Oma blogiluettelo

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pietarin kauniit kirkot



Kävelin Moskovskij prospektin asunnolta Heinätorille, lähes kahdeksan kilometriä sisukkaasti ja päättävästi. Tämä on kerran koettava.  Oli liukasta, lumista, kylmää, mielenkiintoista ja kaunista.

Matkalla pysähdyin  Novodevitsin nunnaluostarissa. Luostarin piha oli vaarallisen liukas, ilta jo hämärtyi ja hetki oli lämmiteltävä  jääkylmiä käsiä ja varpaita lavkassa eli luostarin kaupassa. Täällä ei missään sisällä palella, tässäkin kaupassa oli kodikasta ja lämmintä.

Kaikista Pietarin kirkoista kaunein kuitenkin on Nikolain merikatedraali. Ja ihan kaunein se on juuri talvella, lumisessa maisemassa kirkon vaaleansininen sävy ja kullatut kupolit ovat  lumoava näky. Ympäröivässä pienessä puistikossa on aina elämää, lapsia leikkimässä ja äitejä juttelemassa.




Ihan lähellä asuntoa on Cesme-kirkko. Tätäkään kirkkoa ei helposti unohda.

 En ole tyylikausien tuntija ja minulle oli yllätys, että se on rakennettu jo 1700-luvulla. Siro ja pieni kirkko on uusgoottilaista tyyliä, yllättävä näky ympäröivien arkisten kerrostalojen keskellä ja taas kaunein talvisessa maisemassa. Värejä on ympärillä vähän ja näkymä on rauhallinen.

Aina ihastelen pastellisävyjen kauneutta rakennuksissa - vaaleita punaisen, sinisen, vihreän ja keltaisen sävyjä.


torstai 1. joulukuuta 2016

Valoa ikkunassa






Moskovskij Prospekt 194, ihan lähellä on suuri Park Pobedy. Puisto ei näillä räntäkeleillä houkuttele, mutta muuten kaupunginosa on hyvä paikka asua: täällä on Stalinin aikaista mahtiarkkitehtuuria, leveitä katuja, tilaa ja avaruutta, jo ajan pehmentämää kaupunkinäkymää.

Useamman olen kuullut täälläkin valittavan nykyistä rakentamisen tasoa. Näissä taloissa vielä on paksut seinät, katto korkealla ja sisäpihalla riittää tilaa puille ja penkeille, autoille, lapsille, leikkipaikalle ja jopa kuntovälineille. 

Monet asukkaat ovat eläneet näillä kulmilla ikänsä, nyt hinnat ovat nousseet pilviin ja alue on erittäin prezshtiznij, jopa hieman elitnyj. Vilkaisu autoihin riittää kertomaan nykyisistä asukkaista, sellainen yhtenäisen tumma audi-bemari-linja, jota rikkoo yksittäinen sininen porsche. 

Tässä asunnossa kaikki ikkunat ovat onneksi rauhalliselle sisäpihalle ja autojen sijaan olen kiinnittänyt huomiota naapurien ikkunoihin. Olen sova eli pöllö - siis ajoittain valvon yöllä ja  lasken  naapurien valaistuja ikkunoita. Kuka muu valvoo kello kaksi? Ja miksi? Toinen sova?

Pimeässä yössä valaistu ikkuna on kodikas ja lohduttava. Suuressa kaupungissa ei koskaan valvo yksin.




Eilen kiiruhdin läpi Poliittisen historian museon osastojen, mutta tämä kiinnitti huomioni. Öinen kaupunkikuva ja  Marina Tsvetajevan runo: 

Вот опять окно,
Где опять не спят. 
Может  - пьют вино. 
Может - так сидят.
Или просто - рук
не разнимут двое.
В каждом доме, друг, 
Есть окно такое.

Joka talossa on ikkuna,
joka ei sammu illalla.
Siellä juodaan kunnolla,
Tai muuten vaan ei nukuta.
Tai kaksi lämmintä syliä
Ei tohdi toisistaan irrota.
Joka talossa, hyvä ystävä,
On sellainen ikkuna.


( käännös Tapani Valkonen) 

Runo kuuluu Unettomuus-sarjaan, ihan selvästi myös Marina Tsvetajeva oli sova.

Ja alkuperäisessä tekstissä juodaan viiniä. Kunnolla juominen toki saa valvomaan.



keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kaunis Matilda

Petrogradskajan kaupunginosa on yksi ikisuosikki - hienoja jugendtaloja, hiljaisia sisäpihoja ja värikästä arkea. Rauhallista ja mukavaa.

Tänään Poliittisen historian museoon, ihan moskeijan viereen, ensimmäistä kertaa ikinä. Rakennus on iso, pysyvä näyttely osin todella mielenkiintoinen, maksan audioesittelyn ja etsin yhtä ainoaa salia.

Poliittinen historia ei siis varsinaisesti ollut se houkutin ollenkaan vaan Matilda Ksesinskaja (1872-1971),  talon  alkuperäinen omistaja. Matildan pitkässä elämässä oli onnea, murhetta ja käänteitä riittämiin yhdelle naiselle.




Baletin prima ballerinan upea ura, kyllä vain, kiinnostavaa. mutta myönnän että eniten mieltäni kiehtoo suhde Venäjän viimeiseen tsaariin. Nikolai II oli vaimolleen ja perheelleen omistautunut mies, mutta ennen saksalaista prinsessaa oli kaunis ja lahjakas Matilda.

Suhteen päätyttyä Nikolai huolehti Matildan tulevaisuudesta, sitten vallankumous muutti kaiken ja Matilda pakeni Pariisiin. Vaan missä ovat Faberge-korut jotka Matilda piilotti kiireessä ennen pakoa?

Matilda eli lähes satavuotiaaksi, asui vallankumouksen jälkeen Pariisissa ja johti arvostettua balettikoulua. Jälleen yksi mielenkiintoinen venäläinen emigranttitarina.

Sokkeloisen rakennuksen alakerrassa on kahvila. Täällä ei mikään ole muuttunut muutamaan vuosikymmeneen. Aina ilahdun kun löydän tämän tunnelman: voin rauhassa tilata kahvia ja kaalipiirakkaa. Tänne eivät latte ja cheesecake ole vielä ehtineet.








tiistai 15. marraskuuta 2016

Lumikaaos Pietarissa

Ihan väärät kengät mukana.

Jalkakäytävät paksun, sohjoisen lumen peitossa, varovainen on oltava sillä en halua taas Evgenin vastaanotolle näyttämään turvonnutta nilkkaa.

Onneksi ei ole autoa hautautuneena lumeen vilkkaan kadun varressa ja voi vain seurata lapiointia bussin ikkunasta. Aikaa onkin  seuraamiseen sillä matka Erarta-museosta asunnolle kesti ruuhkassa kaksi tuntia.

 Ruuhkasta ja kaaoksesta huolimatta kukaan ei menettänyt hermojaan, ei lähellekään. Bussissa oli varsin kodikas tunnelma, oli lämmintä ja yhteinen puheenaihe.

Pidän kovasti katutaiteesta ja parasta Erartassa oli ranskalaisen katutaiteilijan väliaikainen näyttely.

 C 215 ei siis ollutkaan salin numero vaan taiteilijanimi. Sympaattinen kaveri kertoili videolla  elämästään ja töistään. Minua koskettaa katutaiteen hetkellisyys, aika ja elämä kuluttavat nopeasti eivätkä museon seinät suojaa ja silti monen katse viivähtää niissä kiireen keskellä, ehkä huomaamatta tai jättäen muistijäljen.

https://c215.fr/C215/OUTSIDE.html




torstai 27. lokakuuta 2016

Ateenassa: 10. päivä, 11. päivä ja muutama miete

Halusin antaa Ateenalle uuden mahdollisuuden, täytyyhän löytyä muutakin kuin liikennekaaosta ja surullisia kulkukoiria joiden puolesta  pelätä liikenteen keskellä, rumia rakennuksia ja huonoa ilmanlaatua.

Löytyi kaikkea tuota, onneksi koiria vain muutamia sillä niitä säälittelin jo etukäteen, mutta paljon myös muuta.

Kaupunki on  muuttunut 13 vuoden aikana, paljon tehtiin jo ennen olympialaisia ja vaikka ahdinko  ja surkea talous nyt näkyvät, Ateena on hieno paikka katsella elämää ja ajan kerrostumista.

Ateena vaati minulta aikaa ja hitautta, herätti halun kerrata historiaa ja vielä joskus opetella paremmin ne kirjaimet. No, kirjaimet oppii melko helposti, mutta sanoissa näyttää  kirjaimia olevan aina liikaa.

 Ratikka oli oiva opettaja: yritin nopeasti itse hahmottaa aseman nimen, sitten kuunnella selkeän kuulutuksen ensin kreikaksi ja vielä englanniksi ja sen jälkeen taivastella, että niin lyhyessä nimessä oli niin monta kirjainta. Ratikkamatkat olivat varsin hauskoja ja opettavaisia ja kuluivat nopeasti.

Nyt on viimeinen päivä. Vielä ehtii jotain vaikka kotiinpaluu on ajatuksissa.

Tämä asunto Ippokratous-kadulla on Exarchian kaupunginosan laita-aluetta ja ihan lähellä on erilainen Kolonaki-alue. Tänään siellä syömässä ja ihastelemassa. Juuri niitä pieniä putiikkeja, kirjakauppuja, koruliikkeitä, kahviloita joita voi ihastella ja ehkä käväistä hieman hypistelemässä. Kirjakaupat on helppo ohittaa, sillä esillä on vain kreikankielisiä kirjoja, mutta jäljellle jää monta kivaa pikkupuotia - Kolonakissa tosin niitä kalliimpia ja hienompia.

Vaan yhtä en voi vastustaa: Apivita-luomusarjan suurta myymälää. Koko matkan ainoat ostokset oli helppo ja hauska tehdä.




.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ateenassa: 9. päivä

Ateena on yllättänyt. Usein ja myönteisesti ja olen siitä onnellinen.



Päivät ovat kuluneet kävellen, sillä niin monet nähtävyydet ovat yllättävän helposti saavutettavissa ihan jalkaisin. Tänään kuitenkin ostin päivälipun julkisiin liikennevälineisiin, hinta 4,50 euroa,  jo tutulta Syntagma-aukiolta  ratikkaan ja suunta rannalle.

Syksyllä rannat ovat mukavan rauhallisia, vesi vielä lämmintä, kahviloissa ja ravintoloissa tilaa. Kaunista kuin Kreikan-lomalta lähetetyssä postikortissa.

Kaikki tämä ihanuus vain 30 minuutin hauskan ratikassa kolkuttelun jälkeen. En ajatellut, että Ateenassa voisi viettää vaikka rantalomaa.



Ratikoita rannoille kulkee ainakin paria eri reittiä, ne kolkuttelevat pitkin rannikkoa ja päivälipulla voi jäädä pois, istua kahvilla tai kävellä rannalla ja jatkaa sitten matkaa eteenpäin, seuraavalle rannalle.

Meri oli kirkas ja kimalteli auringonpaisteessa, rannat pientä kiveä ja enimmäkseen vanhempia ihmisiä nauttimassa syksyn lämpimästä päivästä.




maanantai 24. lokakuuta 2016

Ateenassa: 8. päivä

Aamulla ensimmäisen kerran laskin päiviä. Neljä kokonaista päivää edessä. Jääkaappi on tyhjä, siis vielä on haettava täydennystä. Neljä päivää on neljä päivää.

Tänään vain kuljeskelua, välillä vähän eksyksissä ja kartta kädessä. Toisaalta se on täällä hauskaa ja kaikenlaista ihmeteltävää riittää.

 Luulen, että en ole missään nähnyt tätä määrää graffiteja. Osa on todella hienoja vaikka kreikan kieltä taitamattomalle niiden sanoma jää epäselväksi, osa pelkkiä töhryjä. Lähtisin mielelläni opastetulle graffitikierrokselle, niitäkin varmasti löytyisi.







Ateenassa: 7. päivä

Aurinkoinen sunnuntaiaamu. Pekka Laineen, Jake Nymanin ja pyykinpesun jälkeen vihdoin liikkeelle.



Ateenassa sunnuntai tuntuu sunnuntailta - kaupat ovat kiinni ja perheet ulkoilevat.

Pienet lounaspaikat täyttyvät nopeasti ja usein lounastamassa on eri sukupolvia. Viereisen pöydän isoisä puhuu taukoamatta,  välillä on tosin myös syötävä tai sytytettävä taas savuke, ja nuorempi mies, ehkä sitten lapsenlapsi, kuuntelee. Lyhyt vastaus silloin tällöin ja taas vanhan miehen puhetulva jatkuu.

Oikeastaan en ole antiikin raunioiden suuri ihastelija, mutta tänään melko uudessa Acropolis-museossa vierähtää aikaa huomaamatta. Yhtä huomaamatta kertyy askelia päivän mittaan.


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ateenassa: 6. päivä

Ateenassa sataa. Pyykkiä ei ole kuivumassa ja olemattomia suunnitelmia on helppo muuttaa. Aamukahvi kotona ja odottelemaan sateen, ukkosen ja salamoinnin loppumista.

Sade ei ota laantuakseen ja ulos vasta iltapäivällä. Sateisen päivän helppo valinta on Benaki-museo, sekin lähellä Syntagma-aukiota, ympärillä useita suurlähetystöjä, lähellä kaupungin ainoa suuri puisto. Pihalla tuoksuu hennosti jasmiini ja eteisaula on klassisen kaunis.




Eteisaulan kaksi pientä maalausta sopivat sateisen päivän tunnelmaan.

     

Kokoelma on hieno, luonnollisesti, mutta jostain syystä Benaki-museo ei tänään sytyttänyt.

Museosta on lyhyt matka Kansallispuistoon. Vanhoja puita, paljon tiheää aluskasvillisuutta ja sateen jälkeen kostea maa tuoksuu voimakkaasti, kuin kävelisi sademetsässä.



lauantai 22. lokakuuta 2016

Ateenassa: 5. päivä

Yöllä en herännyt valvomaan ja yskimään ja juomaan lämmintä. Tälle päivälle riittää taas  voimia.

Niinpä museoon joka on minulle kaikkein odotetuin Ateenassa, Syntagma-aukiolta noin 15 minuutin kävely, pääsylippu kahdeksan euroa ja hetki museokahvilassa ennen kierrosta. Kahvilassa istuu jo viehättäviä vanhoja rouvia ystävättärineen ja keskustelu on vilkasta, suorastaan äänekästä, tunnelma eloisa.  Hienoa että museoon ei tulla vakavina ja hartaina.

Bysanttilaisen museon sisäpihalla kukkivat vielä laventeli ja ruusu, lentelee muutama perhonen. Väliaikainen Tretjakov-museon ikoninäyttely on yleisölle avoin vielä kolme päivää. Tämä oli hieno yllätys.



Tässä museossa, oikeastaan koko kaupungissa, jatkuvasti harmittelee oman yleissivistyksen puutteita. Ja joka päivä päätän, että kotona selvitän/ luen/ googletan / etsin wikipediasta milloin mitäkin. Tänään yritän muistella kirkkohistorian tietoja,  Johannes Angelosta ja ikonien aiheita, koko Bysantin maailma kiinnostaa.

Bysanttilaisen museon kokoelmassa on yli 3000 ikonia, mosaiikkeja, käsikirjoituksia, tekstiilejä, veistoksia, arjen esineitä. Kokonaisuus on kiinnostavasti järjestetty ja huomaamatta oppii uutta tai muistaa jotain vanhaa, saa aihetta ajatella ihmisen kummallista sielunelämää - menneisyys ei ole kuollut, ei edes menneisyyttä vaan uutisten tuttuja aiheita tänäänkin.

Kaikkea ei yhdellä kertaa jaksa. Johannes Angelosta en enää pysty lukemaan, se taitaa olla liian monisanainen nykyiseen makuuni, mutta muuten voisin itseäni sivistää ja katsoa uudestaan ja uusin ajatuksin tämän hienon kokoelman. Ja ensi kerralla haluaisin viettää kauemmin aikaa puutarhassa, ehkä vehreämpään vuodenaikaan.

Kaikista hienoista ikoneista tämä oli suosikkini tänään: kukkia, kynttilöitä, värejä.




perjantai 21. lokakuuta 2016

Ateenassa: 4. päivä

Ensimmäinen metromatka - lippu 1,40 euroa ja Piraeuksen satamassa vajaassa puolessa tunnissa.

Enpä tiedä mihin odotukseni perustuivat,  varmaan vanhaan Zorbas-elokuvaan. Ja olihan siellä laivalaitureita, kymmenittäin lähteviä aluksia eri saarille ja kauemmaksi. Lähdön tunnelmaa ja ihmisvilinää, Piraeus kun on Kreikan tärkein satama.

Tälläkin satamalla oli kahdet kasvot: touhukasta ja kiireistä matkaanlähtöä ja kaiken ulkopuolelle jääneitä kerjääviä ihmisiä.

Mieliala laski kun katseli kerjäävää äitiä kahden lapsen kanssa. Juuri tälle äidille voi ostaa tuoremehutölkin ja lapsille piirakat, mutta se ei mielialaani  nosta. Maailma iski raskaasti sydämeen.

Ensimmäinen metromatka ja ensimmäinen taksi. Lyhyen ajomatkan päässä rauhallinen alue,  huvivenesatama, kalaravintoloita, kahviloita, kaunis kivinen ranta. Näiden maailmojen välinen ero on raastava.



Illalla paleli ja väsytti. 

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Ateenassa: 3. päivä

Ippokratous 57

Asunto on viidennessä kerroksessa. Ensimmäiset päivät reippaasti kävelin portaat ylös, tänään jo hissillä. Pitkä päivä kuljeskelua aurinkoisessa ilmassa ja niin mukavuus voitti.

Pyykkiä on kuivumassa parvekkeella. Näkymä naapuritaloon on ...no, ateenalainen. Ei voi sanoa kauniiksi.



Jos kurkistaa parvekkeelta alas, näyttää tältä.




Ja kun tekee ostoksia, näyttää tältä: tänään saksanpähkinöitä, manteleita, kuivattuja aprikooseja ja parapähkinöitä- hinta viisi euroa. Myynnissä oli laventelia yhdellä eurolla, en ostanut ja jäi hieman kaduttamaan.


Ateenassa: 2. päivä

Pyykkiä pestävänä, kreikkalaiset aakkoset ihan puolitiessä, kämppäkin jo ehtinyt mukavasti asutun näköiseksi,  ulkona puuskainen ja kova tuuli. Mutta hei, sentään Ateena, eurooppalaisen sivistyksen kehto. Tosin täällä olen Ateenan kulahtaneella puolella.

Aamu kului kaikenlaisissa puuhissa, lounas Rozalia-tavernassa lähistöllä. Ja taas harmitti, että ei osaa niitä helkkarin aakkosia, muusta kielitaidosta puhumattakaan. Rozalia on vanha ja traditionaalinen taverna ja asiakaskunta paikallisia, jotka tiesivät enemmän kuin kielitaidoton kävijä. Enpä sitten osannut pyytää nähtäväksi alkupalatarjotinta, ja mitä muuta jäikään maistamatta. Mutta sentään hyvää salaattia, lampaankyljyksiä ja talon punaviiniä pienessä metallikannussa.

Matkakumppani oli iltapäivällä varattuna muihin juttuihin, joten kartta käteen ja ulos.

Ateena on miljoonakaupunki ja sen huomaa nopeasti. Minä olen kävelijä, vain kävelemällä paljon hahmotan uuden ympäristön. Täällä katukilvet ovat hienosti paikoillaan ja teksti on ystävällisesti myös latinalaisin kirjaimin. Mutta nyt on tyydyttävä katselemaan nurkkakunta kerralla, tätä kaupunkia ei helposti kävelyvauhtia valloita.

Pienoiset bysanttilaiskirkot ovat jääneet kasvavan kaupungin jalkoihin, uusien ja vähemmän hienostuneiden rakennusten keskelle. Vilkas liikenne, ihmisvirta, kaikki kaupungin äänet - elävä nykyisyys ja kaiken hyörinän keskellä kaunis palanen menneisyyttä. Sellaisen Ateenan tänään löysin.









maanantai 17. lokakuuta 2016

Ateenassa: 1. päivä

Nyt on tsempattava: parasetamolia, duactia, C -vitamiinia. Ja kahvia on saatava. Eilen oli liian myöhäistä käydä kaupassa, siis kahvilaan.




Edellisellä kerralla kuljin turistin turvallisia ja tuttuja, toki mielenkiintoisia jälkiä - Akropolis, Plaka, muutama taverna. No, tämä kaupunginosa on eri maata. Exarchia on opiskelijoiden, kuppiloiden, pikkuliikkeiden, graffitien, kaikenlaisten kulkijoiden kotikulma. Mellakkapoliisipari seisoskelee kadunkulmassa vaikka kaikki vaikuttaa rauhalliselta ja arkiselta.

Kahvila löytyy helposti, vähän isompi ruokakauppa vaatii jo etsiskelyä ja kartan, lounas on hyvä mutta ei niin edullista kuin kuvittelin - toki ei ravintolakaan ollut kulmakunnan halvin, mutta nyt panostettiinkin hyvään ja positiiviseen mielialaan.

Ja sitten päivän ihme: Arkeologinen museo. Museo on tietysti jo sinänsä upea ja paljon katseltavaa.



Tänään minua kosketti eniten yhteen saliin koottu väliaikainen Odysseys-näyttely. Hieno ja elämyksellinen sinihohtoinen sali, meren kohinaa, esineitä museon kokoelmista, tekstejä kirjailijoilta. Kokonaisuuden yhteinen teema tuttu tai  tuntematon Odysseys. 

Minulla oli kunnianhimoinen ja hyvä äidinkielenopettaja ja muistin helposti Konstantin Kavafisin runon:

Pidä Ithaka aina mielessäsi:olet
päätyvä sinne määränpäähäsi.
Älä silti lainkaan kiiruhda matkalla.
Parasta on jos se kestää monta vuotta;
vanhana ankkuroi tuon saaren luo
rikkaana kaikesta minkä matkalta tuot,
odottamatta Ithakalta rikkautta.

Pitkän ja polveilevan runon luki englanniksi karhealla äänellä Sean Connery. En ryhtynyt itkemään , sillä vielä oli monta salia nähtävänä.



Hyvässä museossa on kahvila. Parhaissa museoissa on pieni salainen puutarha.



Vielä kerran

Muistoni Ateenasta: helmikuinen kylmyys, kulkukoirat, liikenne, savuisen huono ilma, rehellisesti sanottuna ruma kaupunki ja melkoinen pettymys.

Nyt haluan antaa kaupungille uuden mahdollisuuden. Ja reilusti 12 päivää aikaa löytää uusi näkökulma. Pidän rosoisista kaupungeista, joten varmasti siinä kylmyydessä ja lumisateen yllättämässä kaupungissa en vain osannut katsella ympärilleni.

Alku on hieman huono, kurkku on kipeä ja nuhainen olo, ilta on niin pimeä että en osaa sanoa millaiseen ympäristöön airbnb-valinta vei. Täällä on itämäisiä mattoja, kaapista tulvahtaa nuhaisenkin nenän erottama homeinen tuoksu, avoimesta parvekkeen ovesta tulee oikeita hyttysiä vaikka asunto on korkealla viidennessä kerroksessa.

Hyvä, että aikaa on reilusti löytää uusi tapa kokea neljän miljoonan kreikkalaisen kotikaupunki.



perjantai 14. lokakuuta 2016

Alfavita - kreikkalaiset aakkoset

Kantosiipialus toi Kreikkaan, höykkyisä ja nopea siirtymä.

Korfulla on kaunista. Ja Albanian hintojen jälkeen kallista. Ja ne kreikkalaiset kirjaimet.

Minulla on mukana muutama oikea kirja, jotka valitsin kestävyysperiaatteella, siis niissä riittää purtavaa. Mukana on aina sanaristikkoja jos uni ei tule tai muusta syystä kierrokset nousevat. Lisäksi on Kindle-kirjasto. Lisäpuuhaa kaipaa silti joskus, sillä täälläkin vietän koti-iltoja. Aina ei ole pesukonetta pyöritettäväksi, joten silitettävääkään ei ole.

Nyt on uusi ja hyödyllinen harrastus: kreikan aakkoset ja muutama sana kreikkaa. Youtube auttaa tässäkin asiassa. Aakkosvideoita olen katsellut useita. Suosikkini on ripeä amerikkalainen pastori, mutta sievä Stefania kiinnittää enemmän huomiota käsialaan ja näyttää huolella kuinka zeta-kirjaimen koukerot saa paikoilleen. Rentouttavaa kuin virkkaus. Tai vaikka värittäminen..

Asunto on Peraman kylässä, noin kahdeksan kilometriä Korfun kaupungista ja nyt on pakko koko bussimatkan ajan tavailla liikkeiden kylttejä. Turhauttavan harva kyltti ehtii avautua kokonaan ja moni vilahtaa ohi vielä miettiessä.

Odotin niin kreikkalaista ruokaa.  Tänään iloiset nuoret Salto-bistron omistajat tarjoilivat munakoisorullia, punajuuria ja homejuustotahnaa sekä lammasta. Oli ihan parasta. Ei halpaa täkäläisittäin, mutta todella hyvää ja innostuneesti kokattua lähiruokaa.







keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tänään eteenpäin




Sesonki Sarandessa on selkeästi ohi, rantaravintolat tyhjenemässä, tunnelma on hiljainen ja seuraavaan sesonkiin pitkä aika. Ei ole helppoa ansaita perheelle leipä turisteja palvelemalla.

On ukkostanut ja satanut parina päivänä.  Sade taas aiheuttaa monenlaisia ongelmia, minä toistaiseksi kärsin vain first world-ongelmista, välillä odottelen netin virkoamista ja välillä taas sateen taukoamista ja kuuntelen ukkosta.

Finikas Linen nopea vene kulkee Korfulle syksyllä vain kerran päivässä. Lippu maksoi 19 euroa, juuri euroa ja varattuna oli vielä kasa lekuja.

 Lekut ovat osoittautuneet mukavan riittoisiksi. Luulen, että niitä ei tarvitse säästää pikaista uutta matkaa varten vaikka albanialaiset ovatkin ystävällisiä ja lekut hitaita kulumaan.




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Sarande on outo sekoitus




Hieno lahti ja nopeaa rakentamista. Täällä maisema muuttuu konkreettisen nopeasti. Enpä tiedä.

Nyt kuitenkin halusin asunnon jossa mahtuu kääntymään, voi pestä kaikki kosteat ja nihkeät vaatteet, on kunnollinen suihku. Mutta en osaa itse kuvitella yhtään syytä muuttaa Sarandeen talvikaudeksi kuten jo monet suomalaiset. Myönnän auliisti, että johtopäätökseni voi olla liian hätäinen.

Ainakin täällä yllättyy.  On tarkistettava ihan läheltä. Kyllä, kyllä se Hillary on. Mutta mitä ihmettä  Hillary tässä puistikossa tekee?


Hurjaa kyytiä Albaniassa

Hyvästi Berat, suunta aurinkoon ja rannikolle Sarandeen.



Olipa reissu. Lähes viisi tuntia ja noin kymmenen euroa. Pikkubussi täyttyi jo ennen lähtöä, mutta ei hätää - mukava oli istua ikkunan vieressä, katsella paikallisia kanssakulkijoita ja seurata rahastajapojan topakkaa tyyräystä. Harmi, että en ymmärtänyt runsaita ja äänekkäitä keskusteluja matkustajien ja rahastajan välillä. Jokainen löysi paikan kunhan neuvoteltiin ja järjesteltiin. Minä sain pitää paikkani, varmaan rahastaja arveli liian vaikeaksi siirreltäväksi osaksi.

Matkaan. Ja sitten ymmärsin pienien muovisten rahien funktion - lisää matkustajia, lisää istuimia keskikäytävälle ja tunnelma tiivistyi. Ahtaus ahdistaa helposti, parempi keskittyä maisemiin ja balkanilaiseen musiikkiin. Nyt ei saa panikoida.

Rahit jo loppuivat, mutta ei hätää. Meidän neuvokas rahastajamme seuraavassa kylässä nappasi lisää pieniä muovituoleja ja taas oli kaikilla jonkinlainen istuin.

Kuski oli harmaahiuksinen vanha tekijä, nopea ohittelija joka ei tuntenut nopeusrajoitusten merkitystä tieliikenteessä. Suupielessä roikkui tupakka, ei sentään ollut aikaa poltella.



Tie mutkitteli, noustiin korkeammalle ja viereinen rouva etsi laukustaan oksennuspussin. Mielessä kaksi ajatusta:

1. Nyt on pysyttävä rauhallisena kun muutakaan ei voi.

2. Olen liian vanha matkustamaan albanialaisessa pikkubussissa jonka kyljessä on selkeä ruotsinkielinen teksti: Denna bussen tar 19 passagerar.

Hyvin päästiin perille ja paikalliseen tapaan nopein taksi saalisti meidät vaivatta. Taksin takaikkunasta näin vielä rahastajan iloisen hymyn ja kädenheilautuksen.




Tuhat ikkunaa Beratissa

Berat on yksi Albanian Unesco-kohteista. Ottomaaniaikainen vanha keskusta ja lempinimi tuhannen ikkunan kaupunki.



Ikkunoita on varmasti ne tuhat ja yhtä monta askelmaa hotelli Guva Mangalemiin. Näkymä on kaupungin hienoin, huone pienempi kuin postimerkki, omistajapariskunta ystävällinen ja yritteliäs. Hotellissa on kovin hiljaista ja toivon, että kesällä kävijöitä riittää ja ahkeruus palkitaan.

Minä kaipaan aamulla kahvia, vain kaksi mukia kahvia ja hieman maitoa, ei sokeria. En vain saanut sanottua toivettani rouvalle joka kantoi pöytään munia, makkaraa, juustokimpaleen, hilloa, hunajaa, voita  ja yhden pienen kahvikupin. Viimeisenä aamuna vielä makean leivoksen. Ylitse kaiken oli se paistettu makkara, ei vain pystynyt. Ja aina poden huonoa omatuntoa jos jätän syömättä, varsinkin lihaa.

Opetus on varmasti se, että suunsa kannattaa avata, mielipiteensä sanoa ja välttää paistetun makkarapalasen.


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kahvia ja tupakkaa




Bussilla Podgorican kautta Albaniaan. Kauniita maisemia, edullista ja helppoa, bussinkuljettaja keräsi nimilistan ja passit, hetki odottelua rajalla ja eteenpäin. Mielikuva suljetusta kummajaisesta Enver Hoxhan diktatuurin aikana on vanha ja Albania yllättää tulijan. Paljon on muuttunut ja nopeasti.

Muutamassa tunnissa Shkoderissa - paikassa jolla on monta nimeä tai ainakin kirjoitusasua: Skutari, Shkoder, Shkodra.




Kaupunki vaikuttaa vilkkaalta ja yllättävän suurelta, 1990-luvulla perustettu yliopisto näkyy katukuvassa: paljon nuoria ihmisiä ja eloisaa tunnelmaa.

Ja täällä vasta on kahviloita, ei niitä trendikkäitä uuskahviloita vaan ihan aidon vanhanaikaisia kuluneita kuppiloita vieri vieressä. Kaupunkilaiset istuvat kahville, tarjoilija kantaa pöytiin vesilasit, keskustellaan ilmeisen kiireettä ja moni sytyttää savukkeen. Näyttää varsin viihtyisältä.

Tänään kuulin ensimmäisen rukouskutsun minareetista, näin monta fransiskaaninunnaa iltamessuun kiirehtimässä ja maa oli virallisesti täysin ateistinen valtio vielä 1990-luvulle. Ihmislaji on sopeutumisen mestari.




sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Cetinjeen ja takaisin





Kotorin lahti on niin kaunis, että jo kaipaa arkisempaa, tai jotenkin kotoisen normaalia ympäristöä. Siksi aamulla bussilla Cetinjeen. Matka kesti puolitoista tuntia, maksoi viisi euroa ja sujui hyvin. Bussi kiipesi kapeaa tietä korkealle ja vähitellen rannikko jäi kauas.

Ei kuulaana kimmeltävää merenlahtea vaan maan entinen jo 1400-luvulla perustettu pääkaupunki.

Prinsessa Victoria ja Daniel ovat tuttuja, mutta keitä ovatkaan prinsessa Milena, prinssi Danilo ja kuningas Nikola? Tunnen huonosti Euroopan kuningashuoneita ja tämä kiinnostava kuninkaallinen sukuhaara tuli todellisena yllätyksenä.

Nikolan palatsi Cetinjessä on vaatimattoman maalaisserkun pytinki. Varsin kotoisa palatsi ja ison perheen oikea koti: seitsemän tytärtä ja kolme poikaa. Tuon tarkistin vasta illalla Wikipediasta vaikka ihastelin teehuoneen seinälle ripustettuja lasten muotokuvia. Laskin ne, mutta ajattelin että lapsista on teetetty useita muotokuvia. Eipä sitten, vaan siellä ovat Zorka, Milica, Stana, Elena, Anna, Ksenja, Vera, Danilo, Petar ja Mirko.

Nikola I oli puuhakas isä ja naitti kauniit tyttärensä Euroopan eri hoveihin ansaiten tästä ahkeruudesta Euroopan appiukko-lempinimen. Hauska pappa.

Diplomaattisen toimeliaisuuden ohella Nikola I:n aikana perustettiin Cetinjeen tyttökoulu. Kahta nuorinta tytärtä ei ollut tarpeen lähettää Pietariin Smolnan instituuttiin vaan prinsessat kävivät koulua kotikaupungissa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kansakoulun veroinen kaikkien sivistyslaitos vaan aatelisneitojen koulu. Edistysaskel kuitenkin ja sen muistoksi tämä seinämaalaus:



Hyvä, suorastaan loistava lounas Kole-ravintolassa oli puolet halvempi kuin risteilyvieraiden suosikkikaupungissa Kotorissa ja tyytyväisenä takaisin bussiasemalle.

Odotusta ja odotusta. Bussiasema on sunnuntaisin suljettu eikä aikatauluja ole katsottu tarpeelliseksi ripustaa ulos. Odotellaan rauhassa, onneksi on muita. Muut nousevat Podgorican bussiin ja meitä jää enää kolme odottelemaan.

Lopulta selviää, että liikenneonnettomuus on katkaissut tien ja ainoa ratkaisu on kimppakyyti. Istun takapenkille ja ystävällinen vanha herra tarjoaa minulle takkiaan. Vain tyhmä turisti on lähtenyt liikkeelle optimisen huolettomasti ja kevyesti.

Kaatosateessa, ukkosen ja salamoinnin saattamana Renault-kuski tuo meidät turvallisesti Kotoriin. Auton mittariin oli kertynyt yli 300 000 km, luotettava yksilö.


Dobrota kotikylänä

Tätä matkaa varten ei ole suunnitelmia, ei ainakaan vielä.

Norwegian tarjosi edullisen lennon Dubrovnikiin, Mitar haki lentokentältä ja iltamyöhällä rajan yli Montenegroon. Rajalla ei ollut muita kulkijoita eikä minunkaan passini herättänyt mitään näkyvää toimintaa. Rajavartija oli siirtänyt rähjäisen konttorituolin ulos ja ilmeisen selvästi otti työnsä tyynesti.

Pimeässä saavuimme pieneen Dobrotan kylään. Mitar kaarsi pihaan ja sisällä asuntoa järjesteli Dragan. Ihan pienen hetken häivähti mielessä epäily. Tätä asuntoa vuokraa Dmitrij, mutta siis Dragan? Ja Mitar? Mukavia miehiä, ovi lukkoon, matkalaukusta kotoa tuotua evästä ja nukkumaan. Aamulla ehtii katsella ympärilleen eikä pimeässä mitään näkisikään.

Asunto on jo aika mones airbnb-kämppä. Paljon hyviä kokemuksia ja viihdyn tässäkin. Talo on vanha ja Dmitrij vuokraa toista alakerran asuntoa. Ystävällisiä ja yritteliäitä miehiä kaikki kolme.

Kuvia lisään myöhemmin sillä Dmitrin netti ei selviä kuvien latauksesta.

Tässä tämä. Ja tuollaiset ikkunaluukut olen aina haaveillut saavana.



perjantai 30. syyskuuta 2016

Montenegrossa pieni on kaunista




Montenegrossa mittakaava on pieni ja Blue Linen bussi kuljettaa eurolla melko kauas. Kotorin lahtea kiertävä tie on kapea ja kuljettaja puhuu huolettoman äänekkäästi kännykkäänsä tai jututtaa tuttuja
matkustajia.

Tänään Perastiin:  vain yksi katu, muutama sata asukasta, 16 kirkkoa, lukuisia ränsistyneitä palatseja loistokkaalta 1600-luvulta, kaunis merimaisema ja kylän edustalla kaksi pientä saarta. Kaunista kuin postikortissa. Vai voiko olla kauniimpaa?



Perast on samalla tapaa nostalgisen viehettävä kuin moni muu kauan sitten loistonsa päiviä nähnyt paikka. Museossa ei jäänyt epäselväksi Perastin maine rohkeiden ja taitavien merenkävijöiden kotisatamana. Lahtea on puolustettu merirosvoilta, ottomaaneilta ja venetsialaisilta. Tänään tunnelma on rauhallinen, vielä eivät kaikki Kotorin risteilyvieraat ehdi tänne asti.


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Ehdittävä Allegroon

Allegrolla pian kotiin.

Kevät tuli Pietariin, jäät lähtivät Neva-joesta. Kompuroinnista huolimatta ehdin katsella ja ihastella kevään kuulaita värejä, syödä liiankin monta lammaspiirakkaa.



Kaikenlaista huomaa kun kulkee hitaasti. Tämä book crossing- kaappi ilahdutti eräällä sisäpihalla. Kurkistin kaappiin, ehkä ensi kerralla jätän luettavaa ja löydän itselleni tilalle jotain kiinnostavaa.






 Purga-baarissa taas vietetään uutta vuotta jokaikinen ilta vuoden ympäri: keskiyöllä lasi kuohuviiniä, neuvostojohtajien uudenvuodenpuheita screenillä  ja tähtisadetikkuja. Ei nyt kuitenkaan tällä kertaa.





Katutaiteen bongailua jäi vähälle. Läheiseltä Liteynij-kadulta löytyi tämä.




Ehdin myös istua kotona ja katsella näkymää Pietarin katoille.