Oma blogiluettelo

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ranskalaisessa kauneussalongissa





Olen liikkeellä liian aikaisin, jokainen kampaaja-kauneussalonki on vielä kiinni. Kurkistelen aukio-oloaikoja ja kiertelen Petrogradskajan katuja.

 Kaksi minuuttia yli kymmenen ja astun sisään ranskalaiseen Jean  Claude-kampaamoon. Kaksi
nuorta naista on jo asettunut tiskin taakse ja kyllä vain, viisi minuuttia ja itse maestro leikkaa hiukset.

Sopii hyvin, onkin mukava jo hetkeksi istahtaa.

Syvennyn matkaoppaaseen ja vilkuilen neitosia - toisella on outo, kiiltävä lateksipusero, melko pieni vaatekappale,  huulet taas kummallakin nopeasti vilkaistuna melkoisen pulleat. Ystävällisesti kuitenkin katselevat aamun ensimmäistä asiakasta.

Vielä kymmenen minuuttia, sopiiko? Ja voinko odotellessa ottaa ekspress manikjuur? Sopii sekin.

Herttainen manikyyri-neitokainen ilmoittaa heti, että tässä ei ekspress manikjuur riitä, on otettava
koko hoito. Sopii minulle maestroa yhä odotellessa.

Saako olla kahvia? - Kiitos, ei.

Entä teetä? - Kiitos, ei sitäkään.

Entä vodkaa? - Kiitos, mutta hieman on aikaista.

Kaksi tuntia myöhemmin poistun tyytyväisenä. Näillä käsilla ei kannata pihatöitä tehdä vaikka Natalia lupasi, että tulos kestää kaksi viikkoa.

Ranskalaisessa kauneushoitolassa meistä kukaan ei osannut ranskaa, henkilökuntaa oli hämmentävä määrä ja lasku oli varsin sopiva. Nyt minulla on Jean Clauden käyntikortti seuraavaa kertaa varten.


Ruusun kuvasin Nikolain kirkon pihalla. Kirkko on yksi kaupungin kauneimmista, juuri tuo sinisen sävy, kultaiset kupolit, ympäröivä puistikko, ja hetken levähdys keskellä kaupungin ääniä.








torstai 17. syyskuuta 2015

Matisse, Monet, Manet - mitä näitä vielä on

Aamukahvilla. Tässä talossa on todella hiljaista. Taivas on pilvessä, kalastajat jo sillalla, sama naapuri ulkoiluttamassa valkoista terrieriään.

Nyt on mietittävä  kevyempi päiväohjelma, sillä eilinen kävely oli lähes liikaa. Pionerskaya 50 on hieman huonojen julkisten yhteyksien varrella ja koko päivän kävelyn jälkeen matka iltasella lähimmältä metroasemalta kotiin tuntuu pitkältä. Ehkä naapurit eivät käytä metroa vaan lähtevät töihin audi-bemari-lexus-autoillaan.

Valinnan varaa kaupungissa on jokaiselle päivälle ja ahneus iskee helposti, lasken jäljellä olevia päiviä ja jo nyt tiedän, että Katutaiteen museo ja syksyinen Puutarhanäyttely jäävät näkemättä, samoin Oranienbaum. Ei ehdi vaikka haluaisi.

Eilen kävin Pääesikunnan rakennukseen avatussa taidemuseossa. Museo on vielä keskeneräinen, opasteita kaipasi lisää sillä käveltävää riitti eikä yhtään ylimääräistä käytävää halunnut kiertää. Lopulta oli niin väsynyt, että salillinen Picasson,Kandinskyn Gauguinin tai Matissen tauluja, muutama Monet tai Manet - who cares.



Upea museo aiheutti taideähkyn, silkan uupumuksen ja nälän. Pihistä tai panosta-asteikolla valinta osui panostukseen ja suuntasimme Kazanin tuomiokirkon takana olevaan Mamaliga-ravintolaan. Ruoka oli hyvää, pullo italialaista viiniä kallis, lasku silti noin puolet Suomen hinnasta.

Kazanin tuomiokirkossa on joka ilta kuudelta jumalanpalvelus. Pidän sen tunnelmasta: kirkkokuoro ylhäällä lehterillä,  kaupunkilaiset käväisevät ehkä vain hetkeksi, joku juttelee hiljakseen ystävän kanssa, toinen rauhoittuu ja levähtää yksin. Kirkossa voi kuljeskella hiljakseen ja pois voi lähteä kun haluaa.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Aikainen kulkija


Aamulla heräsin jo viideltä. Aamun valo oli kaunis, mutta ehdin juoda useamman kupillisen aamukahvia ennen kuin kaupunki alkoi heräillä. Melojat harjoittelivat jo anivarhain tyynessä Malaja Nevka-joessa ja ensimmäinen kalastaja ilmestyi sillan kupeeseen.

Aikaisin liikkeelle, kävellen yli Krestovski- ja Jelaginsaaren. Vanhoja puita, lampia, hoidettuja käytäviä, pyöräilijöitä ja yhä vielä perinteiset babushkat lapsenlapsineen ja vanhat tädit ruokkimassa
puiston lähes kesyjä oravia.





Sinnikkäästi taas yritin vierailla dazanissa, Pietarin pian 100-vuotiaassa buddhalaisessa temppelissä vaan yhä korjaustyöt estivät vierailun. Haluan vielä joskus tavata temppelin lamoja ja juoda teetä dazanin pienessä kahvilassa. Kaksi lamaa ottaa vastaan potilaita jonotusjärjestyksessä - tarjolla tiibetiläistä perinteistä lääketiedettä ja kiropraktikon hoitoja. Ehkä vielä joskus onnistun.





Palatessa huomasin selityksen kotikatumme nimelle. Tässä Punainen lippu-tekstiilitehdas, tai oikeastaan hienon tehdasrakennuksen jäännökset ja pensaikon puoliksi peittämä vino kyltti: Tänne perustettiin vuonna 1923 ensimmäinen pioneeriosasto. Siinä se, aika kulkenut tehtaan ja kaiketi myös pioneerien ohi.


Pionerskaya 50


Jääkaappia täydennetty - leipää, juustoa, omenoita, kirsikkahilloa, kahvia, suklaavohveleita ja maitoa. Valion maitoa ei löytynyt, mutta  tässä kaunis pullo venäläistä maitoa. Diksin hyllyille varmasti jo kaivataan tuttua ja turvallista Valio-tölkkiä.

Petrogradskajan kaupunginosa, aivan Pikku-Nevan rannalla. Ja ihan erilaisessa asunnossa kuin aiemmin: uuden kerrostalon seitsemännessä kerroksessa, aidan ja porttien ja turvamiesten suojassa. Tämä vaatii hieman totuttelua. Näkymät ovat kuitenkin hienot.





Airbnb-asunto täytti toiveet, tilavaa ja kaunista. Ljubov esitteli asunnon, silitti odotellessamme vielä viimeiset lakanat ja kertoi asunnon kuuluvan Portugalissa asuvalle tyttärelle. Tytär muutti Portugaliin miesystävän luo, pari järjesteli häitä, mutta  kolme päivää aiemmin sulhanen kuoli auto-onnettomuudessa. Tytär ei halua palata ja nyt asunto on vieraiden käytössä. Ljubov oli surusilmäinen venäläinen äiti. Oma  kielitaitoni on harmillisen ruostunut, mutta monta asiaa ehdimme Ljubovin kanssa selvitellä.