Oma blogiluettelo

tiistai 31. joulukuuta 2013

Muisto pysyy, kaupunki muuttuu


Päivä kului kävellen:Pietari-Paavalin linnoitus, Sytnyj-torilta ostoksia, ja vanhojen hyvien muistojen vuoksi viereiseen Tbiliso-ravintolaan syömään. Virhe-virhe!

Liian hieno, liian valoisa, liian nykyaikainen, liikaa tarjoilijoita, liian ihan kaikkea. Ja luonnollisesti liian kallis.

Onneksi tori oli entinen: suolasieniä, valkosipulia, hedelmiä, karmaisevia lihatiskejä - ei neutraalia jauhelihaa siistissä muovikääreessä - ja juttutuulella olevia inkeriläisiä myymässä joulukuusia.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Ostoksia

Jouluihmiset voisivat siirtyä Pietariin ja jatkaa täällä  juhlasesonkia sillä suuri juhla on vasta edessä.

 Joulushoppailijat täyttävät liikkeitä, ihmisiä kiiruhtaa kotiin joulukuusta kantaen ja vaatimattomamman  version joulupuusta saa kuusen - ja männynoksia kauppaavilta mummoilta metroaseman  liepeiltä.

Tämä päivä kului tietokoneongelman ratkomiseen. Etsin halpaa ja hyvää ja alkuperäistä laturia Ipadiin ja lopulta kaupat syntyivät pienessä kivijalkakaupassa kotikulmilla. Ehdoista täyttyi ensimmäinen ja aikaa ja voimia kului asiaa setviessä.

Voimien palauttamiseksi georgialaiseen Kuvshin-ravintolaan Srednyj Prospektille - siis edelleen ihan kotinurkilla: lobbiota ( vihreitä papuja, saksanpähkinöitä, valkosipulia ja yrttejä lämpimänä soseena), munakoisoa , lammastseburekkeja ja 100 grammaa vodkaa kauniissa lasikarahvissa. Ja vielä hyvää ja ystävällistä palvelua.

Sateessa kotiin, portin salainen koodi jonka jokainen arvaa kahdesta kuluneesta näppäimestä, alaovi, yläovi ja sisään lämpimään.



Huomenna on uusi päivä, vuoden viimeinen ja mietittävänä monta venäläistä uskomusta hyvän onnen takaamiseksi .

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

11.linjaa edestakaisin

Talo on vanha, sisäpiha - jaa, sanoisinko kiinnostava. Avaimia on nipussa monta ja portin koodin muistan ulkoa.

 




Sisällä on lämmintä ja kotoisaa. Jääkaappi täytetty Diksi-supermarketin ja läheisen leipomon antimilla. On hiljaista ja rauhallista. Vanhan talon seinät ovat paksuja.







Tänään on satanut ja kaupunki näyttää harmaalta. Sateessa kävelin Smolenskin hautausmaalle ja vihdoin, kaikkien näiden vuosien jälkeen vierailin Pyhän Ksenijan kappelissa.

Hautausmaa oli sateessakin kaunis, erilainen ja hautojen valokuvat pysäyttivät, tekstejä ja kuvia oli pysähdyttävä tutkimaan. Monen haudan äärellä oli penkki muistelijan istahtaa hetkeksi.

 Ksenijan luo tulevat naiset, eri-ikäiset, erinäköiset huolineen, painavat otsan hetkeksi pienen kappelin kylmään seinään ja uskovat asiansa Ksenijan esirukousten hoitoon.


torstai 26. joulukuuta 2013

Juna Pietariin lähtee - ylihuomenna

Ajattelin jo Gogolin kertomusten talvista Pietaria - kylmää tuulta Nevalta ja ohuissa palttoissa värjötteleviä tsaarinvallan pienimpiä virkamiehiä , Pietarin yläluokan iloisia rekiajeluita kulkusten kilinässä. Vaan ei - ei lunta, ei pakkasta, ei Nevan jääpeitettä.

Suunnitelmat ovat keskeneräisiä ja vähäisiä mutta luottamus hetkessä herääviin mielijohteisiin suuri.

Mielessä on vakiolista asioista, jotka haluan kokea uudestaan ja uudestaan, eri ikäisenä ja eri seurassa, joskus yksin ja joka kerralla mieleenpainuvana hetkenä:

- jossain Heinätorin tienoilla joskus kauan sitten oli paras tseburekki- paikka ikinä. Kuumia, lehteviä, rasvaisia, valkosipulintuoksuisia lammaspiiraita. Sinne!

- Sytnij-torin kulmilla hämärä ja tunnelmallinen gruusialainen ravintola. Mutta jo tiedän, että sen tunnelma on menetetty ja tilalla hieno, valoisa, tyylikäs ja kallis ravintola jonka asiakkaat eivät enää ole naapurustoa . Ruoka on kuitenkin yhtä hyvää. Sinne?

- Aleksanteri Nevskij-luostarin kahvion kaalipiirakat ja tee

- Vladimirin kirkon lähistön kauppahalli, kaupungin paras. Kauppahallista ei voi poistua ilman maistiaisia ja ostoksia: hunajaa, kuivattuja hedelmiä, suolakurkkuja. Tuliaisiksi makeisia joiden käärepapereita en voi vastustaa: Lumihiutale-tyttö ja oravat ovat suosikkejani

- hienostunut kahvihetki Dom knigi-kirjakaupan kahvilassa. Suurista ikkunoista avautuu yksi kaupungin kauneimmista näkymistä Kazanin tuomiokirkolle.

Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä: sinisiä alkuillan hetkiä ennen jouluvalojen syttymistä rantakaduille. En voi mitään, Pietari on romanttinen kaupunki.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Jumalan hullu

Ihan 70-luvun lopulla asuin yhden lukukauden  LGU:n eli Leningradin Valtiollisen Yliopiston asuntolassa Mytninskajan rantakadulla yhdessä Annelin, Tamaran ja Anjan kanssa - valkosipulin tuoksussa, torakoita hätistellen, kolhoositorilta sai omenoita, kaupasta ihan aina Viola-juustoa ja iltaisin valuuttabaarin täyttivät suomalaiset turistit ja koti-ikävää potevat rakennusmiehet. Opiskelijankin budjetilla jäätelöbaareissa sai maailman parasta mantelijäätelöä ja Sovetskoe Igristoe-kuohuviiniä.

Mutta ihan lähellä yliopistoa Vasilin saarella, nuoren  suomalaisen vaihto-opiskelijan huomaamatta jatkuivat vierailut Pyhän Ksenijan, Jumalan hullun ja naisten suojelijan haudalla.

Ajatus on vaivannut minua. Miksi en huomannut, katsonut tarkemmin ? Ja mitä kaikkea muuta tapahtuikaan  ympärillä huomaamatta?Ja keitä oikeastaan olivat totiset kämppäkaverit, Tamara Vladivostokista ja Anja Tashkentista? Uskoivatko hekin huolensa Ksenijalle?

Vihdoin aion etsiä Ksenijan haudan. Ehkä kirjoitan paperilippuselle viestin kaikkien näiden vuosien jälkeen.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Muun maan mansikoita poimimaan



Pietariin. Viikko Vasilin saaren 11. linjalla, pari korttelia metroasemasta. Liput sieluttomaan Allegro-junaan hankittu ja viisumikin myönnettiin. 

Nyt on matkaajan paras hetki: suunnittelua, netissä notkumista - Spotted by Locals on yksi suosikkini - vinkkejä ja ideoita uuteen ja hienoon mustakantiseen vihkoon ja mielikuvissani jo istun pietarilaisessa kahvilassa, lueskelen joutilaasti kirjaani ja katselen ihmisiä.Niin elähdyttävä ajatus.

Pietari on minulle tuttu  ja silti jokainen käynti on  tutustumista uudelleen elävään ja kiehtovan ristiriitaiseen  kaupunkiin.

 Joulu- ja tammikuun vaihde ei houkuttele kulkemaan tuulisilla kaduilla, joten keskityn kahviloihin, georgialaisiin ravintoloihin, kiinnostaviin kauppoihin ja taidemuseoihin.

 Jo nyt odotan käyntiä  Vasilin saarella melkein kotinurkilla  sijaitsevassa nykytaidetta esittelevässä Erarta-museossa. Pietarin nykypäivää kuvaa se, että museo on yksityinen. Ilmeisen upporikas omistajatar asustelee Lontoossa.


 Mutta vielä on opeteltava ottamaan kuvia! Melkoinen haaste, mutta ei liene matkablogia ilman kuvia.