Oma blogiluettelo

torstai 2. marraskuuta 2017

Kiovan muraaleja etsimässä

Kiova on miljoonakaupunki ja niin paljon jäi näkemättä. Luonnollisesti. Kirkkoja ja luolaluostari, hyvää gruusialaista ruokaa, taidemuseoita - niin päivät kuluivat lähes huomaamatta.

Aina on hauskaa etsiä muraaleja, mutta nyt projekti jäi ihan alkumetreille. Tiesin, että ihan lähelläkin oli muutamia, lisää olisi löytynyt kävelymatkan päässä, metro olisi vienyt helposti kauas.

Kiovan kansainvälisestä muraaliprojektista löytyy helposti tietoa netistä. Nyt jäi kieltämättä paljon kiinnostavaa näkemättä ja sellainen laiskuus harmittaa.




Tämä löytyi ihan kotinurkilta, vähän jo kärsinyt. Ehkä, kenties joskus voin jatkaa Jo muraalit riittävät uuden matkan sytykkeeksi.








torstai 19. lokakuuta 2017

Aurinkoinen Kiova tänään




Lämmin ja aurinkoinen päivä, Kiova kauneimmillaan. Syksyn ruska ja auringon lämpö  sateisten päivien jälkeen. Juuri oikea päivä kaupunkiretkelle.

Olen jo tottunut metron käyttäjä: kassaluukulta sininen muovipoletti, viisi hryvniaa eli alle 20 senttiä ja liukuportaisiin. Metroverkko on verraten harva ja hyvä on varautua tungokseen vaunussa ja pitää lujasti kiinni sillä jarrutus asemalle tullessa helposti kaataa huolettoman.

Aurinkoinen päivä kului Podilissa, Kiovan vanhimmassa osassa ihan Dneprin rannalla. Vanhimmat rakennukset ovat tuhoutuneet tulipaloissa vuosisatojen kuluessa,  mutta nykyinenkin Podil riittää minulle.

Halusin Podiliin monesta syystä. Halusin nähdä jokisataman, nousta funikulaarilla takaisin yläkaupunkiin ja  ennen kaikkea etsiä muraaleja.



Muraalien löytäminen oli vaikeaa. Ja kun lopulta etsiskelyn jälkeen löytyi se kiinnostavin yliopiston sisäpihalta, melkoisen hankalassa paikassa ja jotenkin unohdettuna, oli ihan mahdoton saada edes jonkinlaista kuvaa. Tässä paras yritykseni, joka huonosti valittää maalauksen hauskan tunnelman ja lukemisen ilon. 




maanantai 16. lokakuuta 2017

Taidesunnuntai



Sateinen  sunnuntai taidemuseossa. Hauska kokemus kierrellä saleja ja huomata, että yhtään ainutta tuttua taiteilijaa ei tule vastaan. Sellainen freesi taidenautinto.

Museo on lähellä Maidan-aukiota, rakennus vaikuttaa hieman synkältä sateisessa säässä ja sisällä oli todella viileää.  Museotädit kietoivat saalejaan tiukemmalle, mutta kävijä sai kierrellä kaikessa rauhassa. Osaan kovasti arvostaa, sillä tiedän ärsyyntyväni kohtuuttoman paljon tätien ohjailusta.





Sunnuntai tai arki, pienet ja isommatkin liikkeet ovat auki. Viikonloppuna Kreshsatik-pääkatu on liikenteeltä suljettu ja sateisesta säästä huolimatta kiovalaiset ovat perheineen liikkeellä.

 Keskustassa isot kadut useimmiten ylitetään alikäytävien kautta. Ja ne ovatkin varsinainen yllätys: kokonainen verkosto pitkiä kauppakäytäviä täynnä pikkuliikkeitä, hienoja ja kirkkaasti valaistuja merkkiliikkeitä, kirjavampia ja kiinnnostavampia arkisia kojuja. Ja aina kahvikioskeja. 



perjantai 13. lokakuuta 2017

Kiovan Pyhä Sofia







Kiova - kirkkoja, kauniita ja erilaisia riittää vaikka jokaiselle päivälle.

Pyhän Sofian katedraali on  kaupungin vanhin. Ja vanha on täällä yksiselitteisen vanha,  sillä Jaroslav I Viisas perusti kirkon 1000-luvulla.

Katedraali on Unesco-kohde ja nykyään museo. Jonkin verran hankalaa oli valita sopiva pääsylippu, sillä yhdistelmiä oli useita. Nyt tiedän, että itse katedraali ja puutarha riittävät hyvin ja alueen muut luostarirakennukset  ovat vähemmän kiinnostavia.

Katedraalin freskot ja mosaiikit ovat alkuperäisiä, tunnelma hämyisä ja kaunis. Lokakuu on rauhallista aikaa ja kirkossa voi kulkea hiljakseen ja ihailla  ajattomia enkeleitä ja kirkon pyhiä lempeissä vuosisatojen kauniisti kuluttamissa seinämaalauksissa. Yksi hienoimpia kirkkoja minulle.

Kiovan nykypäivä on yhtä kiinnostavaa. Täällä riittää nähtävää, uutta ja mielenkiintoista on paljon, on rauhallista ja yllätyksiä riittää tarkkaavaiselle kulkijalle. Asukkaita on noin kolme miljoonaa, välimatkat suuret ja mäkiä noustavaksi ihan riittävästi. Metro auttaa ja on helppo käyttää, tosin asemat ovat toisistaan kaukana ja joka tapauksessa tarvitaan hyvät kengät ja reippaat jalat.

Maidan-aukio on televisiosta tuttu, kiovalaisille varmasti tärkeä paikka. Oranssin vallankumouksen muisto elää, mutta eloisa ja vilkas aukio on nyt täynnä kahviloita ja liikkeitä ja katusoittoa, kaikenlaista tavallista kaupunkielämää.






tiistai 10. lokakuuta 2017

Junalla Kiovaan





Ukrainalainen junan vaunupalvelija pelasti päiväni. Kuusi tuntia makuuvaunun ahtaassa yläsängyssä ihan keskellä kirkasta päivää olisi ollut hankala kokemus. En aina nuku edes yöllä ja selkä/jalka vaivaa vieläkin, joten kuusi tuntia katonrajassa odottamassa perillepääsyä tuntui tukalalta ajatuksenakin. Ahtaanpaikankammo oli jo nousemassa ja yleinen ahdistus.

Varmaan aavistuksen epätoivoinen ilmeeni hellytti vaunupalvelijan ja ennen kuin ehdin edes yrittää kapuamista ylös, vaunupalvelija ilmoitti että täydestä junasta löytyi sittenkin tilaa. Toinen vaunu ja toinen vaunupalvelija otti meidät hoiviinsa. Kiitos ja kiitos!

Nyt ei olla tunnelmallisessa Lvivissä vaan kolmen miljoonan asukkaan Kiovassa. Tänne olen halunnut aina, tai ainakin luettuani Konstantin Paustovskin muistelmasarjan nuorena. Välimatkat ovat täällä suuria, metro toivottavasti auttaa. Jännittävää ja uutta. 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Syysmyrskyssä




Syksy ja sade, yöllinen myrsky ravisteli taloa. Airbnb-emäntä toi eilen irtopatterin, sillä lämmityskausi ei ala vielä. Patteri on keittiössä, makuuhuoneessa tarkenee kahden peiton alla. Ei mitään aurinkoloman tunnelmaa, selkä vaivaa ja kaikenlaisia konsteja on vireillä särkyyn. Mutta joka päivä monta iloista hetkeä ja ihmettelyn aihetta: vanhat hienot lattiat , vanhat hienot rakennukset, energisen värinen uusi kukkakimppu.






Ja päivän leijona Rynok-aukion reunassa:



keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Hyvän päivän ostokset




Lähellä on pieni aukio ja siellä istuvat tädit jakkaroilla myymässä kukkia, marjoja, sieniä, yrttejä. Värikästä ja kaunista, mutta ei helppo tapa ansaita elantoa tai eläkkeenlisää.





Lankaa ja pastellivärikyniä unelmaisen ihanasta askartelukaupasta.

Olen oikein tyytyväinen hankintoihin.  Ja sateisen yön jälkeen aurinko pilkahteli ja lämmitti.

Päivän leijonapariskunta ja rakkauslukot ( joita pidän epäromanttisen rumina) ja keinulauta:


tiistai 3. lokakuuta 2017

Junalippu ja kahvikuppi ja leijona




Junalippu Kiovaan odottamassa. Rautatieasemalle oli tovi käveltävä, lippuluukkuja monia, sellainen hieno juna-aseman tunnelma ja kiire.

Ensimmäinen jono oli huono valinta sillä yksi humalainen junalipun ostaja riitti sotkemaan koko järjestyksen, seuraavan luukun rouva lähti varmasti ansaitulle kahvitauolle, kolmas huokaisi tuskin havaittavasti kun huomasi ulkomaalaiset lipunostajat. Kyllä, meillä on passit; kyllä, käteistäkin riittää jos kortti ei toimi; kyllä, viikon päästä maanantaina; kyllä, tarkistan lipun vaikka en siitä ymmärrä juuri mitään. Kyllä ja kiitos. 

Lviv on kaupunki, jossa aina voi uuvahduksen hetkellä käydä kahvilla. Kahvi on hyvää, leivonnaiset houkuttelevat, tunnelma on juuri sellainen kuin vain voi toivoa. Minulla on jo monta suosikkia - hipsteripaikoista klassikkoihin.





Vastajauhetun kahvin tuoksua 


Päivän leijona asuu Olutmuseossa:



keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Päivän tädit

Kaksi museota päivässä. Potockyn perheen palatsin kävelin nopeasti läpi. Kansallismuseo oli haastavampi pala. Tiesin, että ikonien kokoelma on yksi hienoimpia ja olin varustautunut rauhalliseen kävelyyn ja kokoelman tutkimiseen.

Ensimmäinen pieni haaste oli ostaa lippu. Harmaanutturainen  kassarouva sattui olemaan ulkona tupakalla ja juttelemassa tuttavansa kanssa ja olin selkeästi pienoinen häiriötekijä. Seuraava täti oli herttaisempi, mutta otti topakasti reppuni, kehoitti kuitenkin  pitämään takin yllä sillä vanhassa rakennuksessa on viileää. Samainen täti tyyräsi ensimmäiselle ovelle ja siitä eteenpäin olinkin tätien ohjauksessa ovelta seuraavalle ja aina välillä pääsylipuista revittiin seuraava kulma. Ei ollut tarpeen itse päättää vierailun kulkua vaan kävijä oli hyvässä hoivassa. Aina oli seuraava täti odottamassa. Poikkeuksetta.

Vääjäämättä syntyvän kapinahengen en antanut vallata mieltä vaan ihan tyynesti kiersin hienon kokoelman ohjeiden mukaan ja aina välillä etsin taskusta nipun lippuja vielä kerran tarkistettavaksi.


Päivän leijona ei ole kukaan museotädeistä vaan tässä:


tiistai 26. syyskuuta 2017

Jos olisin kirjailija




Nyt löytyi aihe historialliselle romaanille: Konstanty Korniakt (1517-1603),  Mustan meren viinikauppaa hallinnut kreikkalainen.


 Viiniä, hunajaa,  puuvillaa, arvokkaita kankaita, turkiksia ja niin Korniaktista tuli Lvivin rikkain mies. Viinikauppias rakennutti talon Rynok-aukiolle ja halusi taloonsa venetsialaisen sisäpihan, ehkä Korniakt kaipasi Välimerelle.

Kreikkalaisen kauppiaan palatsi on osa Lvivin Historiallista museota. Oli melkoisen vaikea  tuntea vauraan isännän läsnäoloa, mutta onhan tarina kiehtova, Kreetalta aikansa mahtimieheksi kauas Lviviin.

Syksyisen kimpun ostin rouvalta ihan tästä kotikulmilta.

Ja tässä on päivän leijona:


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Lviv - kahviloiden ystävän kaupunki



Hyvän kahvin vuoksi ei tarvitse lähteä Brasiliaan vaan riittää Länsi-Ukrainan  suurin kaupunki,  yli 4000 leijonapatsaan Lviv. Unescon maailmanperintökohde ja mitä kaikkea,  yhden sunnuntaipäivän kokemuksen perusteella kiinnostava kaupunki.

Lviv on kahvinystävän paratiisi. Ja tänä viikonloppuna vielä Kahvi-festarit keskellä kaupunkia. Täällä voi maistella, keskustella, ostaa erilaisia kahvilaatuja, hifistellä uusia laitteita, ihastella leivonnaisten määrää. Edes sateinen sää ei latistanut tunnelmaa.




Ensimmäinen päivä Lvivissä ja hyvää kahvia, viihtyisiä kahviloita ja ihmettelevää kuljeskelua: renesanssiajan kirkkoja, hienoja rakennuksia, sunnuntaista tunnelmaa, vähän turistin näköisiä kanssakulkijoita ja ihan harvinaisen hyvää palvelua turisti-infossa. Täällä ei olla vielä väsytty vierailijoihin.

Illalla ei enää jaksa lähteä ulos, sade ropisee kodikkaasti ikkunaan ja sisäpihalla on jo lähes pimeä. Vielä keittiössä tarkenee, mutta mukava jos lämmityskausi tässä kerrostalossa alkaa ennen oikein viileitä säitä.





sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Miksi Viipuriin?




Minusta tuli yllättäen Viipurin ystävä. Ilman karjalaisia juuria, ihan pelkästä mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Ja syitä on monenlaisia:

- jos on valmis viisumi, Viipuriin pääsee nopeasti ilman isompaa ennakointia. Viikonloppuisin hotellien ja asuntojen hinnat ovat yllättävän korkealla ainakin kesällä, mutta sesongin ulkopuolella varsin kohtuullisia.

- kaupunki on rauhallinen, ja se on hyvä. Jos tulee kaipuu suurempaan kaupunkiin, Lastotska-juna vie Pietariin nopeasti ja mukavasti. Pääsee toki myös bussilla helposti.

- Viipuri on kävelijän kaupunki, kaikki on lähellä ja autoilijat kunnioittavat suojateitä.

- varsinaisia nähtävyyksiä on vähän - linna, Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, taidemuseo - ja niinpä ei ole mitään kiirettä ehtiä nähdä paljon, voi ihan oikeasti vain katsella ympärilleen, tutkia rakennuksia ja ihmisiä.

Uno Ullbergin suunnittelema taidemuseo 1930 

- en väsy talojen katseluun. Ihan koko skaala keskiajalta 1900-luvun alun jugendiin, jopa hrustevkat - kaikki kertovat omasta ajastaan. Tänne ei ehtinyt vimma purkaa vanhaa ja rakentaa uutta ja ehompaa.



Tyypillinen hrustsovka - näitäkin riittää


-  mielikahvilaa tai - ravintolaa en ole löytänyt vielä. Siinä jo syy uuteen matkaan. 

Pihkovan kautta kotiin





Viikossa ehtii paljon kunhan pakkaa tavaransa melkein joka aamu: Pietari, Pihkova, Petseri, Tarto ja Tallinna. Rengasmatka ilman suurempia suunnitelmia, melko kevyellä ja pienellä matkatavaroiden määrällä vaikka vielä kevyempään kantamukseen haluan päästä. Vain ihan välttämätön ja siihen on vielä matkaa.

Pietari  on niin tuttu, että elämysten ahmisen voi jättää ja kuljeskella, katsella ja antaa päivän viedä. Nähtävyyksiä olen katsonut moneen kertaan, monessa seurassa ja aina innostuneena, mutta Iisakin kirkko ja Eremitaasi eivät parhaaseen turistisesongin aikaan houkuttele. No, jos sataa ja palelee, Venäläisen taiteen museo tai Erarta, tosin myös kiva kirjakauppa ja kahvila ovat aina hyviä vaihtoehtoja.

Nyt paistoi aurinko ja kävely riitti huviksi - kohdalle osunut Stroganovin palatsi Nevskillä  oli ainoa oikea turistin virallinen kohde. Taas on nähty yksi kiinnostavista palatseista.

Vitebskin asemasali


Jo kotona rekisteröidyin RZD:n eli Venäjän rautateiden sivuille ja ostin netissä junalipun Pietarista Pihkovaan.  Odottelua Vitebskin kauniilla rautatieasemalla, hieman jännitti mutta lippu kelpasi, matka kesti  vähän yli neljä tuntia ja jo pimeässä illassa etsimään Pokrovskiy-hotellia.

Hotelli oli koko matkan hienoin ja olin hieman varsinaisen kohderyhmän ulkopuolella - venäläisiä pareja ja muutama lapsiperhe,  innokkaita spa-osaston käyttäjiä,  raskaan runsas aamiaisbuffet oli suunnattu aamu-uimareille- ja saunojille energiatankkaukseen.


Pihkova on kirkkojen ja luostareiden kaupunki. Rauhallista venäläistä provinssia, tutunoloisia mummoja, paljon nuoria perheitä,  vesilätäköitä, hyvää kantarellijuliennea ja taksi Petseriin - mukavuus voitti ja 16 euroa vähän alle tunnin matkasta tuntui kohtuuhinnalta. Ihan virallinen taksi ei varmasti ollut, vaan tutuntuttava jolla oli sunnuntaiaamuna aikaa heittää keikka, mutta kun vastaanottovirkailija järjesti matkan, ei tuntunut huonolta vaihtoehdolta.  Win-win-tilanne mielestäni.



Petserin luostari on kuin Hannu ja Kerttu-sadusta. Värikästä ja somaa. Päivällä Petserissä on paljon kävijöitä, mutta ilta on rauhallinen ja luostarin kellot kuuluivat Pilgrim`s Way-majapaikkaan. Huonekin oli kaunis kuin karamelli, mutta ahdas kahdelle matkalaukulle. Yksi yö ja taas bussiasemalle tutun  lätäkköisiä katuja.


Bussi Tarttoon oli näppärä, rajanylitys helppo ja vielä yksi uusi kaupunki. Tallinna ei ole suosikkini, mutta Tartto oli tunnelmaltaan mukava. Ja asunto oli kuin kaikkien unelmien toteutuma, muutama ihan pieni harmi ei haitannut.



Tallinnaan Lux Express-bussilla. Matkan varrella oli paljon päällystystöitä, mutta sujuvaa silti. Tallinnassa hermostun helposti, en tosin vielä yhdessä päivässä, mutta Ms Finlandia seuraavana aamuna tuntui sopivalta hetkeltä jättää Tallinna.


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Kirjakerho ja Viipuri

Talvella kuuntelin radion Kirjakerho-ohjelmaa  Anna Kortelaisen kaksi Viiipuria ja välittömästi ajattelin, että sellainen tunnelma on koettava, ohjelma oli niin kiehtova. Viipurin menneisyys, ajan kerrostumat, Kortelaisen oma suhde kaupunkiin, kirjailijan tapa kehitellä fiktiivisen tarinan henkilöitä - olipa jälleen hieno radio-ohjelma. Siis matkaan etsimään Viipurin henkeä ja Lallukan talonkin haluan nähdä ja arvailla missä sijaitsee sen kirjailijaresidenssi.

Tuttu juna, mutta nyt jo Viipurissa pois, ihan uutta ja jännittävää. Huone kaupungin parhaassa hotellissa sillä olin varautunut heinäkuun helteeseen ja hikinen yö ilman ilmastointia ei houkutellut. No, helteestä ei pelkoa ja kova tuuli tuntui Salakkalahdellakin. Koleaa ja pilvistä, mutta Viipuri oli käynnin arvoinen.


Kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä.  Nyt Torkkelinpuiston tuoksuvat syreenit ja suuret lehmukset, vanhan kaupungin kaunis rosoisuus, Hirvi-patsas, Eremitaasin sivumuseo, kivat kuppilat, hyvä ruoka ja erityisesti hienot rakennukset riittävät jo uuden matkan aiheeksi. Näkemättä jäi tällä kertaa Aallon kirjasto  sillä joka kuukauden viimeinen päivä se on suljettu siivousta varten ja lauantaina taas avoinna vain opastetuille ryhmille. Ja ne ihanat pellavalakanat Moskovskij Prospektin myymälässä - oli liian vaikeaa valita väri ja vähän harmittaa. Lallukan talokin löytyi helposti ja kyllä, siellä kelpaisi kirjoittaa.

Espilä-ravintola oli kerran koettava, Stariy gorod-nimisessä pienessä ravintolassa ei ollut muita turisteja, ei edes juuri muita asiakkaita, mutta lammaskhinkaleita sai todella odottaa, Nika-kahvilassa keitettyä kieltä piparjuurikastikeessa matkaseuralaiselle, etikassa marinoituja sieniä ja sienillä täytetty lettu, varsin mainiota ruokaa. Kaupasta pussillinen makeita suklaakonvehteja ja hyvällä mielellä junalla Lahteen.


torstai 22. kesäkuuta 2017

Kronstadt

Ajattelin, että Kronstadtiin on hankala mennä. Ihan sujuvasti sinne kuitenkin löysi.

Chernaja Retska-metroasemalla pois. Ensin oli kuvattava Pushkin-patsas ja muisteltava romanttista kaksintaistelua runoilijan ja ranskalaisen luutnantin välillä. Kauan sitten Pushkinin kotimuseon venäläinen opasrouva sai ryhmälleen helposti kyyneleet silmiin runoilijan viimeisten päivien traagisilla käänteillä. Rouvan draamantaju oli loistava ja kuuntelija tempautui tarinan käänteisiin - oli tietysti kaunis Natalia-vaimo, rakkautta, hovijuoruja, velkoja, verta ja kuolemaa. Kaikki ikiaikaiset ainekset hyvään tarinaan.



Marshrutka 405 löytyi melko helposti metroaseman kulmalta. Tosin mahdollisia kulmia oli useita, marsrutkoja odotteli vähän joka kadunkulmassa ja pari kertaa kyselin neuvoa. Marshrutka on  reittitaksi joka lähtee määränpäähän kunhan kaikki istuimet ovat varattuja. Helppoa, nopeaa ja sujuvaa. Matka taittui 40 minuutissa ja oli kiinnostavaa nähdä uusi kehätie saarelle.

Kronstadtissa oli aurinkoista,viileää, keväisen heleää ja rauhallista. Lounas Iso kilpikonna-ravintolassa erittäin hyvä, kauan odotettu käynti Nikolain laivastokatedraalissa pienoinen pettymys - kirkko oli toki kaunis, mutta liian kiiltävä. Jotenkin liian vaalea ja lähes uudenoloinen. No, vaikea on yltää niin kauniin nimen herättämiin odotuksiin.







keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pietarin kaunis kevät

Tuttu Allegro-juna Pietariin. Muutama keväinen päivä edessä.  Täällä kevät on edennyt jo pitkälle vaikka onkin myöhässä.



Airbnb-asunto on ihan uusilla kulmilla. Ratikka on ehdoton suosikkini ja numero 40 oli nyt juuri sopiva. Ratikoissa on monta hyvää puolta: ne ovat harvoin täynnä, vauhti on sopivasti hidas joten ehtii hyvin katsella ympärilleen ja sitten ovat kiinnostavat rahastajarouvat!

Rahastajarouvan hymy oli loistava, metallihampaat hohtivat ja aikaa riitti sekä rahastukseen että kansalaiskasvatukseen.

Humalainen matkustaja ei arvostanut neuvoja vaan sanoi osaavansa hoitaa omat asiansa ja hoipperehti pois. Seuraava välikohtaus tuli pian - joku oli jättänyt ratikkaan kassin. En tiedä olinko ainoa joka harkitsi ratikan evakuointia ja poliisin kutsumista paikalle. Rahastajarouvalle taisi olla jokapäiväinen harmi , heilutteli kassia ihan huolimattomasti ja taas oli aihetta hieman paheksua ihmisten hajamielisyyttä.

Ensimmäinen ilta kului Kasvitieteellisessä puutarhassa. Kirsikoiden kaunein kukinta oli ohi, magno
lia kukki vielä hienosti. Kevään kaunis vihreys riitti virkistämään  talvesta nuutunutta mieltä.


lauantai 25. helmikuuta 2017

Miljoona mantelipuuta

Tänään luin lehteä ja opin, että Mallorcan saarella on miljoona mantelipuuta ja ne kukkivat juuri nyt, makeamanteli valkoisena ja karvasmanteli suloisena vaaleanpunaisena kukkapilvenä.

Ja onhan täällä paljon muutakin kaunista. Alkutalvi on hiljaista aikaa.



Ilma saattaa ajoittain olla viileä, asunto taas on varmasti viileä. Harkinnan jälkeen kävelin El Corte Inglés-tavarataloon ja ostin lämpöpeitteen. Asiallinen ostos.



Mutta tämä on paras aika patikoida. Bussiyhteydet eri puolille saarta ovat hyvät ja polunpään löytää helposti.