Adiós!

Viimeinen kokonainen päivä Mexico Cityssä. Nyt on toivuttava miljoonakaupungin ihmispaljoudesta ja äänistä.

 Liikennevaloissa kuljettajille jaettiin eilen paksua esitettä uusista säännöistä: sakkoja tulee kännykkään puhumisesta, turhasta äänimerkin käytöstä ja monesta muusta uudesta rikkeestä. Kannatan lämpimästi. Olen menettää hermoni ruuhkassa kärsimättömien kuljettajien painaessa äänimerkkiä. Auttaako yhtään?

Loppukiri oli käydä voimilleni - Bellas Artes ja Museo Nacional de  Arte uuvuttivat eilen. Jälkimmäinen oli synkeä rakennus, mutta Bellas Artes-kulttuurikeskus viehättävä. Hienoja Diego Riveran muraaleja ja upeaa Art Deco-arkkitehtuuria.

 Jo pois lähtiessä sattumalta pääsimme puolen tunnin kierrokselle koululaisryhmän mukana. Oppaat olivat loistavia ja kertoivat rakennuksen tarinan viihdyttävästi. Loppuhuipennuksena nähtiin 24 tonnia painavan kauniin ja hohtavan Tiffany-esiripun nousevan äänettömästi. Innostuneet oppaat saivat  vaateliaan teini-ikäisen yleisön kuuntelemaan. Kaikilla oli hauskaa.

Kuva on pienen Franz Mayer-museon sisäpihalta. Nautin pienistä ja persoonallisista museoista ja tämä oli juuri sellainen. Rauhallisella sisäpihalla oli vielä kahvilakin.

Aron ja Volkswagen Vento

Mexico City,   lyhyesti D.F. ( Distrito Federal) on yhdellä sanalla kuvattuna valtava. Ihan yllätys se ei toki ollut, mutta varsinaisesti fakta valkeni muutamassa päivässä.

Roma Norte on mukavaa seutua, mutta onhan täältä lähdettävä myös muualle: Arkeologinen museo, Soumaya-museo, Teotihuacan, San Angelin lauantaimarkkinat, Diego Riveran muraalit ja monta muuta hienoa paikkaa olisi kenties jäänyt näkemättä ilman Über-takseja.

Puhelimeen Oxxosta paikallinen chip ja Katri auttoi löytämään ensimmäisen auton: kotitalon ovelle kurvasi parissa minuutissa  Volkswagen Ventolla Aron. Auto oli siisti, tarjoiluna vesipullo ja tikkari, matka taittui turvallisesti, nopeasti ja edullisesti. Sen jälkeen tutuiksi ovat tulleet Manuelin Nissan Sentra, Christianin Chevrolet Aveo,  Josen Chevrolet Trax ja muutama muu.

Eilinen käynti ainutlaatuisessa Arkeologisessa museossa oli ainutlaatuisen hieno ja ainutlaatuisen uuvuttava. Illalla palatessa Roma Norteen Uber-sovellus kysyi hyväksynkö suuren kysynnän aiheuttaman  puolitoistakertaisen taksan. Museon uuvuttama turisti hyväksyi ja jäi odottamaan.

Ja kyllä, liikkeellä tuntui olevan koko miljoonakaupunki. Auto juuttui pahasti ruuhkaan, neuvokas ja mukavan rauhallinen kuski puikkelehti kummallisia reittejä kohti oikeaa osoitetta. Aikaa kului ja ehti jutella kaikenlaista.

Tämä kuljettaja oli taas yksi ahkera meksikolainen, sillä työtunteja autossa kertyi vähintään 12. Joskus kuljettajilta saa hyviä neuvoja: Chevrolet Aveon  nuori hammaslääkäri ja osoittautui taidemuseoiden tuntijaksi ja erityisesti kehoitti tutustumaan Rufino Tamayo-museoon. Toivon vielä ehtiväni.

Maailman rikkain mies

Carlos Slim, mailman rikkain mies, kerää taidetta koko kansalle. Arvokas kokoelma on nähtävissä Soumaya-museossa ja Soumaya taas oli Carlos Slimin vuonna 1999 kuollut puoliso.

Kokoelma on hieno, rakennus on hieno, ajatus ilmaisesta taidemuseosta on hieno - kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää ja kokoelmaa on myös kritisoitu. Minunkin mielestäni ylimmän kerroksen patsaskokoelma oli ahdistavan sekava, en tosin ole patsaiden ystävä muutenkaan.

Kovasti sen sijaan pidin väliaikaisesta Venetsia-näyttelystä: kokonainen kerros täynnä vanhoja maalauksia valonhohteisesta kaupungista, sitaatteja kirjoista ja elokuvista, italialaista oopperaa taustalla, lukunurkkauksessa matkaoppaita ja taidekirjoja ja kaunokirjallisuutta,  seinällä hyvä selostus kaupungin historiasta ja nykypäivästä.  Kokonaisuus oli kaunis, viihdyttävä ja uutterampi kävijä olisi sivistänyt itseään enemmänkin.

Toripäivä

Aurinkoinen aamu ja aikaisin liikkeelle. Ennen lähtöä on päätettävä ottaako mukaan kevyen toppatakin lisäksi villatakin vai uskoako ohikulkijoita, jotka ovat tänään  t-paidassa. Varjossa on kuitenkin viileää ja ilta tulee tännekin aikaisin.

Roma Nortessa on mukava kävellä ja katsella. Ihan lounasaikaan en jaksanut odottaa , siis rohkeasti sisään kolumbialaiseen pieneen ravintolaan Dulce Jesús Mío.  Ravintolan nimi oli soma, mutta valikoima kovasti vieras. Päädyimme helppoon ratkaisuun: kaksi empanada-piirakkaa ja Modelo-olut. Tarjoilija kertoi kotiseudustaan, kehui kolumbialaista ruokaa ja toi huomaavaisesti  kaksi erilaista salsaa piiraiden lisukkeeksi, toinen oli tulinen ja toisen arveli sopivan paremmin turistin  makuun. Oikeassa oli mies.


Pari vuotta sitten avattu Mercado Roma on suosittu  - vanhaan rakennusrähjään arkkitehtitoimiston suunnitelman mukaan kaksi kerrosta  ruokakojuja, upean  oranssi laattalattia, kiva terassi sisäpihalla, innostuneita yrittäjiä ja  nuorekas hipsteri-tunnelma. Harmi, että edelleen  liian aikaista ruokailuun, joten eteenpäin kohti seuraavaa toria.

 Mercado de Medellinillä on hipsteri-fiilis kaukana. Joulukuusista ihmevoiteisiin, ruusuista papaijoihin ja tuoksuviin guayaba-pinoihin,todella kaikkea tarjolla.Yläkerrassa on ruokakojuja ja tehokas tarjoilija saa meidät tilaamaan päivän lounaan: limekeitto ja kolme täytettyä tacoa. Lounaaseen kuuluva mehu jää varmuuden vuoksi juomatta. Hyvää ja tuoretta kuitenkin kaikki.

Kaupunki on suuri

Ensimmäinen ilta Mexico Cityssä.

Tämä on niin suuri kaupunki, että helpompi miettiä näin: ensimmäinen ilta Colonia Roma Nortessa, kaupunginosassa joka on melkoisen cool. Ja silti mittakaavaan tottuminen vie hetken, aikaeroon tottuminen toisen hetken, ja taas olin ehtinyt unohtaa miten kylmää sisällä asunnossa voi olla.

Alma, alakerran rouva lähti näyttämään lähimmän hyvän ruokakaupan. Millään en olisi jaksanut enää kävellä askeltakaan, mutta pelkkä selostaminen tai edes kaupan merkitseminen karttaan ei riittänyt. Alma varoitteli ja neuvoi, kyseli ja näytti ruokakaupan lisäksi hyvän lounasravintolan. Lopuksi sain vielä puhelinnumeron ja kehoituksen kääntyä kaikissa kysymyksissä hänen puoleensa. Ensimmäinen päivä ja ensimmäinen tuttava, ei hassummin.

Kello on vasta seitsemän ja väsyttää armottomasti. Roma Norte ei nuku, mutta nyt on helppo noudattaa Alman neuvoa olla iltaisin kotona jo hyvissä ajoin. Huomenna aikaero ehkä jo taltutettu.

Jos nyt voisi toivoa jotain, sauna olisi hieno juttu.

Miksi Budapestiin?

Budapest on matkan viimeinen kohde, ehkä vähän sattumalta mutta myös siksi, että vuosi sitten matka alkoi täältä ja kaupungista on mukavia kokemuksia. Avara, valoisa ja kaunis, mutta ei liian siloinen.

  Muutama mielestäni hyvä syy matkata Budapestiin uudestaan:

* hyvää ruokaa. Tässä on kaksi hyvää vaihtoehtoa: lähellä asuntoa Kazimir-bistro Kazynzcy-kadulla. Ruoka on hyvää, palvelu iloista ja tunnelma sopivasti perinteinen ja uusi. Viikonloppuisin elävää musiikkia.

Ja todella pieni Kispiac-bistro Hold-kadulla lähempänä Parlamentti-taloa.

* toimiva julkinen liikenne. Lippuja saa helposti automaateista ja tarjolla useita vaihtoehtoja. Me päädyimme ostamaan 10 lipun sarjoja ja oli meille oikea valinta, sillä kahden viikon aikana kävelimme kiitettävän paljon. Metroa tai ratikkaa käytettiin kuitenkin joka päivä.

* edullinen matkakohde. Ravintolat ja kahvilat, ruokaostokset ja matkaliput. Juuri muuhun ei rahaa käytetty. Ja lentolippujakin saa edullisesti.

* kiehtova yhdistelmä eleganttia, kaunista vanhaa arkkitehtuuria ja kodikkaan rähjäisiä kulmakuntia.

* yllätykset ja yksityiskohdat.

 Kurkistus sisäpihalle ja huomaat olevasi rauniopubissa. Tai puistonnurkasta löytyy yllättäen Michael Jacksonin muistopuu.

Tai kun muistaa katsella ylöspäin ja huomaa talojen hienoja yksityiskohtia: takorautaparvekkeita, patsaita, kauniita ikkunoita. Voi iloita siitä, että joskus ollut halua rakentaa kaunista ja pysyvää, on ollut aikaa, vaurautta ja taitoa.

* varsinaisten nähtävyyksien lisäksi niin paljon muuta. Tavallista arkea on aina hieno seurata. Budapest on rauhallinen kaupunki, apua saa jos kysyy, mutta kukaan ei tyrkytä yhtään mitään.

* leipomot. Tuntuu, että joka toinen kadulla kulkija syö paperipussista  hyväntuoksuista piirakkaa tai pizzapalaa. Minun suuri kiusaukseni on unikonsiemenillä täytetty pulla!

* täällä ei saa tupakoida sisätiloissa. Osaan arvostaa.

* katutaide. Aina kiinnostavaa.

Sunnuntaina toripäivä Kert Szimplassa

Rauniopubien kantaäiti Kert Szimpla sattuu olemaan ihan naapurissa. Sunnuntaisin siellä järjestetään tuottajatori: juustoja, makkaroita, vihanneksia, hunajaa, hilloja, maistiaisia, musiikkia. Ja kävijöitä tungokseen asti.

Torikäynnin jälkeen pakkaamaan laukku, metrolla sinisen linjan päätepysäkille ja bussilla lentokentälle.

Köszönöm, Budapest!

Budapestin juutalaiskortteli

Pian kaksi viikkoa Rakoczi-kadulla. Asunto valittiin nopeasti - András  teki sopivan tarjouksen, kuvat näyttivät hyviltä eikä aikaa miettimiseen edes ollut.

Nyt olen tämän korttelin suuri ystävä. Kahdessa viikossa ehtii kävellä ja katsella, palatakin mukaviin ravintoloihin ja kuppiloihin. Asunto ylitti odotukseni, mitään en muuttaisi. Rakoczi-katu on tosin vilkas, mutta asunnon ikkunat ovat rauhalliselle Dohany-kadulle eikä katumelu häiritse. Yhtään aamuyön tunneille avoinna olevaa baariakaan ei satu kohdalle. Tyytyväinen asukas olen.

Tässä korttelissa on useita synagogia, kosher-ravintoloita ja kipa-päähinettä käyttäviä miehiä näkee joskus, mutta luulen että alue on nykyään tunnetumpi pienistä ravintoloista ja lukuisista baareista. Ihan lähellä on kaikkien Budapestin kuuluisien rauniopubien äiti, edelleen vilkas Kert Szimpla. Olihan siellä käytävä, vaikka mahdollisesti en kuulu varsinaiseen asiakassegmenttiin.

 Kazinczy-katu jo riittäisi muutaman päivän ohjelmaksi:  pieniä ruokapaikkoja, tunnelmallisia sisäpihojen kahviloita, paljon katutaidetta ja monenlaista kulkijaa.

Musiikkikoulun avoimista ikkunoista kuuluu flamenco-tanssijoiden harjoitus tai ahkeran piano-oppilaan tunti, talon seinässä oleva muistotaulu kertoo juutalaiskorttelin synkemmistä päivistä.

 Menneisyys ja elävä tämä hetki läsnä yhtä aikaa.

Syksy on ilo

Syksy on niin hienoa aikaa. Aurinko on paistanut, keltaiset lehdet lentelevät kaduille ja illalla laskeva aurinko hehkuu kauniisti. Vasta iltavalossa huomaa rakennusten kauniita yksityiskohtia. Tonava on maalauksellisen kaunis.

Tänään kokeiltiin 4. raitiovaunulinjaa, ohi Margit-saaren ja yli Tonavan, sillä halusin  nähdä Gul Baban muistomerkin Budan puolella. Ottomaanien arkkitehtuuri kiehtoo ja Gul Baba taas kauniin uskomuksen mukaan toi ruusun Unkariin. Ja olihan niitä, ruusuja vielä marraskuussa. Pettymys sen sijaan oli, että muistomerkki on korjaustöiden vuoksi suljettu vuoteen 2017.

Olen etsinyt mukavaa antikvariaattia ja tänään löytyi mieleinen:Nagy Diofa-kadulla, lähes King´s hotellia vastapäätä Massolit-niminen leppoisa kirjakahvila. Mukava tunnelma, erinomaista kahvia, hyvä valikoima englanninkielisiä kirjoja, eriparisia tuoleja ja pöytiä, hillittyä musiikkia ja pieni puutarha takapihalla. Oikea löytö.

Junalla Egeriin

Budapestissa on hyvin toimiva julkinen liikenne. Metron käyttö on helppoa, sama lippu käy myös ratikkaan tai bussiin. Ja helppoa on matkustaa kauemmaksikin.

Aamulla Keleti-asemalla junaan ja kahden tunnin kuluttua Egerissa. Kaunis ja rauhallinen pieni kaupunki, joka väistämättä tuo mieleen Egri Bikaver-punaviinin, 70-luvun ja nuoruuden.

Kirkkoja, museo jossa ainoa Mozartin Unkarissa kirjoittama kirje ( ! ), pohjoisin turkkilaisten 1500-luvulla rakentama minareetti, ja  tietysti unkarilaisille tärkeä Egerin linna. Mozartin kirjettä ei löytynyt ja varmasti ainutlaatuinen tilaisuus kiivetä kapeaan minareettiin jäi käyttämättä, linna sentään tuli katseltua.

Paluumatkan hauskin hetki: nämä muistan! Junan hattuhyllyt!

Ja olihan Egerin asemalla mukava istua ja odottaa ja kuunnella runsaita ja monisanaisia jatkuvia kuulutuksia, joista ei ymmärtänyt yhtään mitään.

Kerepesin hautausmaa pyhäinpäivänä

Kaunis ruska hehkuu auringossa. Pyhäinpäivää vietetään myös täällä, vaikka marraskuinen hämärä puuttuukin. Ja hautausmaiden ystävänä heti aamulla kävelin Kerepesiin, Budapestin vanhalle hautausmaalle.

Kerepesin portilla sain mukaani alueen kartan ja ensimmäinen tunne oli oikea deja vú - olen nähnyt samat nimet joka päivä! Deák Ferenc, Blaha Lujza, Kossuth Lajos ja Batthyány Lajos ovat ihan tuttuja metroasemia ja Károlyi Mihály taas katu kotinurkilla. Yleissivistykseni koheni hieman ja nyt tiedän, että Lujza Blaha on Unkarin oma satakieli, Ferenc Deákin lempinimi taas on "Unkarin viisas mies" ja että unkarin kielessä ensin mainitaan sukunimi ja sen jälkeen etunimi.

Kerepesi on avara, valoisa ja puistomainen, mausoleumit ovat mahtipontisia, patsaat voivat olla myös kiinnostavan persoonallisia. Vihreä muratti peittää kauniisti vanhimpia hautoja.

Kaupunkilaiset toivat kukkia ja kynttilöitä, kuljeskelivat syksyisessä auringossa  tai vaikka istahtivat luonnoslehtiön ja värien kanssa hautausmaan penkille.

Szentendre

Ehdin jo tuskailla tätäkin paikannimeä, mutta asemalla lipunmyyjä ymmärsi vaikeuksitta.

Paikallisjunalla 40 minuuttia ja Budapest tuntuu olevan kaukana. Rähjäinen pikkujuna kulkee ensin Tonavan rantaa ja sitten ohi pikkukylien. Syksyisen kauniita maisemia. Szentendre on junan päätepysäkki, joten helppoa. Saa istua ihan rauhassa ja opetella puhelimeen ladatussa appissa unkaria.  Enpä olisi arvannut, että vasárnap on sunnuntai. Hyvä puoli on, että ainakaan ei sekaannu muiden kielten kanssa.


                                       

Szentendre tuo mieleen Porvoon, kauniita taloja ja mukulakivikatuja, vanha kirkko, upea jokiranta ja rauhallinen tunnelma. Ja täältä löytyi yksi matkan parhaista ravintoloista: sisään astuessa tuoksui hyvältä ruualta, kokki puuhailee pienessä avokeittiössä, nuori apukokki hämmentää isoa kattilaa ja tarjoilija paistaa ehtiessään lettuja. Ei pikaruokaa vaan oikea, huolella tehty ateria.

On jo melkein marraskuu, illat pimenevät täälläkin varhain ja kävijöitä on vähän. Juuri nyt Szentendre on minusta kauneimmillaan

Täällä kylpivät jo ottomaanit

Odotin kovasti ensimmäistä terveyskylpylässä käyntiä. Niitä on Budapestissa useita, kaikki kiinnostavia ja kauneimmat peräisin jo turkkilaisvalloituksen ajalta.

No, eilen olin Rudas-kylpylässä. Proseduuri vaikutti ensin monimutkaiselta: hinnastossa paljon vaihtoehtoja, rannekkeen avulla porteista sisään, vaatelokeroita, pukukoppeja, suihkuja, saunoja, erilaisia altaita. Torstaina osa altaista oli vain miehille, joten vanhin kahdeksankulmainen  allas jäi näkemättä. Pettymys lieveni kattoaltaassa - tumma iltataivas, valaistut sillat ja kuutamo.

Väsyneenä kotiin ja yöllä iski huono olo. Päätä särki ja vilutti ja aamuyö kului valvoen ja pohtien mikä terveysvaikutus osui huonosti kohdalleen. Tunnit kuluivat ja huonovointisena alkaa ihmettelemään miksi ihminen lähtee kotoaan vieraaseen kaupunkiin. Tai eksyy kylpylään.

Budapestissa

Liikenne Rakoczi-kadulla on vilkasta, mutta vanhan talon paksut seinät vaimentavat hyvin ääniä. Huoneet ovat korkeita, vanha parkettilattia kaunis ja naapureilla yhteinen sisäpiha - minä en pidä korkeista paikoista ja kuljen kolmannen kerroksen asuntoon tarkasti pitkin seinänviertä alas vilkuilematta.

Unkarilaiset ovat rauhallista väkeä, uutta naapuria tervehditään kohteliaasti, mutta tässä talossa elellään hiljakseen ilman espanjalaisen kerrostalon draamaa: kukaan ei huutele parvekkeelta toiselle eikä perheen asioita setvitä kovaan ääneen avonaisen ikkunan vieressä, televisiot eivät pauhaa yömyöhään. Aika mukavaa minusta.

Kyllä on uskottava suomalaisten ja unkarilaisten sukulaisuuteen, vaikka kieltä kuunnellessa epäilyttää. On hämmentävää, että ei ymmärrä mitään. En jaksa edes painaa nimiä mieleeni kokonaisina, muutaman alkukirjaimen vain. Noloa.

Bratislavassa ja presidentti naapurina

Jo aika mones airbnb-kämppä.

Tämä erikoinen asunto on vanhassa suojellussa talossa ihan Presidentin Linnan vieressä.  Huoneet neljä metriä  korkeita, parkettilattia kauniin kulunut, huoneistoon lisätty parvi portaineen arveluttava. Hinta kovasti edullinen.

Taksi keskustaan tuntui kalliilta, joten reippaasti matkalaukkua raahaten keskustaa kohti. Ilman karttaa mutta ei hätää, kysyvälle vastattiin ja asunto löytyi. Vielä en osaa tositilanteessa hyödyntää puhelimeen ladattua Tripadvisor-appia vaan valitsen ystävällisen vastaantulijan ja luotan annettuun neuvoon.

Nuori vuokraisäntä Blazej oli ostanut huonokuntoisen asunnon vuosi sitten ja remontti on erittäin, erittäin kesken. Kaikki oleellinen asunnosta oli sivustolla ihan oikein ja vielä ennen varausta Blazej varmisti, että parvi ja portaat eivät aiheuta hankaluutta. Eivät varsinaisesti, samanlaisia on suomalaisilla mökeillä.

Blazej remontoi asuntoa itse, mutta suurempiin korjauksiin tarvitaan tässä talossa museoviraston lupa ja auktorisoitu tekijä. Osoittautui hankalaksi ja kalliiksi. Nuori mies on optimisti ja uskoo, että investointi vielä kannattaa. Kaikesta sydämestäni toivon, että vesivuoto yläkerrasta ja ikkunaremontti hoituvat kohtuullisin kustannuksin ja vieraita riittää.

Mirogoj - hetken kauneus

Minä olen seurakunnan ulkojäsen, mutta iloinen kirkollisveron maksaja, sillä kuvittelen että ne eurot käytetään hautausmaan hoitoon.

Käyn aina mielelläni hautausmaalla ja Mirogojin hautausmaa täällä Zagrebissa on vanha ja kaunis,
rauhallinen ja vihreä myös vierailijan hengähtää ja rauhoittua.

Raitiovaunu 14, neljä pysäkinväliä, kipuaminen ylös rinnettä, kerran jo piti varmistaa vastaantulevilta rouvilta oikea reitti, sitten perillä muurien ympäröimällä suurella alueella.

 Syksyn värit hehkuvat ja ihmiset kulkevat pysähdellen tunnettujen kroatilaisten haudoille, minulle kaikki nimet ovat ihan yhtä tuntemattomia.

Zagrebissa sataa

Sade herätti jo aamuyöllä. Päivän ohjelma ratkesi: Särkyneiden suhteiden museoon.

Tarinat ja kaikenlaiset esineet - punainen mekko, avainnippu, madonnapatsas -  huvittivat,
ihmetyttivät ja liikuttivat. Kaikkihan ne oli luettava.

"Kohtasin hänet kesällä 1988  Amsterdamissa. Mies oli Perusta, junamatkalla tutustumassa Eurooppaan. Tapasimme Buddha Discossa ja muutama päivä sen jälkeen törmäsimme sattumalta toisiimme kadulla, mies muutti luokseni, viipyi kaksi kuukautta. Ja sitten katosi.

 Löysin jäähyväiskirjeen, jossa hän kertoi ostaneensa Perusta tämän pienen madonnapatsaan antaakseen sen matkalla löytämälleen rakkaalle.

Mies ei kuitenkaan tiennyt, että olin salaa tutkinut hänen matkatavaransa ja löytänyt muovikassillisen samaisia pikkupatsaita. "

Museon tarinoiden jälkeen jo nälkä, siis Amfora-bistroon , Dolac-torin varrelle syömään. Ihan täydellinen turistin päivä.

Tänään Banja Lukassa

Vanha parkettilattia narisee jokaisella askeleella, on hieman hämärää. Tänne on siirretty koko suvun vanhat huonekalut, kaappeja ja pieniä lipastoja on riittävästi. Pistorasioita saa etsiä kaappien takaa.

Nikola oli ystävällinen ja matkalla bussiasemalta asunnolle ehti näyttää päänähtävyyksiä, suositella ravintoloita, kerrata Banja Lukan historiaa, kertoa kaupungin jalkapalloseurasta ja työstään opettajana
sekä ihmetellä matkalaukkujemme painavuutta. Samaa ihmettelen itsekin.

Ravintolan tarjoilija suositteli meille itsepintaisesti pikkuannoksia. Tuntui vähän omituiselta, ettei vain olisi arvioinut matkan kerryttäneen lisäkiloja. Nähdessäni annoksen ymmärsin kyllä. En jaksanut kuin puolet. Eika matkaseura ollut selviytyä isosta leivitetystä vasikanleikkeestä, siis myös pikkuannoksesta.

Illalla Kazamat-ravintolassa tarjoilija yllätti jälleen:

- Mitä sisältää tämä palenta-annos?
- On hyvä. Tykkään.
- Ahaa, vai niin. Entä tämä perinteinen juustopiiras?
- Ei hyvä.
- Jaha, no jopas. Otan sitten sen  palentan.

Kaupungin ravintoloista löytyi yksi ylitse muiden:

Aamu Mostarissa

Sateessa ja ukkosessa uudelle siniselle sadeviitalle on ollut käyttöä joka päivä.

 Neretva-joki on noussut ja rantaravintoloiden pöydät uivat vedessä. Neretva ei enää ole kauniin turkoosi vaan mutaisen ruskea ja kuljettaa katkenneita puunoksia ja karanneita laitureita kovaa vauhtia eteenpäin.

On vielä aikaista, aamukahvia ja nettilehtien selailua ja vähitellen pakkaamista. Edessä on tänään pitkä bussimatka.

Nukun toisinaan huonosti ja niska on aamuisin usein kipeä, mutta Pansion Rosen akanatyyny on loistava! Tyyny rahisee vienosti ja aamulla olen levännyt ja niskakivusta ei tietoa.

Pansion Rose

Splitistä Mostariin hieno moottoritie, loppumatka mutkaista tietä läpi pienten kylien. Nyt on granaattiomenoiden aika. Tienvarsilla satoa kaupataan laatikoittain kuin Suomessa mansikoita.

Mostarissa tuoksuvat  hiiligrillit, kuuluvat minareettien rukouskutsut, Neretva-joki kohisee ja Vanhan sillan ympäristö täyttyy päiväturistien laumoista - ihailen vanhoja japanilaisnaisia ja päätän jälleen hankkia samanlaiset vaatteet ja erityisesti opetella käyttämään isoja, tyylikkäitä huiveja.

 Ihan vielä en olisi valmis liittymään hälisevään, oppaan johdolla kiiruhtavaan ryhmään. Vaan hyväntuulisilta nuo näyttävät ja aina rouvat ehtivät hypistelemään uusia huiveja kojujen ohi kulkiessaan.

Illalla tunnelma on erilainen, kadut hiljaisia ja sininen hämärä kaunis.

Pyykkipäivä Splitissä

Sadepäivien välissä aurinkoa ja myös  naapurit innostuivat pesemään pyykkiä. Minä jo varhain hain lähikaupasta pesupulveria ja aloitin urakan. Tämäkin kotiaskare tuntuu hauskalta uudessa ympäristössä.

Toinen koneellinen menossa ja pian kaikki vaatteet pesty. Sadetta riittää niin pitkälle kuin säätiedotukset yltävät joten tämä mahdollisuus on nyt käytettävä.

Pyykin ripustaminen yhdeksännen kerroksen ison ikkunan ulkopuolelle oli aavistuksen verran
 pelottava vaihe. Käytin kaikki pyykkipojat ja yritin olla kurkottamatta liian kauas.

Ranskalaisessa kauneussalongissa

Olen liikkeellä liian aikaisin, jokainen kampaaja-kauneussalonki on vielä kiinni. Kurkistelen aukio-oloaikoja ja kiertelen Petrogradskajan katuja.

 Kaksi minuuttia yli kymmenen ja astun sisään ranskalaiseen Jean  Claude-kampaamoon. Kaksi
nuorta naista on jo asettunut tiskin taakse ja kyllä vain, viisi minuuttia ja itse maestro leikkaa hiukset.

Sopii hyvin, onkin mukava jo hetkeksi istahtaa.

Syvennyn matkaoppaaseen ja vilkuilen neitosia - toisella on outo, kiiltävä lateksipusero, melko pieni vaatekappale,  huulet taas kummallakin nopeasti vilkaistuna melkoisen pulleat. Ystävällisesti kuitenkin katselevat aamun ensimmäistä asiakasta.

Vielä kymmenen minuuttia, sopiiko? Ja voinko odotellessa ottaa ekspress manikjuur? Sopii sekin.

Herttainen manikyyri-neitokainen ilmoittaa heti, että tässä ei ekspress manikjuur riitä, on otettava
koko hoito. Sopii minulle maestroa yhä odotellessa.

Saako olla kahvia? - Kiitos, ei.

Entä teetä? - Kiitos, ei sitäkään.

Entä vodkaa? - Kiitos, mutta hieman on aikaista.

Kaksi tuntia myöhemmin poistun tyytyväisenä. Näillä käsilla ei kannata pihatöitä tehdä vaikka Natalia lupasi, että tulos kestää kaksi viikkoa.

Ranskalaisessa kauneushoitolassa meistä kukaan ei osannut ranskaa, henkilökuntaa oli hämmentävä määrä ja lasku oli varsin sopiva. Nyt minulla on Jean Clauden käyntikortti seuraavaa kertaa varten.


Ruusun kuvasin Nikolain kirkon pihalla. Kirkko on yksi kaupungin kauneimmista, juuri tuo sinisen sävy, kultaiset kupolit, ympäröivä puistikko, ja hetken levähdys keskellä kaupungin ääniä.

Matisse, Monet, Manet - mitä näitä vielä on

Aamukahvilla. Tässä talossa on todella hiljaista. Taivas on pilvessä, kalastajat jo sillalla, sama naapuri ulkoiluttamassa valkoista terrieriään.

Nyt on mietittävä  kevyempi päiväohjelma, sillä eilinen kävely oli lähes liikaa. Pionerskaya 50 on hieman huonojen julkisten yhteyksien varrella ja koko päivän kävelyn jälkeen matka iltasella lähimmältä metroasemalta kotiin tuntuu pitkältä. Ehkä naapurit eivät käytä metroa vaan lähtevät töihin audi-bemari-lexus-autoillaan.

Valinnan varaa kaupungissa on jokaiselle päivälle ja ahneus iskee helposti, lasken jäljellä olevia päiviä ja jo nyt tiedän, että Katutaiteen museo ja syksyinen Puutarhanäyttely jäävät näkemättä, samoin Oranienbaum. Ei ehdi vaikka haluaisi.

Eilen kävin Pääesikunnan rakennukseen avatussa taidemuseossa. Museo on vielä keskeneräinen, opasteita kaipasi lisää sillä käveltävää riitti eikä yhtään ylimääräistä käytävää halunnut kiertää. Lopulta oli niin väsynyt, että salillinen Picasson,Kandinskyn Gauguinin tai Matissen tauluja, muutama Monet tai Manet - who cares.

Upea museo aiheutti taideähkyn, silkan uupumuksen ja nälän. Pihistä tai panosta-asteikolla valinta osui panostukseen ja suuntasimme Kazanin tuomiokirkon takana olevaan Mamaliga-ravintolaan. Ruoka oli hyvää, pullo italialaista viiniä kallis, lasku silti noin puolet Suomen hinnasta.

Kazanin tuomiokirkossa on joka ilta kuudelta jumalanpalvelus. Pidän sen tunnelmasta: kirkkokuoro ylhäällä lehterillä,  kaupunkilaiset käväisevät ehkä vain hetkeksi, joku juttelee hiljakseen ystävän kanssa, toinen rauhoittuu ja levähtää yksin. Kirkossa voi kuljeskella hiljakseen ja pois voi lähteä kun haluaa.

Aikainen kulkija

Aamulla heräsin jo viideltä. Aamun valo oli kaunis, mutta ehdin juoda useamman kupillisen aamukahvia ennen kuin kaupunki alkoi heräillä. Melojat harjoittelivat jo anivarhain tyynessä Malaja Nevka-joessa ja ensimmäinen kalastaja ilmestyi sillan kupeeseen.

Aikaisin liikkeelle, kävellen yli Krestovski- ja Jelaginsaaren. Vanhoja puita, lampia, hoidettuja käytäviä, pyöräilijöitä ja yhä vielä perinteiset babushkat lapsenlapsineen ja vanhat tädit ruokkimassa
puiston lähes kesyjä oravia.

Sinnikkäästi taas yritin vierailla dazanissa, Pietarin pian 100-vuotiaassa buddhalaisessa temppelissä vaan yhä korjaustyöt estivät vierailun. Haluan vielä joskus tavata temppelin lamoja ja juoda teetä dazanin pienessä kahvilassa. Kaksi lamaa ottaa vastaan potilaita jonotusjärjestyksessä - tarjolla tiibetiläistä perinteistä lääketiedettä ja kiropraktikon hoitoja. Ehkä vielä joskus onnistun.

Palatessa huomasin selityksen kotikatumme nimelle. Tässä Punainen lippu-tekstiilitehdas, tai oikeastaan hienon tehdasrakennuksen jäännökset ja pensaikon puoliksi peittämä vino kyltti: Tänne perustettiin vuonna 1923 ensimmäinen pioneeriosasto. Siinä se, aika kulkenut tehtaan ja kaiketi myös pioneerien ohi.

Pionerskaya 50

Jääkaappia täydennetty - leipää, juustoa, omenoita, kirsikkahilloa, kahvia, suklaavohveleita ja maitoa. Valion maitoa ei löytynyt, mutta  tässä kaunis pullo venäläistä maitoa. Diksin hyllyille varmasti jo kaivataan tuttua ja turvallista Valio-tölkkiä.

Petrogradskajan kaupunginosa, aivan Pikku-Nevan rannalla. Ja ihan erilaisessa asunnossa kuin aiemmin: uuden kerrostalon seitsemännessä kerroksessa, aidan ja porttien ja turvamiesten suojassa. Tämä vaatii hieman totuttelua. Näkymät ovat kuitenkin hienot.

Airbnb-asunto täytti toiveet, tilavaa ja kaunista. Ljubov esitteli asunnon, silitti odotellessamme vielä viimeiset lakanat ja kertoi asunnon kuuluvan Portugalissa asuvalle tyttärelle. Tytär muutti Portugaliin miesystävän luo, pari järjesteli häitä, mutta  kolme päivää aiemmin sulhanen kuoli auto-onnettomuudessa. Tytär ei halua palata ja nyt asunto on vieraiden käytössä. Ljubov oli surusilmäinen venäläinen äiti. Oma  kielitaitoni on harmillisen ruostunut, mutta monta asiaa ehdimme Ljubovin kanssa selvitellä.