Sarajevon ruusu

Kaikki loppuu aikanaan, Suuri Junamatkakin.

Viimeinen ilta Sarajevossa, aamulla aikaisin kentälle ja Istanbulin kautta kotiin. Matkalaukku ja reppu lähes pakattu, asuntoa siistitty, herätyskello soimassa. Haikea  mieli  ja samalla jo miettii kotiinpaluuta.

Asunnossa on ihan hiljaista, ehkä naapurit jo nukkuvat. Olen ehtinyt tottua siihen, että öisin ei vettä tule ja muutamana viimeisenä päivänä savusumu on leijunut  kaupungin yllä. Toivon silti, että voisin palata tänne jonain päivänä. 

Sarajevon ruusu on katuun punaisella vahalla merkitty ammuksen jättämä jälki, muistutus piirityksen siviiliuhreista.Muistaminen on tärkeää, mutta ymmärrän myös niitä sarajevolaisia,  jotka eivät haluaisi turisteja räpsimään lukemattomia kuvia paikasta, jonka merkitys rakkaan ihmisen menettäneelle on erilainen.

Sarajevo on kiehtova kaupunki ja ehkä kaupunkilaiset osaavat nauttia hyvistä hetkistä ihan erityisellä tavalla juuri siksi, että raskaat ajat  menneisyydessä ovat  konkreettisestikin lähellä ja nähtävissä. Sarajevossa muistetaan eilinen, mutta eletään tätä hetkeä intensiivisesti, suhtaudutaan vieraaseen ystävällisesti, uskotaan huomiseen.

Ratikat ovat ilo

Tässä tosin hieman rähjäinen, mutta suloisen  vaaleanpunainen ratikka lähikadulta.

Tämä ei harmaana päivänä katukuvaa piristä, mutta

seuraava on jo ehdottomasti pirteämpi. Pallot ovat iloisia ja energisiä silloinkin kun savusumu sitkeästi leijuu kaupungin yllä. 

Kaksi tuttua näkymää Sarajevoon

Olihan tämä silta kuvattava. Onneksi ihan sillan pielessä oleva museo kertoo Sarajevon laukausten tarinan lyhyesti. Olen käynyt matkan aikana melkoisen monessa museossa ja siksi tällä hetkellä arvostan pieniä museoita.

Ihan yhtä tuttu oli jo ennen matkaa tämä näkymä. Ja silti, kukkuloiden rinteille levittäytyvät hautausmaat ovat mykistävä näky.

Sarajevo on ristiriitainen, yllättävä, kaunis ja romanttinen kaupunki.

Sarajevossa

Sarajevo on erikoinen kaupunki, marraskuun hienoisessa sateessa tunnelmallinen sekoitus itää ja länttä, kirkkoja ja moskeijoita vierekkäin, joukossa pari synagoogaa.

Belgradista pääsimme eilen lähtemään laskentatavasta riippuen  kaksi tai kolme tuntia myöhässä: Gea Tours kuljettaa minibusseilla ympäri Balkania ja hoitaa päätehtävänsä - siirtää matkustajan pisteestä A pisteesen B - varsin hyvin ja ammattitaidolla, mutta bisness ei edullisilla lippuhinnoilla ymmärrettävästi kannata ellei autoa saada täyteen. Suomalaisella mielenlaadulla odottaminen ja kuljetettavien kerääminen pitkin Belgradia oli ylittää kärsivällisyyden rajat ja ryhdyin jo laskemaan kuinka kauas siinä ajassa olisi ajanut. Perillä oltiin puolenyön aikaan.

 Saattoi olla lopulta hyvä,  että en nähnyt maisemia - oltiin korkealla, tie oli kapea, oli pimeää ja sateista. Perille päästiin ja ystävällinen airbnb-isäntä Haris tuli keskiyön jälkeen avaamaan ovet ja toi tullessaan leipomosta suolasarvia.

Haris puhuu loistavaa englantia, on harras muslimi ja Al Jazeeran toimittaja. Sivistynyt ja sympaattinen nuori mies. Pahoitteli, että asunnossa ei ole televisiota vaikka onkin itse ammatiltaan tv-toimittaja.

Täällä meillä on tilaa, englanninkielisiä kirjoja, Koraani, kauniita mattoja, sisätossuja ja teline ulkokengille. No, kenkien riisuminen eteisessä on suomalaiselle helppo asia muistaa. Tosin Haris silti selitti sen meille kaksi kertaa.

Tässä kaunis olohuoneemme:

Nuhaisia päiviä

Belgrad on kahviloiden, leipomoiden, katutaiteen, kaikenlaisten pienten yllätysten kaupunki.

Harmi on, että flunssa iski juuri täällä. Eilen vain lepäilin sohvalla ja laiskasti lueskelin e-kirjaa, iltapäivällä sentään pistäydyin syömässä, ensimmäisen kerran matkan aikana fine dining-ravintolassa. Olipa kaunis, todella tyylikäs ja Belgradin mittapuun mukaan erittäin kallis päivällinen Homa-ravintolassa ihan lähikadulla.

Tänään paistoi aurinko ja olo oli jo virkeämpi. Siis kaupungille. Ilman suunnitelmaa kuljeskelua kokonainen päivä. Ja budjetin tasapainottamiseksi hyvää ruokaa kansankuppilassa.

Nikola Tesla - Belgradin ylpeys

Teslasta tulivat mieleeni vain kalliit ja kauniit sähköautot, mutta onneksi museossa ihminen oppii uutta, jos on yhtään oppivainen.

Itse en tänään ymmärtänyt museon nuorta opasta enkä museokierroksen hienoja havaintoesityksiä. Vapaaehtoiset pääsivät osallistumaan jännittäviin kokeisiin - oli salamoita ja sähköiskuja ja Kolumbuksen muna - ihan yli oman ymmärryksen ja kiinnostuksenkin, mutta jotain sentään jäi humanistin mieleen.

Nikola Tesla ( 1856- 1943) on niitä suurmiehiä jotka olivat aikaansa edellä, Teslan ideoiden hetki tuli myöhemmin ja joku toinen sai aikanaan kunnian ja palkinnot.

 Minulle  jäi vaikutelma, että Nikola Tesla oli varsin erikoinen persoona eikä ilmeisesti jäänyt tätä maallista seikkaa harmittelemaan, uuden keksiminen ja tulevaisuuteen kurkottaminen oli riittävän palkitsevaa.

Voisin kuitenkin kuvitella, että hän olisi arvostanut magneettivuon tiheyden yksikköä, siis teslaa, ehkä ollut huvittunut Belgradin lentokentän Nikola Tesla-nimestä ja ihan varmasti halunnut ajelulle Tesla-autolla.

Kapetan Mishina 32, Belgrad, Serbia

Belgrad yllätti. Yllätti myönteisesti. Täällä on sympaattisia kahviloita, kaupunkilaiset  itsekin ehtivät keskustelemaan kahvikupin ääreen,  tunnelma on vilkas ja eloisa, autot pysähtyvät ihan uskomattomasti suojatien eteen -  rauhallinen,kiinnostava, kaunis suurkaupunki. Jo kaipasinkin myönteisempää sykettä.

Ensimmäinen päivä kului karttaa käännellessä, on totuteltava taas uuteen rahayksikköön, asuntoon on hankittava perustaydennys jääkaappiin, yöllä kuuntelee asunnossa vieraita ääniä ja etsii hyvää asentoa, kääntelee tyynyä mukavalle mykkyrälle.

Belgrad on kaupunki kahden joen risteyksessä. Tonava ja Sava näkyvät Kalemegdan linnoituskukkulalta. Jokiliikenne oli tänään vähäistä, mutta näkymä auringon laskiessa kaunis.

Belgradilaiset rakastavat kaupunkiaan, linnoituskukkulalla oli paljon lapsiperheitä, isovanhempia
lapsenlapsiensa seurassa, nuoriapareja, opiskelijoita nauttimassa kauniista syysilmasta ja hienosta
näkymästä. Suuri puistoalue kuuluu kaikille, nuorille ja vanhoille, kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Olen aina ihaillut oikeiden pietarilaisten rakkautta kauniiseen kotikaupunkiinsa ja tänään Kalemegdan kukkulaa kierrellessä tuli samanlainen tunne - rakkaus kotikaupunkiin syntyy jo lapsena, juuri tälläisinä rauhallisina iltapäivinä, isoisän rauhallisesti selittäessä jokilaivojen kulkua. Hieno ja kaunis iltapäivä. 

Vielä kerran Skopjesta

Vähemmän patsaita ja pylväitä voisi olla ihan hyväkin ratkaisu. Lopputulos ei välttämättä aina parane patsaiden määrää lisäämällä.

En tänäänkään, viimeisenä päivänä Skopjessa onnistunut pysymään maltillisena.

Yksi unohdettu?

Tiesitkö tämän?

Äiti Teresa on syntynyt Skopjessa ja patsaiden laskemisen lisäksi kävin sentään Äiti Teresa-museossa.

Vaan jotenkin onnistuin taas ärsyyntymään. Näiden plakaattien sirottelu pitkin kaupunkia on minusta
halvan tuntuista hyväksikäyttöä. Kauniin tekstin  saat näkyviin kuvaa klikkaamalla, toivon.

Ehkä nyt on Skopje tullut arvosteltua.

Kyllä, totta se on

Aamulla virkistyneenä lähdin ja tarkistin Skopjen patsastilanteen. Helkkari, kyllä totuus on juuri niin epämiellyttävä kuin eilen väsyneenä ajattelin.

Skopjen keskusta, Makedonia-aukion ympäristö on mielestäni uskomattoman ruma. Valheellinen ja korskea yritys rakentaa kansallista identiteettiä, nolo Las Vegas- jäljitelmä.

Inhoan syvästi ja erityisesti jokaista näistä hevospatsaista. Ja niitä on monta.

Ja melko absurdia on ajatella, että tämä rakennus, Skopjen Arkeologinen museo valmistui syyskuussa 2014!

Upouusi riemukaarikaan ei ole ihan tavallinen näky.

Kuljin päivän kaupungilla ja kauhistelin, laskin patsaiden määrää mielessäni, ihmettelin ja tunsin myötähäpeää. Tiedän, että suuri osa kaupunkilaisista vastusti  hanketta ja he joutuvat katselemaan  näitä joka päivä. Minä jatkan matkaani ylihuomenna.

Kummallinen Skopje

Aamulla aikaisin rautatieasemalle, Simeonidis Toursin virkailija saapui vasta hieman myöhemmin ja sain bussilipun Skopjeen,  20 euroa ei ollut mielestäni paha hinta ollenkaan.

Pikkubussiin matkustajia astui kuusi ja matka sujui mukavasti, nuori kuljettaja kuunteli hienoa kreikkalaista musiikkia, raja ylitettiin näppärästi, 10 minuutin tauko tullivapaita ostoksia varten ja neljässä tunnissa ehdittiin jo Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Minusta on tullut tällä matkalla bussimatkustamisen suuri ystävä.

On vaikeaa hetkessä orientoitua uuteen maahaan, uuteen kieleen, uuteen rahayksikköön. Ja aina myös varoo rautatieaseman innokkaita takseja - tänään loukkasin asenteellani skopjelaista taksimiestä, joka huomautti minulle, että nyt ei olla Albaniassa. Lisäksi hän valisti minua kertomalla, että Makedonia olisi jo EU:n jäsen elleivät kreikkalaiset riitelisi maan nimestä.

Vaan Skopje on oikeasti erittäin, erittäin hämmentävä paikka. Kummallinen sekoitus rähjäisyyttä, epämääräisiä kerrostaloja ja ihan upouusia kansallissankareiden antiikkipatsaita, uutuutta hohtava riemukaari,  pylväitä ja kävelysiltoja patsasriveineen. Siis  uudelleen rakennuttua antiikin maailmaa. Olin yllättynyt, lopulta ihan sanaton.

Selitys löytyy hallituksen Skopje 2014-projektista. Ymmärrän hyvin hankkeen arvostelijoita eikä historiallinen kitsch tunnu parhaalta kohteelta kuluttaa valtaisa summa rahaa köyhässä maassa: hankkeen budjetin kerrotaan olevan jotain 80-500 miljoonan euron väliltä. En mitenkään voi ymmärtää.

Tässä ensimmäisen päivän ajatukset ja tunnelmat. Nyt aion nukkua ja toipua kaikesta nähdystä. Ehkä
huomaan aamulla, että kaikki nämä kamalat patsaat olivat vain väsyneen turistin painajaista ja oikeasti Skopje on jotain täysin muuta.

Kuvia lupaan lisätä huomenna jos ne patsaat ihan oikeasti ovat olemassa.

Thessaloniki - haasteita

Thessaloniki on Kreikan toiseksi suurin kaupunki. Meluisa, kiihkeä ja sekava, asukkaat pysäköivät autonsa  omaperäisesti, bysanttilaisia kirkkoja kulahtaneiden kerrostalojen keskellä, filosofisen tyyniä kulkukoiria liikenteen seassa, kuppiloita riittää ja hyvän ruuan tuoksu saa nälkäiseksi. Mutta, mutta. Jostain syystä Thessaloniki ei ollutkaan kaupunki minun makuuni.

Hintataso on selkeästi korkeampi kuin Bulgariassa tai Romaniassa. Jo tottui syömään hyvin ja aina yllättymään laskun pienuutta.

Tämä ei vielä riitä selittämään pienoista antipatiaa. Tänään satoi, hukkasin sateenvarjoni, sattui yksi epäystävällinen linja-auto-aseman luukun takana istuva ynseä nainen,  oikeastaan ensimmäinen hieman ankea asunto, huonosti nukuttu yö kapeassa ja liian pehmeässä sängyssä, ja kas, Thessaloniki ei enää vaikuta unelmien matkakohteelta.

Tässä kuva. Ihan totta, näin auvoiselta näytti satamassa eilen. Tämä kuva on pieni anteeksipyyntö - en itse löytänyt kaupungin vanhaa kauneutta ja bysanttilaista sielua liikenteen hälyn ja uusien rumien rakennusten keskeltä, mutta ehkä intoa etsiä ei vain tällä kertaa ollut riittävästi.

Bussissa Balkanilla

Bussilippu Sofia-Thessaloniki maksoi 22 euroa, matka kesti hieman yli viisi tuntia ja sujui todella mukavasti.

Bussiemäntä laski matkustajat huolellisesti, keräsi matkaliput, tarjoili fantaa/vettä/cokista/kahvia/suolaista/makeaa ja kuulutti yhden 20 minuutin tauon.


Rajalla vilkaistiin passeja ja maisemia katsellessa kuuntelin usean lähetyksen Tapio Pajusen Politiikkaradio-ohjelmaa kännykästä. Sirkkanen on suosikkini, luonteva ja innostuva, nopea reagoimaan,  ja jos haastateltava sattuu olemaan kiinnostava, aika kuluu kuunnellessa hyvin.

Kävellen perille Sofiassa

Sofia on kävelijän kaupunki. Metrolinjoja on vain kaksi, ratikoita runsaasti, pyöräily vaatisi jo melkoista rohkeutta ja riskinottoa.

Hauskinta on kulkea pieniä sivukatuja pääkadun, Vitoshan, lähellä: mummuja myymässä kukkakimppuja ja syksyn satoa kasvimailtaan, hauskoja kahviloita ja varsinaisia kivijalkaliikkeitä - vaatii notkeaa selkää asioida luukustaan kurkistelevan myyjän kanssa.

Kulkiessa jää katselemaan  muistoilmoituksia ovissa tai puunrungoissa.

Tässä vielä kotiovi Buzludzha-kadulla. Ovi vaikuttaa karulta, mutta asunto on kaunis ja rauhallinen.

Strada Buzludzha 58, Sofia

Sofia on kiinnostava yhdistelmä itää ja länttä, uutta ja vanhaa, historiaa ja eloisaa tätä hetkeä. Täällä on helppo viihtyä. Aurinko on paistanut, taivas on ollut sininen, ja  kulkiessa kaupungilla löytää yhä uutta, yllättävää ja  mielenkiintoista katseltavaa.

Tänään olin aamulla liikkeellä jo aikaisin. Pieni, muutaman nuoren miehen pyörittämä liike avautui 9.30. Olin äärettömän tyytyväinen sen palveluun, istuin tupakansavuisessa liiketilassa, minulle tarjottiin kahvia josta jouduin kieltäytymään vilkaistuani ympärilleni, mutta mikä tärkeintä, vihdoin iPad virkosi. Kesti puolisen tuntia ja kaverit veloittivat 10 leitä eli viisi euroa.

Jatkoin matkaani Tourist Info Centeriin yliopiston lähelle ja sielläkin oli hyvää, iloista ja asiantuntevaa palvelua. Tiedän, että se ei ollenkaan ole itsestäänselvää, muunlaisiakin on tullut usein vastaan.

 Päivä alkoi siis hyvin. Hymyilytti.

Sofia, roomalaisten Serdica, on aina ollut tunnettu parantavista mineraalivesistä. Kauppahallin kulmilta löytyi tämä kaupunkilaisten suosima lähde. Kuumaa mineraalivettä haettiin isoihin kanistereihin, pienempiin pulloihin, kuumalla vedellä voi vaikka lämmittää viluisia käsiä.

Lunta ja savua

Bukarestin Gara Nord jäi taakse. Juna 461 raiteelta kolme, päämäärä Sofia.

 Juna oli kulunut ja kauhtunut, matkustajia vain vähän. Muiden tavoin meillä oli mukana omat eväät, tosin laihemmat kuin kokeneemmilla kulkijoilla. Tässä junassa ei ravintolavaunua ollut.

Pitkiin junamatkoihin olin varautunut hyvin: iPadiin ladattuna valmiiksi Lonely Planetin Eastern Europe-opas, muutama dekkari ja jokunen klassikko. Nyt niistä ei ole iloa ja ja ainoa pokkari oli pian luettu.

Junissa on viisasta pysyä hereillä - asemia ei kuuluteta ja niiden nimiä on vaikea varsinkin  pimeässä nähdä. On vain oltava valpas, mutta ei liian hätäinen. Vierustoveri hyppäsi junasta väärällä asemalla, mutta kettteränä miehenä heitteli ensin matkatavarat takaisin junaan ja juoksi itse junan kiinni.

Viiden tunnin kuluttua Gora Orjahossa vaihto -   mukavuudenhalu ja väsymys voittivat ja otimme taksin. Ystävällinen kuljettaja vei meidät pimeitä ja kapeita teitä Veliko Tarnovoon, selitti matkalla nähtävyydet ja maksoimme sovitut 15 euroa  tyytyväisinä. Kuljettaja vaikutti tyytyväiseltä myös.

Veliko Tarnovo on kuin jännittävän satukirjan kuva, sumuinen kaupunki vuorenrinteella linnoitusten suojassa. Oli satanut lunta ja kaikki asukkaat lämmittivät uunejaan, savu tuoksui kahden päivän ajan kaikkialla. Hieno paikka.

Ja löysin lisää luettavaakin.  Book Cave-divari oli vaikea löytää, mutta lopulta neuvottiin oikeaan
osoitteeseen. Englantilainen rouva istui pienessä liikkeessään, hyllyt täynnä englanninkielisiä kirjoja.

Liikeidea oli syntynyt halusta aloittaa elämässä jotain uutta, elää maaseudulla ja minimoida kustannukset. Jos liike ei elättäisi, ei jäisi velkaakaan. Luulen, että ihan jokaiselle ei olisi tullut mieleen Bulgaria ja Veliko Tarnova.

 Toivon lämpimästi, että tämä businesidea kantaa.