Oma blogiluettelo

torstai 21. joulukuuta 2017

Adiós, Santo Domingo




Mamey-kirjakahvila oli kaunis, viihtyisä ja kirjat niin kalliita, että enää en ihmettele vaikka en ole nähnyt kenenkään lukevan. Valikoima oli varsin elitistinen enkä osaa sanoa kenelle sellainen valikoima edes on suunnattu. Mutta pieni kirjakauppa, pari galleriaa, kahvila ja sisäpiha - oli todellinen ilo hetki viivähtää.



Aika sanoa adiós Karibian suurimmalle kaupungille, eteenpäin.

 Kaupunki oli haaste, se on myönnettävä. Kuumuus, liikenne, värit, ihmiset, historia, kaikenlaiset  palvelut joihin ei ole tottunut. Vaikea oli etukäteen hahmottaa. Ehkä meistä ei tullut ihan ystäviä, mutta paljon ajateltavaa kaupunki tarjosi ihan jokainen päivä. 

tiistai 19. joulukuuta 2017

Jouluvalmisteluja Santo Domingossa





Nykyaikainen martta muistuttaa, että joulu tulee joka tapauksessa, että yletön kaappien ja komeroiden siivoaminen on ihan turhaa ellei joulunpyhiään aio komerossa viettää.

Näilläkään miehillä ei turhaa joulustressiä, dominoa ehtii pelaamaan oikein hyvin. Keskellä kirkasta päivää ja kadun vilinässä.

Luultavasti miesten  kotona puurtaa ainakin yksi martta tai ehkä täällä joulusiivous ja juuresten pilkkominen eivät olekaan jouluviikon ohjelmassa.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Sosuaan ja takaisin




Viisi tuntia Metro-bussissa, todella reippaasti  viilennetyssä eikä ollut tällä kertaa syytä närkästyä elokuvatarjonnasta sillä elokuvia ei ollut tarjolla.

Garden Condos vaikutti edulliselta vaihtoehdolta. Ja kuvat puutarhasta kauniita.

Tosin yölampun sytytysyritys nokesi sormet, suihku lirutteli vettä huonosti ja arvaamattomasti, makuuhuoneen seinää pitkin valui vesi paremmin. Ensimmäisenä iltana huolestuin asiasta ja pimeältä pihalta löysin vartijan. Vartijalle asia ei varsinaisesti kuulunut, mutta pistäytyi katsomassa pumppuhaulikko kainalossaan. Pumppuhaulikko teki ikävän vaikutuksen kieltämättä, mutta ymmärsin toki, että ei sitä voinut ovenpieleenkään jättää odottamaan.

Lupasi ystävällisesti ilmoittaa eteenpäin ja vielä seuraavana päivänä poikkesi. No, ei ollut vartijan toimivaltaan kuuluva asia ja mekin kyllästyimme koko jupakkaan. Olkoon, hoitakoon seuraava jos sitkeyttä riittää. Ja ilman yövaloa tulee toimeen jos ei lue sängyssä. Eikä täällä taida moni lukea, oli enemmän muita aktiviteetteja tarjolla.

Meri oli lämmin, rannat kauniita, ilma aurinkoa ja valoa tulvillaan, musiikkia ja banana mama-drinkki - mitä vielä voi Karibialla toivoa?

Jokin kuitenkin vaivasi. Tytöt. Ja vanhemmat sedät. Oli vaikea hillitä omia reaktioitaan. Närkästystä ja noloutta. Sedät kotiin ja tytöt kouluun- ajatus luultavasti näkyi minusta jo kauas.


Paluumatka kesti kauemmin sillä Santo Domingon ruuhka on tavallista pahempi perjantai-iltapäivisin. Ruuhkan takia päätimme kävellä kämpille.

Google maps on oiva ja tarpeellinen. Tällä kertaa herttainen koputus olkapäälle ja ystävällinen neuvo: Älä kulje kännykkä kädessä. Kännykkä reppuun ja vain vilkaisu valoisimmissa kulmauksissa. Varovaisuus ei vielä ole iskostunut suomalaiseen luottavaiseen mieleen.





sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Museoiden ilta Santo Domingossa



Santo Domingo on haasteellinen kaupunki, yllätyksiä täynnä, toisinaan rasittava. Ainakin maalainen uupuu päivässä ja palaa asunnolle jo ennen iltarientojen alkua. Ei vain jaksa vaikka vanhakaupunki vasta herää eloisaan iltaan.

 Minusta on tullut tottunut uber-taksien asiakas. Enää en siis kuvittele käveleväni keskustaan.

Tavallisin uber-kokemus on Huyndai Sonata ja mukava nuorehko kuljettaja. Matka keskustaan kestää lähes puolituntia ja maksaa noin neljä-viisi euroa liikenteestä riippuen. Ruuhkassa odotellessa parhaassa tapauksessa syntyy hieno keskustelu, kaikenlaista ehtii kysymään ja kuulemaan. Aina ei jaksa viritellä keskustelua ja sekin on ihan ok.

Eilen kaupunki yllätti tarjoamalla kaikille ilmaisen museoillan. Liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, ilmeisesti  museoilta yllättikin vain meidät sillä täällä ei ole helppo onkia tietoja tapahtumista tai nähtävyyksistä.

Vanha keskusta on UNESCO-kohde ja kiinnostavimmat nähtävyydet ovat melko pienellä alueella. Santo Domingon nähtävyyksiä kuvaa parhaiten sana ensimmäinen : Uuden mantereen ensimmäinen katedraali, ensimmäinen katu, ensimmäinen yliopisto, ensimmäinen luostari  ja niin edelleen.




Päivän hienoin hetki oli juttutuokio dominikaaniveli Diegon kanssa. Diego on vielä noviisi ja esitteli kirkkoa vilkuillen välillä muistiinpanojaan. 44-vuotias Diego oli jättänyt valokuvaajan uransa neljä vuotta sitten ja ryhtynyt dominikaaniveljeksi. Uuteen elämäänsä tyytyväinen ja sympaattinen mies.



Mimosa-kahvila on suosikkini - paljon paikallisia, sopivasti tilaa, pieni sisäpiha ja ihan kelpo ruokaa. Tällä kertaa avokadoa ja kevyesti paneroituja katkarapuja. Ja palkintona ahkerasta museoillasta matkan ensimmäinen margarita. 

   

torstai 7. joulukuuta 2017

Kauhua Expreso Bávaro-bussissa



Santo Domingon kuumuus välillä jo rasittaa. Ja silloin voi tutkia bussiyhtiöitä ja reittejä saaren muihin osiin. Valinnan varaa on jonkin verran.

Expreso Bávaro-asemalle on hyvä tullä ajoissa sillä lippua ei voi varata etukäteen. Bussiaseman tehokkaasti ilmastoitu odotussali  täyttyy vähitellen ja matkaan päästään lähes aikataulussa.

So far,so good.

Vaan sitten alkaa ensimmäinen elokuva: Caceria 4 - suomeksi suunnilleen Teurastus jatko-osa 4. Nimi kertoo elokuvasta ihan kaiken. Auringon takia bussin ikkunat on peitetty verhoilla, maisemia ei näe ja on vaikea välttyä elokuvatarjonnalta.

Ei tarvita espanjan kielen taitoa,  vuorosanoja  on harvakseltaan. Vaikea kuvitella jatko-osaa, sillä hengissä säilyneitä ei ole montaa. Harkitsen reklamaatiota ja ajattelen ehdottaa sellaista mukavaa romanttista komediaa. Tai edes komediaa. Tai ihan mitä muuta vain.

Nousen bussista El Cortecito-pysäkillä. Kuljettajan apumies kailottaa pysäkin kuuluvasti kuten pyysinkin.

Ranta on kuin matkaesitteessä ja reklamaation vaatima pieni vaivannäkö ei enää tunnu yhtä tähdelliseltä, Nössö mielenlaatu tai hehkuva aurinko taltuttaa närkästyksen. Ja vähän mietityttää myös  se, että vierustoverit iloisesti nauroivat minun kauhistukselleni. No, mukavuusalue ylittyi ja se kai on yksi matkailun anti.



perjantai 1. joulukuuta 2017

Diego Kolumbuksen makuuhuone




Diego Kristofferinpoika Kolumbus ja Doña Maria de Toledo nukkuivat mukavasti viereisissä makuuhuoneissa, aika vaatimattomasti tosin, ei ollut vielä kotoilun aika eikä Doña Maria ollut kuullut hyggestä.

Palatsi oli ilmava ja lähes kodikas vaikka varmasti aikansa edustuskoti.  Ihan erityisen paljon pidin kynttilänjaloista. Kynttilät olivat yhtä iloisesti vinossa ja vinksallaan kuin itselläkin.




Kuuma kulttuuripäivä päättyi Santo Domingon katedraalissa, Uuden mantereen ensimmäisessä ja ainoassa sisältä goottilaisessa kirkossa.





tiistai 28. marraskuuta 2017

Santo Domingossa onkin oikeasti kuumaa

Hikinen ja värikäs. Hikinen ja rasittava. Hikinen ja yllättävä. Santo Domingo on melkoisen vaativa kokemus.

Muutama päivä Orion-kadulla Nacon kaupunginosassa. Keskellä hyvinvoivaa ylempää keskiluokkaa, ympärillä lukuisia avustavia henkilöitä - en suomalaisena osaa kuvailla muulla tapaa supermarketissa ostoksia pakkaavia poikia, kerrostalon aulassa asukkaita auttavia miehiä - tilataan taksi, hoidetaan tavaroiden kotiinkuljetus kaupasta tai ravintolasta tai vaikka apteekista, roskapussi häviää kuin itsestään.

Oikeastaan haluaisin pakata ostokset kestokassiini ihan itse, mutta totta on, että olen jo useasti kysynyt neuvoa kerrostalon ovimiehiltä ja aina saanut ystävällisen ja hyvän vastauksen. Silti koen oloni hieman vaivaantuneeksi enkä usein tiedä miten toimia.



Eilinen haaste oli paikallisen sim-kortin hankinta. Claro on paras firma ja tietolähteenä tällä kertaa ystävällinen uber-kuski.

Ensimmäisessä liikkeessä nuori mies kertoi, että ei voi asiaani hoitaa. Ei, vaikka mukana oli passi. Epämääräinen kädenheilautus suuren ja vilkkaan avenidan suuntaan. Ulos kuumuuteen ja eteenpäin. Seuraava tietolähde ei tiennyt asiasta mitään, mutta ehdotti vievänsä minut mopollaan minne nyt olinkin menossa.

Takaisin asunnolle hikisenä, jo hieman lannistuneena ja aavistuksen ärtyneenä. Oli poikettava Nacional-supermarkettiin, sisuuntuneena nappasin  osan tavaroista omaan reppuuni ja vältin ainakin kolme muovikassia.

Ja sitten silmäni osuivat pieneen Claron palvelupisteeseen.

Kesti kauan ja vaati virkailijalta kärsivällisyyttä ja paljon vaivaa, mutta nyt minulla on paikallinen puhelinkortti. Claro lähetti asiakastyytyväisyyskyselyn ja esitin toiveen joulubonuksesta nuorelle naiselle Nacionalin palvelutiskillä.

Ymmärrän, että ulkomaalainen asiakas oudon puhelimen kanssa ei ole varsinainen ilo ja siksi arvostin virkailijan asennetta - asiani hoitui ja samalla nainen ehti hoitaa monta muuta asiaa joutuessaan välillä odottelemaan minun tietojani.

Paikallinen puhelin on tarpeellinen, sillä järkevin tapa liikkua on uber-taksi. Uber-kuljettajilta olen oppinut jo monta asiaa ja käytän matka-ajan hyväkseni - käy kielikurssista ja lisäksi saa hyvät vihjeet vaikka siitä, mikä on paras viikonpäivä asioida Nacional-marketissa jos haluaa hedelmät ihan tuoreina. Arvostan todella noita arkisia tiedonhippusia.






torstai 2. marraskuuta 2017

Kiovan muraaleja etsimässä

Kiova on miljoonakaupunki ja niin paljon jäi näkemättä. Luonnollisesti. Kirkkoja ja luolaluostari, hyvää gruusialaista ruokaa, taidemuseoita - niin päivät kuluivat lähes huomaamatta.

Aina on hauskaa etsiä muraaleja, mutta nyt projekti jäi ihan alkumetreille. Tiesin, että ihan lähelläkin oli muutamia, lisää olisi löytynyt kävelymatkan päässä, metro olisi vienyt helposti kauas.

Kiovan kansainvälisestä muraaliprojektista löytyy helposti tietoa netistä. Nyt jäi kieltämättä paljon kiinnostavaa näkemättä ja sellainen laiskuus harmittaa.




Tämä löytyi ihan kotinurkilta, vähän jo kärsinyt. Ehkä, kenties joskus voin jatkaa Jo muraalit riittävät uuden matkan sytykkeeksi.








torstai 19. lokakuuta 2017

Aurinkoinen Kiova tänään




Lämmin ja aurinkoinen päivä, Kiova kauneimmillaan. Syksyn ruska ja auringon lämpö  sateisten päivien jälkeen. Juuri oikea päivä kaupunkiretkelle.

Olen jo tottunut metron käyttäjä: kassaluukulta sininen muovipoletti, viisi hryvniaa eli alle 20 senttiä ja liukuportaisiin. Metroverkko on verraten harva ja hyvä on varautua tungokseen vaunussa ja pitää lujasti kiinni sillä jarrutus asemalle tullessa helposti kaataa huolettoman.

Aurinkoinen päivä kului Podilissa, Kiovan vanhimmassa osassa ihan Dneprin rannalla. Vanhimmat rakennukset ovat tuhoutuneet tulipaloissa vuosisatojen kuluessa,  mutta nykyinenkin Podil riittää minulle.

Halusin Podiliin monesta syystä. Halusin nähdä jokisataman, nousta funikulaarilla takaisin yläkaupunkiin ja  ennen kaikkea etsiä muraaleja.



Muraalien löytäminen oli vaikeaa. Ja kun lopulta etsiskelyn jälkeen löytyi se kiinnostavin yliopiston sisäpihalta, melkoisen hankalassa paikassa ja jotenkin unohdettuna, oli ihan mahdoton saada edes jonkinlaista kuvaa. Tässä paras yritykseni, joka huonosti valittää maalauksen hauskan tunnelman ja lukemisen ilon. 




maanantai 16. lokakuuta 2017

Taidesunnuntai



Sateinen  sunnuntai taidemuseossa. Hauska kokemus kierrellä saleja ja huomata, että yhtään ainutta tuttua taiteilijaa ei tule vastaan. Sellainen freesi taidenautinto.

Museo on lähellä Maidan-aukiota, rakennus vaikuttaa hieman synkältä sateisessa säässä ja sisällä oli todella viileää.  Museotädit kietoivat saalejaan tiukemmalle, mutta kävijä sai kierrellä kaikessa rauhassa. Osaan kovasti arvostaa, sillä tiedän ärsyyntyväni kohtuuttoman paljon tätien ohjailusta.





Sunnuntai tai arki, pienet ja isommatkin liikkeet ovat auki. Viikonloppuna Kreshsatik-pääkatu on liikenteeltä suljettu ja sateisesta säästä huolimatta kiovalaiset ovat perheineen liikkeellä.

 Keskustassa isot kadut useimmiten ylitetään alikäytävien kautta. Ja ne ovatkin varsinainen yllätys: kokonainen verkosto pitkiä kauppakäytäviä täynnä pikkuliikkeitä, hienoja ja kirkkaasti valaistuja merkkiliikkeitä, kirjavampia ja kiinnnostavampia arkisia kojuja. Ja aina kahvikioskeja. 



perjantai 13. lokakuuta 2017

Kiovan Pyhä Sofia







Kiova - kirkkoja, kauniita ja erilaisia riittää vaikka jokaiselle päivälle.

Pyhän Sofian katedraali on  kaupungin vanhin. Ja vanha on täällä yksiselitteisen vanha,  sillä Jaroslav I Viisas perusti kirkon 1000-luvulla.

Katedraali on Unesco-kohde ja nykyään museo. Jonkin verran hankalaa oli valita sopiva pääsylippu, sillä yhdistelmiä oli useita. Nyt tiedän, että itse katedraali ja puutarha riittävät hyvin ja alueen muut luostarirakennukset  ovat vähemmän kiinnostavia.

Katedraalin freskot ja mosaiikit ovat alkuperäisiä, tunnelma hämyisä ja kaunis. Lokakuu on rauhallista aikaa ja kirkossa voi kulkea hiljakseen ja ihailla  ajattomia enkeleitä ja kirkon pyhiä lempeissä vuosisatojen kauniisti kuluttamissa seinämaalauksissa. Yksi hienoimpia kirkkoja minulle.

Kiovan nykypäivä on yhtä kiinnostavaa. Täällä riittää nähtävää, uutta ja mielenkiintoista on paljon, on rauhallista ja yllätyksiä riittää tarkkaavaiselle kulkijalle. Asukkaita on noin kolme miljoonaa, välimatkat suuret ja mäkiä noustavaksi ihan riittävästi. Metro auttaa ja on helppo käyttää, tosin asemat ovat toisistaan kaukana ja joka tapauksessa tarvitaan hyvät kengät ja reippaat jalat.

Maidan-aukio on televisiosta tuttu, kiovalaisille varmasti tärkeä paikka. Oranssin vallankumouksen muisto elää, mutta eloisa ja vilkas aukio on nyt täynnä kahviloita ja liikkeitä ja katusoittoa, kaikenlaista tavallista kaupunkielämää.






tiistai 10. lokakuuta 2017

Junalla Kiovaan





Ukrainalainen junan vaunupalvelija pelasti päiväni. Kuusi tuntia makuuvaunun ahtaassa yläsängyssä ihan keskellä kirkasta päivää olisi ollut hankala kokemus. En aina nuku edes yöllä ja selkä/jalka vaivaa vieläkin, joten kuusi tuntia katonrajassa odottamassa perillepääsyä tuntui tukalalta ajatuksenakin. Ahtaanpaikankammo oli jo nousemassa ja yleinen ahdistus.

Varmaan aavistuksen epätoivoinen ilmeeni hellytti vaunupalvelijan ja ennen kuin ehdin edes yrittää kapuamista ylös, vaunupalvelija ilmoitti että täydestä junasta löytyi sittenkin tilaa. Toinen vaunu ja toinen vaunupalvelija otti meidät hoiviinsa. Kiitos ja kiitos!

Nyt ei olla tunnelmallisessa Lvivissä vaan kolmen miljoonan asukkaan Kiovassa. Tänne olen halunnut aina, tai ainakin luettuani Konstantin Paustovskin muistelmasarjan nuorena. Välimatkat ovat täällä suuria, metro toivottavasti auttaa. Jännittävää ja uutta. 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Syysmyrskyssä




Syksy ja sade, yöllinen myrsky ravisteli taloa. Airbnb-emäntä toi eilen irtopatterin, sillä lämmityskausi ei ala vielä. Patteri on keittiössä, makuuhuoneessa tarkenee kahden peiton alla. Ei mitään aurinkoloman tunnelmaa, selkä vaivaa ja kaikenlaisia konsteja on vireillä särkyyn. Mutta joka päivä monta iloista hetkeä ja ihmettelyn aihetta: vanhat hienot lattiat , vanhat hienot rakennukset, energisen värinen uusi kukkakimppu.






Ja päivän leijona Rynok-aukion reunassa:



keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Hyvän päivän ostokset




Lähellä on pieni aukio ja siellä istuvat tädit jakkaroilla myymässä kukkia, marjoja, sieniä, yrttejä. Värikästä ja kaunista, mutta ei helppo tapa ansaita elantoa tai eläkkeenlisää.





Lankaa ja pastellivärikyniä unelmaisen ihanasta askartelukaupasta.

Olen oikein tyytyväinen hankintoihin.  Ja sateisen yön jälkeen aurinko pilkahteli ja lämmitti.

Päivän leijonapariskunta ja rakkauslukot ( joita pidän epäromanttisen rumina) ja keinulauta:


tiistai 3. lokakuuta 2017

Junalippu ja kahvikuppi ja leijona




Junalippu Kiovaan odottamassa. Rautatieasemalle oli tovi käveltävä, lippuluukkuja monia, sellainen hieno juna-aseman tunnelma ja kiire.

Ensimmäinen jono oli huono valinta sillä yksi humalainen junalipun ostaja riitti sotkemaan koko järjestyksen, seuraavan luukun rouva lähti varmasti ansaitulle kahvitauolle, kolmas huokaisi tuskin havaittavasti kun huomasi ulkomaalaiset lipunostajat. Kyllä, meillä on passit; kyllä, käteistäkin riittää jos kortti ei toimi; kyllä, viikon päästä maanantaina; kyllä, tarkistan lipun vaikka en siitä ymmärrä juuri mitään. Kyllä ja kiitos. 

Lviv on kaupunki, jossa aina voi uuvahduksen hetkellä käydä kahvilla. Kahvi on hyvää, leivonnaiset houkuttelevat, tunnelma on juuri sellainen kuin vain voi toivoa. Minulla on jo monta suosikkia - hipsteripaikoista klassikkoihin.





Vastajauhetun kahvin tuoksua 


Päivän leijona asuu Olutmuseossa:



keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Päivän tädit

Kaksi museota päivässä. Potockyn perheen palatsin kävelin nopeasti läpi. Kansallismuseo oli haastavampi pala. Tiesin, että ikonien kokoelma on yksi hienoimpia ja olin varustautunut rauhalliseen kävelyyn ja kokoelman tutkimiseen.

Ensimmäinen pieni haaste oli ostaa lippu. Harmaanutturainen  kassarouva sattui olemaan ulkona tupakalla ja juttelemassa tuttavansa kanssa ja olin selkeästi pienoinen häiriötekijä. Seuraava täti oli herttaisempi, mutta otti topakasti reppuni, kehoitti kuitenkin  pitämään takin yllä sillä vanhassa rakennuksessa on viileää. Samainen täti tyyräsi ensimmäiselle ovelle ja siitä eteenpäin olinkin tätien ohjauksessa ovelta seuraavalle ja aina välillä pääsylipuista revittiin seuraava kulma. Ei ollut tarpeen itse päättää vierailun kulkua vaan kävijä oli hyvässä hoivassa. Aina oli seuraava täti odottamassa. Poikkeuksetta.

Vääjäämättä syntyvän kapinahengen en antanut vallata mieltä vaan ihan tyynesti kiersin hienon kokoelman ohjeiden mukaan ja aina välillä etsin taskusta nipun lippuja vielä kerran tarkistettavaksi.


Päivän leijona ei ole kukaan museotädeistä vaan tässä:


tiistai 26. syyskuuta 2017

Jos olisin kirjailija




Nyt löytyi aihe historialliselle romaanille: Konstanty Korniakt (1517-1603),  Mustan meren viinikauppaa hallinnut kreikkalainen.


 Viiniä, hunajaa,  puuvillaa, arvokkaita kankaita, turkiksia ja niin Korniaktista tuli Lvivin rikkain mies. Viinikauppias rakennutti talon Rynok-aukiolle ja halusi taloonsa venetsialaisen sisäpihan, ehkä Korniakt kaipasi Välimerelle.

Kreikkalaisen kauppiaan palatsi on osa Lvivin Historiallista museota. Oli melkoisen vaikea  tuntea vauraan isännän läsnäoloa, mutta onhan tarina kiehtova, Kreetalta aikansa mahtimieheksi kauas Lviviin.

Syksyisen kimpun ostin rouvalta ihan tästä kotikulmilta.

Ja tässä on päivän leijona:


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Lviv - kahviloiden ystävän kaupunki



Hyvän kahvin vuoksi ei tarvitse lähteä Brasiliaan vaan riittää Länsi-Ukrainan  suurin kaupunki,  yli 4000 leijonapatsaan Lviv. Unescon maailmanperintökohde ja mitä kaikkea,  yhden sunnuntaipäivän kokemuksen perusteella kiinnostava kaupunki.

Lviv on kahvinystävän paratiisi. Ja tänä viikonloppuna vielä Kahvi-festarit keskellä kaupunkia. Täällä voi maistella, keskustella, ostaa erilaisia kahvilaatuja, hifistellä uusia laitteita, ihastella leivonnaisten määrää. Edes sateinen sää ei latistanut tunnelmaa.




Ensimmäinen päivä Lvivissä ja hyvää kahvia, viihtyisiä kahviloita ja ihmettelevää kuljeskelua: renesanssiajan kirkkoja, hienoja rakennuksia, sunnuntaista tunnelmaa, vähän turistin näköisiä kanssakulkijoita ja ihan harvinaisen hyvää palvelua turisti-infossa. Täällä ei olla vielä väsytty vierailijoihin.

Illalla ei enää jaksa lähteä ulos, sade ropisee kodikkaasti ikkunaan ja sisäpihalla on jo lähes pimeä. Vielä keittiössä tarkenee, mutta mukava jos lämmityskausi tässä kerrostalossa alkaa ennen oikein viileitä säitä.





sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Miksi Viipuriin?




Minusta tuli yllättäen Viipurin ystävä. Ilman karjalaisia juuria, ihan pelkästä mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Ja syitä on monenlaisia:

- jos on valmis viisumi, Viipuriin pääsee nopeasti ilman isompaa ennakointia. Viikonloppuisin hotellien ja asuntojen hinnat ovat yllättävän korkealla ainakin kesällä, mutta sesongin ulkopuolella varsin kohtuullisia.

- kaupunki on rauhallinen, ja se on hyvä. Jos tulee kaipuu suurempaan kaupunkiin, Lastotska-juna vie Pietariin nopeasti ja mukavasti. Pääsee toki myös bussilla helposti.

- Viipuri on kävelijän kaupunki, kaikki on lähellä ja autoilijat kunnioittavat suojateitä.

- varsinaisia nähtävyyksiä on vähän - linna, Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, taidemuseo - ja niinpä ei ole mitään kiirettä ehtiä nähdä paljon, voi ihan oikeasti vain katsella ympärilleen, tutkia rakennuksia ja ihmisiä.

Uno Ullbergin suunnittelema taidemuseo 1930 

- en väsy talojen katseluun. Ihan koko skaala keskiajalta 1900-luvun alun jugendiin, jopa hrustevkat - kaikki kertovat omasta ajastaan. Tänne ei ehtinyt vimma purkaa vanhaa ja rakentaa uutta ja ehompaa.



Tyypillinen hrustsovka - näitäkin riittää


-  mielikahvilaa tai - ravintolaa en ole löytänyt vielä. Siinä jo syy uuteen matkaan. 

Pihkovan kautta kotiin





Viikossa ehtii paljon kunhan pakkaa tavaransa melkein joka aamu: Pietari, Pihkova, Petseri, Tarto ja Tallinna. Rengasmatka ilman suurempia suunnitelmia, melko kevyellä ja pienellä matkatavaroiden määrällä vaikka vielä kevyempään kantamukseen haluan päästä. Vain ihan välttämätön ja siihen on vielä matkaa.

Pietari  on niin tuttu, että elämysten ahmisen voi jättää ja kuljeskella, katsella ja antaa päivän viedä. Nähtävyyksiä olen katsonut moneen kertaan, monessa seurassa ja aina innostuneena, mutta Iisakin kirkko ja Eremitaasi eivät parhaaseen turistisesongin aikaan houkuttele. No, jos sataa ja palelee, Venäläisen taiteen museo tai Erarta, tosin myös kiva kirjakauppa ja kahvila ovat aina hyviä vaihtoehtoja.

Nyt paistoi aurinko ja kävely riitti huviksi - kohdalle osunut Stroganovin palatsi Nevskillä  oli ainoa oikea turistin virallinen kohde. Taas on nähty yksi kiinnostavista palatseista.

Vitebskin asemasali


Jo kotona rekisteröidyin RZD:n eli Venäjän rautateiden sivuille ja ostin netissä junalipun Pietarista Pihkovaan.  Odottelua Vitebskin kauniilla rautatieasemalla, hieman jännitti mutta lippu kelpasi, matka kesti  vähän yli neljä tuntia ja jo pimeässä illassa etsimään Pokrovskiy-hotellia.

Hotelli oli koko matkan hienoin ja olin hieman varsinaisen kohderyhmän ulkopuolella - venäläisiä pareja ja muutama lapsiperhe,  innokkaita spa-osaston käyttäjiä,  raskaan runsas aamiaisbuffet oli suunnattu aamu-uimareille- ja saunojille energiatankkaukseen.


Pihkova on kirkkojen ja luostareiden kaupunki. Rauhallista venäläistä provinssia, tutunoloisia mummoja, paljon nuoria perheitä,  vesilätäköitä, hyvää kantarellijuliennea ja taksi Petseriin - mukavuus voitti ja 16 euroa vähän alle tunnin matkasta tuntui kohtuuhinnalta. Ihan virallinen taksi ei varmasti ollut, vaan tutuntuttava jolla oli sunnuntaiaamuna aikaa heittää keikka, mutta kun vastaanottovirkailija järjesti matkan, ei tuntunut huonolta vaihtoehdolta.  Win-win-tilanne mielestäni.



Petserin luostari on kuin Hannu ja Kerttu-sadusta. Värikästä ja somaa. Päivällä Petserissä on paljon kävijöitä, mutta ilta on rauhallinen ja luostarin kellot kuuluivat Pilgrim`s Way-majapaikkaan. Huonekin oli kaunis kuin karamelli, mutta ahdas kahdelle matkalaukulle. Yksi yö ja taas bussiasemalle tutun  lätäkköisiä katuja.


Bussi Tarttoon oli näppärä, rajanylitys helppo ja vielä yksi uusi kaupunki. Tallinna ei ole suosikkini, mutta Tartto oli tunnelmaltaan mukava. Ja asunto oli kuin kaikkien unelmien toteutuma, muutama ihan pieni harmi ei haitannut.



Tallinnaan Lux Express-bussilla. Matkan varrella oli paljon päällystystöitä, mutta sujuvaa silti. Tallinnassa hermostun helposti, en tosin vielä yhdessä päivässä, mutta Ms Finlandia seuraavana aamuna tuntui sopivalta hetkeltä jättää Tallinna.