Oma blogiluettelo

torstai 5. marraskuuta 2015

Budapestin juutalaiskortteli

Pian kaksi viikkoa Rakoczi-kadulla. Asunto valittiin nopeasti - András  teki sopivan tarjouksen, kuvat näyttivät hyviltä eikä aikaa miettimiseen edes ollut.

Nyt olen tämän korttelin suuri ystävä. Kahdessa viikossa ehtii kävellä ja katsella, palatakin mukaviin ravintoloihin ja kuppiloihin. Asunto ylitti odotukseni, mitään en muuttaisi. Rakoczi-katu on tosin vilkas, mutta asunnon ikkunat ovat rauhalliselle Dohany-kadulle eikä katumelu häiritse. Yhtään aamuyön tunneille avoinna olevaa baariakaan ei satu kohdalle. Tyytyväinen asukas olen.

Tässä korttelissa on useita synagogia, kosher-ravintoloita ja kipa-päähinettä käyttäviä miehiä näkee joskus, mutta luulen että alue on nykyään tunnetumpi pienistä ravintoloista ja lukuisista baareista. Ihan lähellä on kaikkien Budapestin kuuluisien rauniopubien äiti, edelleen vilkas Kert Szimpla. Olihan siellä käytävä, vaikka mahdollisesti en kuulu varsinaiseen asiakassegmenttiin.




 Kazinczy-katu jo riittäisi muutaman päivän ohjelmaksi:  pieniä ruokapaikkoja, tunnelmallisia sisäpihojen kahviloita, paljon katutaidetta ja monenlaista kulkijaa.

Musiikkikoulun avoimista ikkunoista kuuluu flamenco-tanssijoiden harjoitus tai ahkeran piano-oppilaan tunti, talon seinässä oleva muistotaulu kertoo juutalaiskorttelin synkemmistä päivistä.

 Menneisyys ja elävä tämä hetki läsnä yhtä aikaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti