Oma blogiluettelo

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Päivän tädit

Kaksi museota päivässä. Potockyn perheen palatsin kävelin nopeasti läpi. Kansallismuseo oli haastavampi pala. Tiesin, että ikonien kokoelma on yksi hienoimpia ja olin varustautunut rauhalliseen kävelyyn ja kokoelman tutkimiseen.

Ensimmäinen pieni haaste oli ostaa lippu. Harmaanutturainen  kassarouva sattui olemaan ulkona tupakalla ja juttelemassa tuttavansa kanssa ja olin selkeästi pienoinen häiriötekijä. Seuraava täti oli herttaisempi, mutta otti topakasti reppuni, kehoitti kuitenkin  pitämään takin yllä sillä vanhassa rakennuksessa on viileää. Samainen täti tyyräsi ensimmäiselle ovelle ja siitä eteenpäin olinkin tätien ohjauksessa ovelta seuraavalle ja aina välillä pääsylipuista revittiin seuraava kulma. Ei ollut tarpeen itse päättää vierailun kulkua vaan kävijä oli hyvässä hoivassa. Aina oli seuraava täti odottamassa. Poikkeuksetta.

Vääjäämättä syntyvän kapinahengen en antanut vallata mieltä vaan ihan tyynesti kiersin hienon kokoelman ohjeiden mukaan ja aina välillä etsin taskusta nipun lippuja vielä kerran tarkistettavaksi.


Päivän leijona ei ole kukaan museotädeistä vaan tässä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti