El Valle de Guadalupe - Meksikon oma viinilaakso

Guadalupen tarina on kaunis: köyhälle intiaanille ilmestyvä Neitsyt Maria ja ilmestyksen vakuudeksi kuivaan maaperään  puhkeavat ruusut, Marian nimikkokukat.  Tapahtumaa voi mietiskellä monelta kantilta, mutta täällä mieleeni muistuivat  tarinan ruusut.

 Minä kun kotona vaalin ruusupensaitani, hoidan ja hoivaan vaan täällä näyttävät tänäkin päivänä menestyvän karuissa oloissa. Kastelua tarvitaan, mutta laakson ilmasto on otollinen monille kasveille: kukkivia rahapuita, kiinanruusuja, laventelia, rosmariinia, sitruspuita, oliivipuita, avocadoja, mangoa ja akasioita. Ja viiniköynnösten peittämiä rinteitä. Tämän maiseman haluaisin nähdä keväällä. Tai sadonkorjuujuhlan aikana.

Laaksossa on lukuisia viinitiloja, La Lomita-tila on tässä lähellä. Viinitilat tarjoavat erilaisia tasting-paketteja ja tunnelma on leppoisa. Samalla tarjolla on viinitietoutta, kysymyksiin vastataan eikä kenelläkään ole liian kiire selittää termejä, rypälelajikkeita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Hauskaa.

Pacific Surfliner

Ei Idän pikajuna, ei  Helismaan laulun Meksikon pikajuna, mutta vanhan ajan junamatkustuksen tunnelmaan Pacific Surfliner-junalla pääsi.

 Lippu Los Angeles- San Diego maksoi 35 dollaria,  matkalaukut sai jättää etukäteen kuljetettavaksi,  ensin  yö hotellissa ja aamulla ajoissa Union  Stationille odottamaan. Ilman painavia matkalaukkuja lähtö tuntui helpolta ja kevyeltä.

Los Angelesin Union Station on - oikean sanan etsimisestä huolimatta sanon yksinkertaisesti melkoisen cool. Rauhallinenkin, paljon henkilökuntaa,  hämmentävän hymyilevää ja hyvää asiakaspalvelua.

Pacific Surfliner oli mitä lupasi: kolme tuntia valtameren rantaviivaa,  surffareita vielä marraskuussa, hauskan näköisiä väliasemia: Santa Ana,San Juan Capistrano, Solana Beach, Anaheim.

Junakuulutukset kertoivat isällisen huolehtivaisesti jokaisen pieneltäkin kuulostavan asian. Ei todella seisottu ja arvailtu syytä edes lyhyeen pysähdykseen. Konduktöörisetä  ohjeisti hyvin milloin oli aika kerätä tavaroitansa ja siirtyä odottamaan vaunun eteiseen.  Ja muistutti välillä, että tällä  nimenomaisella asemalla onkin oltava tarkkana portaissa, parasta pitää kaiteesta kiinni ja katsoa jalkoihinsa.

San Diegosta jatkettiin  muutama tunti tyttären autossa,  Meksikon puolelle  siirryttiin Tijuanan rajanylityspaikalla. Kuulostaa jännittävältä, mutta käytännössä autojono liikkui sujuvasti eikä meitä edes pysäytetty, kukaan ei ollut kiinnostunut. Mielikuva rajamuurista ei vastaa arkista totuutta, työmatkaliikkenne on jatkuvaa ja ostoksia käydään tekemässä puolin ja toisin. Toki rajalla on aitaa kuten ennenkin.

Aikaero valvottaa ja pimeässä yössä katselen Lumi-tilan valoja, on hiljaista. Yö on täällä jo syksyisen viileä  Ei kuulu tänä yönä kojootteja, kuu katselee ihan eri kulmasta kuin kotona. Yritän muistella vanhan laulun sanoja:


Haukku kuuluu kojootin,
Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää

Siinä ensimmäisen päivän ja yön ajatuksia Lumi-tilalta Guadalupen laaksosta.

Syysmatka- osa 4

Kaunas - Liettua

Ei ole Riika minun kaupunkini. Kaksi yötä kuitenkin kului ja tehokkaan keltaisella  Ecolines-bussilla matka jatkui.

Bussiemäntä tarkasti liput kaksi kertaa ja kuulutti kolmella kielellä. Kuulutus latviaksi, venäjäksi ja englanniksi jäi aina yhtä epäselväksi, mutta ei huolta. Neljä tuntia ja Kaunasissa. Mikä ilo!

Kaunas on kaupunki juuri minun mieleeni.Vanhaa kaupunkia ei olla puleerattu hengettömäksi, kauniita vanhoja rakennuksia, tavallisia ihmisiä arjen keskellä ja vielä syksyinen kaunis ruska. Sielukas kaupunki.

Kolme päivää kului kulkiessa, katsellessa, ihastellessa, pyykkiäkin oli pestävä.

Ja ihmeteltävä mukaan ottamaani tavaramäärää. Yleensä pysyn kohtuudessa, mutta nyt matkalaukussa painaa muutama kirja, erilaisia vihkoja ja kalentereita, kyniä, käsityö - jo Murakamin uusin Komtuurin surma on 800-sivuinen jätti. Mitä ihmettä ajattelin!

Syysmatka - osa 3

Pihkovassa - Voevoda Shuiskovo-kadulla 

Syysmatka ei ole aurinkoloma. On ostettava pipo ja hanskat.

Bussimatka Novgorodista Pihkovaan kesti lähes viisi tuntia. Viivästys johtui tietöistä, mutta hyvä matkatunnelma säilyi. Ja Pihkova on hieno kaupunki.

Yksi yö U Pokrovki-majatalossa. Kaiketi tämä on hotelli, mutta niin kodikas ja viehättävä että majatalo on hyvä sana kuvaamaan kotoisaa ja rauhallista tunnelmaa.

Tilava huone ja kylpyhuone. Kylpyhuone on kyllä private mutta external. Ja pieni oma sauna. Illalla saunaan sai hiippailla aamutakissa ohi ruokasalin. Ruokasalissa vietettiin iloisia syntymäpäiviä, mutta emme häiriintyneet toisistamme.

Aamulenkillä opin uuden henkilön :  sotapäällikkö Shuiskij. Katukin on Sotapäällikkö Shuiskij. Ja Shuiskij taas pelasti Pihkovan vihollisen hyökkäykseltä. Ihan ei selvinnyt kuka vihollinen oli, 1500-luvun tapahtumat tuntuvat yhtä mutkikkailta kuin päivän uutiset.

Pihkovan tunnelma on mieleeni ja tänne palaisin mielelläni. Rauhallista, paljon historiaa, mukavia ihmisiä, pieniä kirkkoja ja luostareita. Ja matkakassa ei hupene liikaa. Muuta en taida tarvita. 

Syysmatka - osa 2

Novgorodissa

Tähän asti olen Pietarissa käyttänyt metroa, raitiovaunua, busseja, johdinautoa ja ollut oikein tyytyväinen itseeni. Päässyt perille, ratkonut reittiongelmia, nähnyt kiinnostavia pieniä tapahtumia, kaikenlaisia ihmisiä. Ei juuri tylsää hetkeä.

Beelinen  upouusi sim-kortti ja Yandex-sovellus helpottivat tänään aamuani. Lastotska-juna Novgorodiin lähti 7:41 ja mukavuudenhalun lisäksi järki sanoi, että painavan matkalaukun kanssa taksi on oikein hyvä valinta. Asunnolta  Moskovskij-asemalle tasan 100 ruplaa, noin 1,30 euroa. Hyvä päätös. Kunhan en anna periksi helppoudelle liian usein.

Novgorodissa paistoi aurinko.  Ero Pietarin tunnelmaan vaatii Pietari-fanilta hieman totuttelua. Tämä on provinssia, kirkkoja riittää, Novgorodin Kreml on Unesco-kohde, ympäröivät puistot hyvin hoidettuja ja Olhava-joki kiertää kauniisti kaupunkia. Vähän väliä miettii kummalla puolella jokea ollaan.

Airbnb-asunto on sekin pietarilaisen vanhan talon vastakohta. Tornitalo lähiössä. Skandinaavista tyyliä, ilmoitti viehettävä vuokraemäntä. Korkealta näkyy joki ja syksyinen ruska.

Täältä on kuitenkin hieman hankala pähkäillä tietään keskustaan ja taas Yandex-taksi tilaukseen.

Provinssissa ollaan. Vaan ei ihan missä tahansa syrjäseudulla. Kirkkoja, freskoja, ikoneita - aikaperspektiivi on täällä pitkä.

   

Syysmatka - osa 1

Syysmatka ilman tarkempaa suunnitelmaa. 

Muutama päivä Pietarissa Konstantin Zaslonov-kadulla. Rappukäytävä on rähjäinen, mutta näihin on jo tottunut. Ovi on mielestäni tämän kerroksen kaunein, sellainen haalea sininen, lukko tosin hieman konstikas ja se on varsin harmillinen pienen epävarmuuden aiheuttaja.

Olen aina ajatellut ja jokaiselle tuttavalle vakuuttanut, että Pietarissa lämmitetään, patterit hohkaavat lämpöä ja välillä on talvella avattava ikkuna vaikka energiasäästäjän sieluun sattuu. Syyskuu vaihtuu pian lokakuuksi, mutta vielä odotellaan lämmityskauden alkua. Ilmoitus arvoisille asukkaille-kylttejä näkee, mutta ei sitten ole ollut kiirettä lisätä kaupunkilaisille lämpöä. 

Syysmyrsky yöllä herätti, peltikaton kumina ja kummallinen mäiske ulkoseinään piti hereillä. Vaan aamu koitti ja katto kesti tämänkin myrskyn. 

Kaksi tärkeää asiaa olen jo ehtinyt hoitaa. Kumpikin vaati reippautta, mutta lopputulema on hyvä.

Hankin Beelinen puhelinkortin läheisestä kauppakeskuksesta. hoitui helposti ja olen tyytyväinen. Passin osasin ottaa mukaan sillä muuten liittymää ei voi avata. 

Moskovskij-rautatieasemalta ostin junaliput Novgorodiin. Ohitin turisteille tarkoitetun palvelupisteen ja yritys-erehdys-menetelmällä löytyi oikea luukku. Passi virkailijarouvalle ja taas tuttu huokaus - ymmärrän että vieraita kirjaimia joutuu tavaamaan ja lipun naputtelu on työläämpää. Kallista junamatkustus ei ole: kolme tuntia ja noin kahdeksan euroa. 

Emma, Felix ja vielä Hugo

Haave lämpimästä keväästä etelässä ei onneksi ollut edes mielessä, sillä sateet ja toisiaan seuranneet borrascat  Emma, Felix ja Hugo ovat pyyhkineet viimeisenkin toiveen kauniista säästä. 

Paikallinen lehti laskee materiaalisia vahinkoja ja baareissa ihmetellään tuulta ja vedentuloa, vuoden suurin juhlakin pian edessä, miten ehditään siistiä rannat ja hoitaa puistot juhlakuntoon.

Ulos on silti päästävä, ikkunaluukut aamulla auki ja tutkailemaan pilviä vaan ei päivää ilman sadetta. 

Monenlaista ehtii kun ei istuskele auringossa puiston penkillä. 

Ja edes pilkahdus aurinkoa, värejä ja meren tuoksua .

Felix-myrskyä odottaessa

Cádizissa sataa, meri on siniharmaa ja silti kaunis.

Säämies illalla hyppelehti televisiossa hieman eri tahtiin kuin sympaattinen Hellinen.

Ensin pyyhki Emma-myrsky kaupungin rantoja ja aiheutti puolen miljoonan vahingot.

Nyt sitten odotetaan Felix-myrskyn tuloa. Andalucian rannikolle ei osu myrskyn pahin voima, mutta silti bussin valotaulu antoi eilen ohjieta kaupunkilaisille: kaikki irtonainen suojaan, varaudu ja varaudu. Ja lopuksi ota yhteys hätänumeroon jos oma neuvokkuus ei riitä.

Viimeinen päivä Málagassa ja pilkahdus aurinkoa

Ei sääihmisten lupaamaa sadetta vaan ihana aurinko! Kirkas sininen taivas ja vielä hetki aikaa Málagassa.

Matkalla lasimuseoon löytyi La Merced-kauppahallin takaa katutaiteen ystävälle hieno yllätys. Rähjäisiä katuja, upeita töitä. Ehkä ensi kerralla ja paremmassa säässä löydän lisää.

Paljon uutta Malagassa

Málaga on yllättänyt. Paljon uutta ja mielenkiintoista. Muutamassa päivässä ei ehdi kaikkeen kiinnostavaan tutustua ja jatkuvat sadekuurot houkuttelevat sisälle lämmittelemään.  Ihan aina ei voi istua kahvilassa, siis museoon.

Hieno Carmen Thyssen-museo eilen ja tänään sateisen päivän ohjelmassa Pompidou Centre uudella satama-alueella. Valoisa, kiinnostava ja koko perheelle tarkoitettu monipuolinen taidekeskus. Ja hieno rakennus , tummien sadepilvien keskellä hehkuva kuutio. Sopivan kokoinen ja rento museo.

Sateet jatkuivat ja kävely ei aina houkuttanut. Mutta airbnb-asunto ilahdutti pienellä kirjahyllyllään.

Hyvästit Karibialle

Kyllä vain, kaunista oli. Ja juuri sellaisia rantoja kuin makeissa matkaesitteissä, joita on vähän vaikea edes uskoa todeksi: kirkasta vettä, pehmeää hiekkaa , piña colada kaartuvan palmun alla ja tilaa riittävästi vaikka  henkilökohtaisen reviirinsä kokisikin suuremmaksi kuin paikalliset.

Valoa ja lämpöä tuli tankattua, mutta  eurooppalainen mieleni kaipasi jo järjestyneempää arkea, niin tavallisia asioita kuin roskien kierrätystä,  jonkinlaisia liikennesääntöjä,  viileämpää ilmaa jos ei nyt ihan lunta sentään.

 En jää kaipaamaan aseistettuja vartijoita enkä kylän aikaisia kukkoja, en erilaisia pikkuliskoja makuuhuoneen seinällä, mutta ystävällisiä ihmisiä ja pimeän illan siritystä ja suloista lämpöä voi muistella kotona talven pimeydessä.