Voi Bukarest , Bukarest

Pidän rosoisista kaupungeista, ajan kuluminen ja menneisyys saa näkyä. Vaan tänään tuli raja vastaan, melkein.

Aamulla jäin hissiin. Alakerroksessa ovi ei suostunut avautumaan. Hissi on pieni surkea nimetön koppero, ei mitään  rauhoittavaa yhteyttä Koneen huoltomieheen.

Kun siitä selvittiin, oli vuorossa Bukarestin kansallistaidemuseo, uuvuttava kolossi jonka harvoja vierailijoita lukuisat vahdit tarkkailivat ja uupumatta ohjailivat.

 Pienessä sateessa kävellen oli löydettävä jälleen tuttu Gara Nord- rautatieasema. Epäystävälliseltä tädiltä sain ostetuksi junalipun, ovela taksikuski lähes sai viekkaudella kyydin.

Nyt asunnolla syömässä leivoksia. Niitä sai lähikaupasta, jonka ystävällinen myyjä ei huolinut 100 lein seteliä, jonka automaatti hetkeä aiemmin antoi - setelin reuna kun oli rikki.

Juuri tänään Bukarest ei saanut uutta ystävää.

Ja lisäksi iPad on jumissa, joten ei valokuvan valokuvaa.

Muuten kaikki on hyvin.

Bukarestissa katoilla lunta

Myöhäisellä junalla, jo valmiiksi väsyneenä Bucuresti Nord-asemalle. Ensimmäisen kerran vaistomaisesti siirsin repun eteen ja tarkkailin tungoksessa viereisiä ihmisiä.

 Varoituskylttejä villeistä takseista, varoituskylttejä taskuvarkauksista. Virallinen automaatti muutamalle hyväksytylle taksifirmalle tulosti kuitin, jossa taksin numero, odotusaika minuutteina ja valmiiksi puhelinnumero, jos asiakas  haluaa valittaa.

Matkatavarat takaluukkuun, osoite Strada Scauna 5,  ja keltainen taksi sujahti Bukarestin vilkkaaseen liikenteeseen. Taksa oli todella halpa, ei syytä valittaa ja niin seisoin pimeällä pihalla.

 Vladimiria, asunnon omistajaa, ei näkynyt missään. Puhelin siis esiin ja jo kävelikin paikalle vartija, joka vakuutti englanniksi, että tämä paikka on joka tapauksessa varmasti väärä. Taksi oli jättänyt Syyttäjän viraston eteen ja vartija oli nähnyt minut turvakameran kuvassa.

Kaikki järjestyi, asunto löytyi. Ja aamulla naapuritalojen katoilla oli lunta. Ensilumi yllätti, tänäkin vuonna.

Strada Felinarului 10

Osoite nauratti, mieleeni tulivat leikkivät kissat.Uusi majapaikka löytyi kuitenkin helposti ja naapurissa haukkuu vain koira

 Tässä pieni kotipihani Felinarului-kadulla Sibiussa, keskellä Romaniaa.

Sibiu on tyylikäs kaupunki, kauniita aukioita, historiaa, kiinnostava taidemuseo, ravintoloita niin paljon, että valitseminen on vaikeaa. Täällä helposti unohtaa, että Romania on köyhä maa.

Juna-asemilla näkee myös toisen todellisuuden, suuria perheitä pienine resuisine lapsineen. Junan ikkunassa ohi vilahtavissa kylissä hevonen on peltotöissä, hevoskärryt kopsuttelevat kylätietä, rähjäisillä pihoilla kulkevat mummut ämpäri kädessä.

Hyvästit Brasoville

Kauniiden, lämpimien päivien jälkeen sataa. Pilvet ovat matalalla,syksyistä. kaunista silti. Nyt jo junaliput Sibiuun  hankittu ja matkalaukku pakattu.

Brasovista jään kaipaamaan pieniä leipomoita, kaupunkilaiset ostavat paperipussiin suolaisia tai makeita leivonnaisia ja syövät matkalla kouluun, kotiin tai töihin. Eniten pidin rinkeleistä, sisällä kirpeää kirsikkahilloa ja päällä kevyt tomusokerihuntu. Ei ollenkaan liian makeaa, todella hyvää. Ja edullista.

Brasovissa kuljeskellin kaupungilla, söin hyvin, näin Draculan linnan, kävin Unesco-listalla olevassa linnoituskirkossa Prejmerin kylässä. Vaikutti haastatavalta päästä sieltä takaisin Brasoviin ja niinpä kysyin elekielen ja englannin yhdistelmällä vanhalta, huivipäiseltä naiselta kylänraitilla. Ymmärsimme toisiamme täydellisesti: tien yli. oikealla, viimeinen auto pysäköitynä vasemmalla, bussi kulkee juuri siitä ja siinä seisot. Oli sellainen molemminpuolinen iloisen yhteisymmärryksen hetki

.Halu auttaa ylittää puuttuvan yhteisen kielen luomat esteet. Ja Brasovissa kohtasin monta ystävällistä ihmistä.

                                                      Näkymä kaupunkiin Tampa-vuorelta

Strada Matei Besarab 15

Brasov on kaupunki, jonka kovasti halusin nähdä ja joskus käy niin, että ennakkoaavistus on oikea. Brasov on minun kaupunkini.

Ikkunoista on näkymä Tampa-vuorelle ja syksyn  ruska tekee maiseman erityisen kauniiksi. Kaupunki on rauhallinen, turisteja on ainakin lokakuussa vähän, keskiaikainen keskusta viehettävä, ympäristössä paljon nähtävää, kirsikkapullat niin hyviä että en parempia ole maistanut. Ja miten perunakeitto voikaan olla hyvää, savulihalla ja rakuunalla maustettu paikallinen herkku.

Brasovissa jokaisen kävijän must-kohde on Branin linna, Dracula-fanien ehdoton suosikki. No, linna oli aikamoisen hieno, mutta Draculan - Bram Stokerin kirjasta tutun hahmon tai Vlad Seivästäjän läsnäolosta en saanut minkäänlaista tuntumaa. Ehkä Dracula on paennut häliseviä ja touhukkaita turistilaumoja Transilvanian vuorille jo kauan sitten.

Uneton yö

Ister-yöjuna kävi voimilleni.

 Juna kolisteli eteenpäin, välillä vihelsi, välillä töräytti kuin torvea, hiljensi ja kiihdytti, keikkui kaarteissa, välillä hyttiin tunki unkarilaisia, välillä romanialaisia rajavartijoita. Ravintolavaunu oli hämärä, pöydillä kiiltävät vihreät liinat ja palvelusta huolehti karvainen mieskaksikko. Uni ei tullut silmiin - varsinkin kun mietin miksi ihoa yhtäkkiä kutitti: luteita, kirppuja, täitä, pelkkää mielikuvitusta?

Seikkailuja lähdin hakemaan, valitus ja napina eivät seikkailijalle sovi. Ehkä eivät sovi romanialaiset yöjunatkaan seniori-seikkailijalle.

Vaan aamu valkeni, ikkunasta näkyi hevosvankkureita, lammaslaumoja paimenineen. Etsin kirpunpuremia enkä ainakaan aamuhämärässä nähnyt mitään erikoista.

Brasovissa. Paistaa kirkas aurinko ja keittiön ikkunasta näkyy vuoria. 

Viszlat, Budapest

Unkarin kieli ei ole auennut ja nyt ymmärrän hyvin ulkomaista turistia Suomessa. Sanat ovat pitkiä ja vaikeita ja painuvat mieleen huonosti jos ollenkaan. Haluan sanoa näkemiin Budapestille. Viszlat.

Lähde: sanakirja.org


Päivät ovat olleet aurinkoisia ja lämpimiä. Eilinen sade tuntui vielä tänään raikkautena. Kaunis päivä kävellä ja katsella. Katselin Falk Miksa-kadun antiikkiliikkeitä, ylitsekäyvän upeaa Parlamenttitaloa, tulostin Keleti-asemalta junaliput huomiseen Ister-junaan; Ister lähtee klo 19.10 ja perille Brasoviin Transilvaniaan saavutaan klo 8.35. Jo junan nimi on jännittävä. Ister.

Tässä viimeinen kuva Budapestista, ihan joen rannalta. Tonavaan ammuttujen juutalaisten kenkiä, miesten, naisten ja lasten. Kengät jätettiin, ne olivat arvokkaampia kuin ihmisen henki. Koruton ja kaunis muistomerkki.

Budapestissa sataa

Tänään satoi. Ensimmäisen kerran. Minä olen varautunut syksyn sateeseen ja kerrospukeutumaan lämpimästi tai vielä lämpimämmin. Tänään sää ja vaatevalikoimani osuivat kohdilleen.

Päivät Budapestissa ovat kuluneet nopeasti, kolmen päivän liikennekortti on ollut ahkerasti käytössä. Sedät metron portilla tarkistavat kortteja, ja periaatteenani on, että jos ratikka jonnekin vie, sieltä
myös takaisin pääsee. Mahdollisesti on kysyttävä neuvoa, mutta aina on löytynyt ystävällistä apua.

Sade alkoi jo aamuyöllä ja siksi aamupäivä kului taidemuseossa. Hieno kokoelma vanhaa taidetta, flaamilaisten mestarien viehättäviä perhemuotokuvia, saleja ihan uuvuttavan paljon vaan kaikkea ei kerralla ole pakko katsella. Kuvia en ottanut, kuljeskelin salista toiseen ja jokunen Rembrandt tai Goya tuli ohitettua ihan huomaamatta.

Nyt Tescosta ostettu iltapala on syöty ja perjantai-illan suosikki Pressiklubi onneksi näkyi myös täällä.

Benczur 39b

Tunnelma on tärkeämpi kuin käytännöllisyys. Ei haittaa, että laatikoita ja kaappeja on vaikea saada auki, ovien lukitseminen vaatii ajattelua, portaikko on kuin vanhaa neukkutyyliä, pyykkien kuivattaminen luultavasti vie aikaa, sisäpiha suloisesti rähjäinen.

Andin asunto on minulle pieni helmi, kaunis yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Junalla Unkariin

Junamatka Prahasta Budapestiin kesti seitsemän tuntia, maksoi 26 euroa ja kului yllättävän nopeasti.

Kotona ostettu ja tulostettu junalippu oli ihan virallinen ja kelpasi. Hinnoittelu toimii kuten lentolipuissa, etukäteen ostaessa säästö on melkoinen. Juuri tähän perustuen jätimme varsinaisen interrail-lipun ostamatta ja lisäksi usea yhteys on toimivampi bussilla. Toistaiseksi olen tyytyväinen.

Lounas ravintolavaunussa, valkoiset pöytäliinat, kohtelias ja huomaavainen tarjoilu pöytään maisemien vilahtaessa ohi, Amy Tanin uusi kirja luettavana. Tuntui lentokentän ruuhkaan ja odotteluun verraten ylelliseltä tavalta siirtyä eteenpäin. Hidasta ehkä, mutta mukavaa.

Benczur 39b, siinä osoite Budapestin kodissa. Kodikas ja sokkeloinen, persoonallinen pieni koti. Jälleen airbnb: n kautta, tällä kertaa meitä vastassa oli Andin äiti. Juuri tälläisessä asunnossa viihdyn - kunhan vielä saisin pesukoneen toimimaan. Minulla on melkoinen kokemus vaikeista pesukoneista ja taas kohdalle osui yksi.

Pilsneriä Plzenissä

 Jo tutulla 207 bussilla Florenc-metroasemalle, yksi  lyhyt asemaväli metrolla, oikeaan junaan ihan viime hetkellä ja niin olin matkalla Plzeniin. Junassa pääsi tunnelmaan helposti, sillä reitin päätepysäkki on München.

Plzenin rautatieasemalta lyhyen kävelymatkan päässä on Pilsner Urquell-panimo, matkaseurani odottama retkemme huippuhetki. Omat tietoni panimoista ovat vähäisemmät ja kiinnitinkin huomioni mahdollisesti ihan vääriin seikkoihin.

Katselin pitkää riviä panimomestarien kuvia, alkaen Josef Grollista ja päätyen nykyiseen viranhaltijaan, vaan kovin oli miehinen tuo sarja. Vaikenin epäkohdasta.

Seuraava mielenkiintoni herättänyt hetki oli vierailu pullottamossa - en tiedä parempaa sanaa kuvaamaan suurta, huippumodernia, kiiltävää tehdassalia, jossa vihreät lasipullot vilisivät silmissä, metallikorkit kilisivät kuin kolikot pitkin omaa linjaansa. Ja nyt tein kysymyksen: Käytetäänkö salissa kuulosuojaimia?

Puolitoista tuntia kestänyt kierros päättyi viileisiin kellariholveihin ja saimme maistaa... Niin, oliko se  suodattamatonta ja pastoroimatonta pilsneriä.

Mutta ulkona arvostin pihan kauniita havuistutuksia ja vanhan panimotunnelman huolellista
vaalimista. Pilsner Urquell-panimo kuuluu ERIH eli European Route of Industrial Heritage- ohjelmaan. Hienoa, että vanhoja ja kauniita tehdasalueita säilytetään ja hoidetaan.

Kotoilua ja yksi runo

Suuri Junamatka on vasta alkamassa.

Teen jo nyt oloni kotoisaksi pesemällä pyykkiä, silittämällä, käyttämällä joulupukin tuomaa Marimekon vaaleanpunaista essua, pukeutumalla lämpimään oloasuun, kuuntelemalla Spotifyista vaikka Tuure Kilpeläisen uutta levyä, tekemällä arkisia ostoksia lähikaupassa - jos ryhdyn vakioasiakkaaksi, saan ystävällisen tervehdyksen piankin ja tunnen lähes kuuluvani näille kulmille.

Minulle on tärkeää asua oikeassa asunnossa hieman kauempana turistien täyttämästä kauniista keskustasta.

Vanha kaupunki on kaunis, lämmin syysaurinko saa värit hehkumaan lempeästi, mutta siellä väsyy kummallisen nopeasti. Luulen sen johtuvan väliaikaisuuden tunnelmasta,  jokainen on siellä vain käymässä, nauttimassa muutamasta lomapäivästä, tai töissä alati vaihtuvien turistien keskellä. Ihmisten tavallinen arki puuttuu kokonaan ja siksi päivän paras on hetki on paluu kotikadulle, vaikka se onkin hieman rähjäinen.

Ja tässä runo. Tosin olen kahdessa asiassa eri mieltä Saarikosken kanssa.

Harmittelen, että lehtori Siman tunneilta muistumat ovat niin vähäisiä ja vielä ihan epäolennaisia enkä siis ymmärrä juuri mitään.  Ja tupakointi taas on yllättävän yleistä, lähes aina saa ruokaillessa istua tupakansavussa, joten toivoisin uusia huivipäisiä mummoja järjestyksen pitäjäksi.


 Mutta näin Pentti Saarikoski Prahassa 60-luvulla:


Seinässä lukee:

Koureni zakazano

Mutta enhän minä sitä ymmärtänyt,
ennen kuin huivipäinen mummo tuli
ja nappasi tupakan suustani.

    Näin opitaan kieliä.

( En ymmärrä ihmisten puhetta
alkuunkaan, ja se on suuri helpotus.)

Pentti Saarikoski (1966) Prahan päiväkirjat

Nuoruuteni Frantisek Sima

Prahassa. Osoite Kalisnicka 8, aikamoisen kaukana Astrologisesta kellosta ja Kaarlen sillasta.

Rauhallista seutua, oluen ja gulash-keiton saa puolet edullisemmin kuin Vanhan kaupungin kujilla, näkymä asunnosta vihreään Vitkov-puistoon. Hiljaista ja kaunista. Täällä voi katsella prahalaisten arkea ja bussilla 207 pääsee keskustaan alle puolessa tunnissa. Oikein mainiota.

Ensimmäinen päivä kului kävellessä ja ihastellessa. Niin kaunista, niin keskellä vanhaa Eurooppaa, jokaisen vanhan rakennuksen kohdalla voisi pysähtyä ja ihailla yksityiskohtien kauneutta.

 Jo oli aika palata Prahaan, sillä edellisestä kerrasta on kulunut uskomattomat 40 vuotta.

Kaarlen sillalla tuli mieleeni tsekin kielen opettajani Jyväskylän yliopistossa, hieno ja kohtelias herra Frantisek Sima. Tsekin pakollisesta kurssista ei jäänyt paljoakaan muistiini, mutta opettajaani muistan lämmöllä. Herra Sima kaipasi alati ja joka päivä kotikaupunkiaan Prahaa ja kertoili innokkaasti Kaarle Neljänneksen patsaasta - aina meitä hieman nauratti, nyt muisto herätti haikeuden ajan kulumisesta.

Parvekkeeni Prahassa

Balkanin vuoristokylät

Oli synkkä yö. Vain muutamat tähdet loistivat avaruudessa heikosti. Vasta nyt huomasin , miten uhkarohkeata oli tälläisenä yönä lähteä 
tuntemattomille seuduille.

Karl May: Balkanin rotkoissa ( WSOY, 1962) 

Jyväskylän kaupunginkirjaston aulassa on mukava kahvio, herkullisia toscapullia ja pieni Unicefin myymälä.

 Lahjoituskirjojen hyllykköä silmäillessä löysin Karl Mayn Balkanin rotkoissa. Maksoin tyytyväisenä kaksi euroa ja mietin onko kyseessä merkityksellinen yhteensattuma.

Nyt on hankittu kaksi ensimmäistä junalippua: Praha-Budapest ja yöjuna Budapest- Brasov. Hinnat tuntuivat todella edullisilta, mutta aikaa kului varsinkin tuon yöjunan vaihtoehtoja miettiessä, valuutat aiheuttivat melkoista päänvaivaa ja hieman epäilyttivät unkarilaiset  nettisivutkin. 

Vielä kaksi yötä ja Karl Mayn sankarien vuoristokylät - täältä olemme tulossa.

Toivon toki,että kirjan sankari Kara ben Nemsi apulaisineen on onnistunut rosvojahdissaan - olen ihan pienten ja ihan rauhallisten seikkailuiden ystävä. Matkalaukkuni on liian painava suuriin seikkailuihin ja mukavuudenhalukin melkoinen. Mutta jo jännittää.