El Valle de Guadalupe - Meksikon oma viinilaakso

Guadalupen tarina on kaunis: köyhälle intiaanille ilmestyvä Neitsyt Maria ja ilmestyksen vakuudeksi kuivaan maaperään  puhkeavat ruusut, Marian nimikkokukat.  Tapahtumaa voi mietiskellä monelta kantilta, mutta täällä mieleeni muistuivat  tarinan ruusut.

 Minä kun kotona vaalin ruusupensaitani, hoidan ja hoivaan vaan täällä näyttävät tänäkin päivänä menestyvän karuissa oloissa. Kastelua tarvitaan, mutta laakson ilmasto on otollinen monille kasveille: kukkivia rahapuita, kiinanruusuja, laventelia, rosmariinia, sitruspuita, oliivipuita, avocadoja, mangoa ja akasioita. Ja viiniköynnösten peittämiä rinteitä. Tämän maiseman haluaisin nähdä keväällä. Tai sadonkorjuujuhlan aikana.

Laaksossa on lukuisia viinitiloja, La Lomita-tila on tässä lähellä. Viinitilat tarjoavat erilaisia tasting-paketteja ja tunnelma on leppoisa. Samalla tarjolla on viinitietoutta, kysymyksiin vastataan eikä kenelläkään ole liian kiire selittää termejä, rypälelajikkeita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Hauskaa.

Pacific Surfliner

Ei Idän pikajuna, ei  Helismaan laulun Meksikon pikajuna, mutta vanhan ajan junamatkustuksen tunnelmaan Pacific Surfliner-junalla pääsi.

 Lippu Los Angeles- San Diego maksoi 35 dollaria,  matkalaukut sai jättää etukäteen kuljetettavaksi,  ensin  yö hotellissa ja aamulla ajoissa Union  Stationille odottamaan. Ilman painavia matkalaukkuja lähtö tuntui helpolta ja kevyeltä.

Los Angelesin Union Station on - oikean sanan etsimisestä huolimatta sanon yksinkertaisesti melkoisen cool. Rauhallinenkin, paljon henkilökuntaa,  hämmentävän hymyilevää ja hyvää asiakaspalvelua.

Pacific Surfliner oli mitä lupasi: kolme tuntia valtameren rantaviivaa,  surffareita vielä marraskuussa, hauskan näköisiä väliasemia: Santa Ana,San Juan Capistrano, Solana Beach, Anaheim.

Junakuulutukset kertoivat isällisen huolehtivaisesti jokaisen pieneltäkin kuulostavan asian. Ei todella seisottu ja arvailtu syytä edes lyhyeen pysähdykseen. Konduktöörisetä  ohjeisti hyvin milloin oli aika kerätä tavaroitansa ja siirtyä odottamaan vaunun eteiseen.  Ja muistutti välillä, että tällä  nimenomaisella asemalla onkin oltava tarkkana portaissa, parasta pitää kaiteesta kiinni ja katsoa jalkoihinsa.

San Diegosta jatkettiin  muutama tunti tyttären autossa,  Meksikon puolelle  siirryttiin Tijuanan rajanylityspaikalla. Kuulostaa jännittävältä, mutta käytännössä autojono liikkui sujuvasti eikä meitä edes pysäytetty, kukaan ei ollut kiinnostunut. Mielikuva rajamuurista ei vastaa arkista totuutta, työmatkaliikkenne on jatkuvaa ja ostoksia käydään tekemässä puolin ja toisin. Toki rajalla on aitaa kuten ennenkin.

Aikaero valvottaa ja pimeässä yössä katselen Lumi-tilan valoja, on hiljaista. Yö on täällä jo syksyisen viileä  Ei kuulu tänä yönä kojootteja, kuu katselee ihan eri kulmasta kuin kotona. Yritän muistella vanhan laulun sanoja:


Haukku kuuluu kojootin,
Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää

Siinä ensimmäisen päivän ja yön ajatuksia Lumi-tilalta Guadalupen laaksosta.