Sarajevon ruusu

Kaikki loppuu aikanaan, Suuri Junamatkakin.

Viimeinen ilta Sarajevossa, aamulla aikaisin kentälle ja Istanbulin kautta kotiin. Matkalaukku ja reppu lähes pakattu, asuntoa siistitty, herätyskello soimassa. Haikea  mieli  ja samalla jo miettii kotiinpaluuta.

Asunnossa on ihan hiljaista, ehkä naapurit jo nukkuvat. Olen ehtinyt tottua siihen, että öisin ei vettä tule ja muutamana viimeisenä päivänä savusumu on leijunut  kaupungin yllä. Toivon silti, että voisin palata tänne jonain päivänä. 

Sarajevon ruusu on katuun punaisella vahalla merkitty ammuksen jättämä jälki, muistutus piirityksen siviiliuhreista.Muistaminen on tärkeää, mutta ymmärrän myös niitä sarajevolaisia,  jotka eivät haluaisi turisteja räpsimään lukemattomia kuvia paikasta, jonka merkitys rakkaan ihmisen menettäneelle on erilainen.

Sarajevo on kiehtova kaupunki ja ehkä kaupunkilaiset osaavat nauttia hyvistä hetkistä ihan erityisellä tavalla juuri siksi, että raskaat ajat  menneisyydessä ovat  konkreettisestikin lähellä ja nähtävissä. Sarajevossa muistetaan eilinen, mutta eletään tätä hetkeä intensiivisesti, suhtaudutaan vieraaseen ystävällisesti, uskotaan huomiseen.