Oma blogiluettelo

lauantai 30. tammikuuta 2016

Olga ja José

Tässä he ovat. Olga ja José.




Guanajuaton lähes viimeinenkin museo on nähty. Ja olihan se kokemus. Kiipeän ja kiipeän, kysyn vastaantulevalta ja lopulta löytyy: Olga Costan ja José Chavezin kotimuseo. Rakennus on kaunis, tuossa puhkikuluneessa keinutuolissa takan äärellä on viihdytty, taidekokoelma ei herätä suuria tunteita, puutarha on toki viehettävä.

Hieman  hajamielisen kuljeskeluni pysäyttää tämä näky: kaksi valkoista ruukkua, Josén vaimolleen kirjoittama runo:

Entre el hueco de mis manos
Tengo las cenizas de tu bello cuerpo
Las deposito en el lecho de nuestra madre, la tierra.

...

Katson puutarhaa uudestaan ja näen sen kauneuden.




sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sunnuntain rauhaa

Sunnuntai: ensin kunnon sarja tykinjymähdyksiä, muutamat kirkonkellot, lähikirkon papin kuuluva mikrofoni ja kaunis ääni. Sisälämpötila aamulla 15, tiukemmin paksu täkki ja pari villahuopaa ympärille ja  aamumessu kuuluu oikein hyvin sänkyynkin. Tuntuu sunnuntailta.

Tässä kodissa makuuhuoneeseen kiivetään pieneltä pihalta näitä portaita.


Lupauksen mukainen - ex voto

Lauantai-ilta. Ulkona taas jyrähtelee, mutta osaan jo ottaa rauhallisesti. Eivät riitä muutaman kirkon kellot vaan on sitten ammuttava viikonlopun alkajaisiksi.

Guanajuato on erikoinen paikka: kaupunki on rakennettu vuorten rinteille, suuri osa kaduista on kapeita, vain jalan kuljettavia sokkeloita kuten kotikuja Hoja Seca eli Kuiva lehti. Olennainen osa kaupunkia ovat myös tunnelit, maanalaiset kadut. Korkeutta on noin 2000 metriä ja asunnon sisälämpötila illalla 16-17 astetta. Lämpimästi pukeutuneena pärjää täällä etelässäkin.

Eilen halusin vaihteeksi Megaan, suureen supermarkettiin ja reippaasti kuljin yli kilometrin pituisen pimeän tunnelin. Ei ollut mukava kokemus - autonvalot häikäisivät, pakokaasut kirvelivät ja seinämistä tihkui kylmää vettä. Megasta löytyi hyvää leipää, mutta tulen toimeen ilmankin.

Tänään päivä kului kävellessä, ihmetellessä ja votiivitauluja katsellessa. Don Jesús Becerra on kaksi kertaa ihmeellisesti pelastunut vaarasta ja lahjoittanut kotikirkkoonsa ex voto-taulun. Ihmepelastus on selostettu tarkasti ja tämä votiivilahja annettu 1899.



Ihmekertomusten jälkeen oli jano. Olutlasillisen lisäksi tarjoilija toi tämän yksinkertaisen herkun.



torstai 21. tammikuuta 2016

Taas pamahtelee

Yhä on hieman vaikea ymmärtää miksi ihan yllättäen, illalla tai aamuyöllä kapeilla kujilla kumahtelevat hirveät jyrähdykset. Ei raketteja vaan kunnon kumahduksia.

Eräänä aikaisena aamuna heräsin jatkuviin pamahduksiin.  Huumekartellien välienselvitys? Poliisipiiritys? Kaasuräjähdysten sarja? Yleinen hätätila? Ainakaan ikkunaan ei kannata mennä kurkistelemaan tai käy huonosti. Tulisi edes aamu.

Aamu tuli ja naapuri ihmetteli kysymystäni. Melua? Olivatko nuoret naapurissa melunneet ja häirinneet? Aa, se melu. No, juhlistettiin paikallisen pyhimyksen syntymäpäivää ja niitä on usein. Häiritsikö se unta? En ottanut esille yöllisiä skenaarioitani vaan kerroin vain olevani hieman herkkäuninen lapsesta saakka.

Äänimaailma on jännittävä muutenkin. Koskaan ei oikein tiedä mitä asunnon ohi kulkiessa kauppaavat, isoon ääneen jo kaukaa huutaen: hedelmiä,  veitsenteroitusta, kananmunia, harjoja.

Ja jokaisen aamun aloittaa kukko jossain lähellä.

Nyt Guanajuatossa. Tätä sinisen-vihreän-turkoosia keittiötä rakastan.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Stendhal Firenzessä

Kärsinkö Stendhalin syndroomasta? Syndrooman aiheuttaa liiallinen tai voimakas kauneuselämysten määrä ja se ilmenee heikotuksena, sydämentykytyksenä ja sekavuutena. Oireyhtymä on saanut nimensä ranskalaisen kirjailijan mukaan, joka hurmioitui kauneudesta ja taiteesta Firenzessä.

Ystävä tänään kyseli kauneusähkystä. Asia on ollut mielessäni - siis voiko uusiin näkymiin, uusiin kaupunkeihin, uusiin ja ensin outoihin asuntoihin myös väsyä, voiko jopa kyllästyä tai turtua. Että ei jaksakaan enää ihastella tai ihmetellä. Jälleen yksi koloniaalinen helmi, yksi kahvila lisää, onhan näitä luostareita jo tullut nähtyä ja kirkkoja todella riittää.

No, ainakin ruokaan voi kyllästyä. Ymmärrän nyt paremmin tuttavaa, joka sanoi että odota vain, ensin on innoissaan ja sitten huomaa, että kaikki on sitä samaa.

Eilen katselin telkkarista ohjelmaa meksikolaisista leipomoista - tehdään kuulemma maailman parasta leipää. Kuulosti vähän samalta kuin suomalaisten hehkutus meidän omasta ruisleivästä tai rieskasta. Ja juuri kun olin valitellut, että täällä mistään ei löydä hyvää leipää.

En koskaan taida kuitenkaan kyllästyä väreihin, valoon ja vanhoihin rakennuksiin, en aukioiden arkiseen eloon. Vielä matka jatkuu.


torstai 14. tammikuuta 2016

Onhan täällä kaunista



San Miguel de Allende on erikoinen kaupunki. Kaupunki on perustettu 1500-luvulla, historiallinen keskusta on täynnä 1600- ja 1700-luvuilta olevia rakennuksia ja kauniita kirkkoja, jälleen yksi Meksikon monista Unesco-kohteista. Korkeutta on lähes 1900 metriä ja siksi ilmasto on mukava, lämpimiä päiviä ja viileitä öitä ympäri vuoden. Aika ihanteellinen ikuinen kevät.

 Jo uinuva kaupunki heräsi uuteen kukoistukseen sotien jälkeen  ja on houkutellut jo vuosikymmenien ajan taiteilijoita, kirjailijoita ja nykyään erityisesti amerikkalaisia eläkeläisiä nauttimaan värikkään kaupungin kauneudesta, edullisista ja hyvistä palveluista. Harmaahiuksiset rouvat tekevät asiantuntevasti ostoksia toreilla, istuvat lounaalla ja tilaavat enchiladat kasvisversioina sujuvasti espanjaksi. Tavatessa tehdään treffejä illan tapahtumiin amerikkalaisen äänekkäästi ja iloisesti. Näyttää hauskalta ja sosiaaliselta elämältä. Ja on mukana usein muutama herrakin.

Tänään sataa. Oikeastaan ensimmäinen sateinen päivä matkan aikana. Viileisiin sisätiloihin on jo hieman tottunut, mutta kyllä yöllä varpaita palelee ja lämminvesipullo on varattu ensi yön kylmyyteen. 

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Meksikon lahja maailmalle

PrimeraPlus-bussit eivät liikennöi Querétarosta San Miguel de Allendeen, mutta virkailija myy  liput edulliseen Keltainen nuoli-bussiin , 68 pesoa eli nelisen euroa ja puolitoista tuntia. Ja jos juoksen, saatan ehtiä kolmen minuutin kuluttua lähtevään seuraavaan bussiin.

Flecha Amarilla on hieno kokemus: ylellisen paljon jalkatilaa, Bruce Willisin leffa, jossa matkan aikana ehdittiin ampua kohtuullisen monta vakoojaa ja vastavakoojaa. Eturivissä istuva naiskaksikko kommentoi juonta koko matkan, ei ole tarpeen itse miettiä juonenkäänteitä vaan saa rauhassa katsella maisemia.

Kaupunkia lähestyttäessä on tienvieressä iso kyltti:

San Miguel de Allende - Meksikon lahja maailmalle. Bienvenidos.

Eivät ole kaupunginisät- tai äidit täällä vaatimattomia.




tiistai 12. tammikuuta 2016

Villasukat joka yö

Viimeinen päivä Querétarossa.

Illat ovat vähän yli 1800 metrin korkeudessa ainakin talvella viileitä ja ilman lämmitystä olevassa huoneistossa suomalainen palelee -yöllä villasukat, lämmin yöpuku ja pari peittoa pitävät lämpimänä. Kaihoten katselen takkaa, joka nyt ilahduttaa vain sisustustarkoituksessa. Sääli.

Toisaalta viileyteen vähitellen tottuu ja toivottavasti kotonakaan en talvella oleskele paljain jaloin ja t-paidassa vaan fiksusti alennan huoneiden lämpötilaa ja säästän energiaa. Suihkusta täällä tulee vettä niukasti ja aina liian kuumaa tai liian kylmää, joten veden säästäminen on ollut ihan helppoa.



Päivisin lämmittää aurinko ja värit hehkuvat valossa- tämä on sellaista Meksikoa, jota kaipaan kotona.



 Sen sijaan luulen, että mittani on pian täynnä tacoja ja niiden monia muunnelmia. Yhä ihmettelen miten lukuisilla eri nimillä voi saada periaatteessa kokolailla samaa ruokaa - tortillaan sen kanan ja lisukkeet kun voi kääriä uskomattoman monella tavalla.





Querétaro on kirkkojen ja luostareiden kaupunki, sillä tänne tulivat aikaisin fransiskaanit, jesuiitat ja dominikaanit.  Suosikkini on Templo de Santa Rosa de  Viterbo, erikoinen barokkikirkko 1700-luvulta. Kuvassa on yksityiskohta kauniista saarnastuolista.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tuntematon naapurini

Querétarossa asuu mukavia ihmisiä. Naapurikin on oletettavasti mukava ihminen. Ihan varmasti hän  on ainakin jouluihminen.


perjantai 8. tammikuuta 2016

Historian värejä

Meksikon historia tuotti tuskaa ja epätoivoa tenttiin lukiessa - vallankumous toisen jälkeen, yllättäen  Habsburgeihin kuulunut keisari Maksimiliano, presidenttien myrskyisiä ja lyhyitä valtakausia, sota Amerikan Yhdysvaltojen kanssa...ei käänteille loppua. Luovutin ja  opettelin muutaman hyvän tärpin.

Muutama päivä Santiago de Querétarossa ja historian myllerrys on herännyt henkiin. Onneksi on Wikipedia ja voi tarkistaa kuka olikaan rohkea La Corregidora - tarina on hieno ja jännittävä - ja miksi juuri Querétaro on niin tärkeä meksikolaiselle.

 Olen nähnyt Meksikossa hienoja muraaleja, mutta tänään oli pysähdyttävä tutkimaan Benito Juárezin tuttuja kasvoja kaupungintalon sisäpihalla. Valokuva ei kykene välittämään muraalin tunnelmaa, Maksimiliano katsoo kohti kuolemaa ja Carlota toisaalle, ehkä pitkiin vuosiin järkensä menettäneenä ja yksinäisenä Euroopassa.




Querétarossa on kaunis valo. Keltainen, okra, sininen ja vaaleanpunainen hehkuvat auringossa. Rosoinen kauneus tekee kaupungista niin hienon.