Ei Idän pikajuna, ei Helismaan laulun Meksikon pikajuna, mutta vanhan ajan junamatkustuksen tunnelmaan Pacific Surfliner-junalla pääsi.
Lippu Los Angeles- San Diego maksoi 35 dollaria, matkalaukut sai jättää etukäteen kuljetettavaksi, ensin yö hotellissa ja aamulla ajoissa Union Stationille odottamaan. Ilman painavia matkalaukkuja lähtö tuntui helpolta ja kevyeltä.
Los Angelesin Union Station on - oikean sanan etsimisestä huolimatta sanon yksinkertaisesti melkoisen cool. Rauhallinenkin, paljon henkilökuntaa, hämmentävän hymyilevää ja hyvää asiakaspalvelua.
Pacific Surfliner oli mitä lupasi: kolme tuntia valtameren rantaviivaa, surffareita vielä marraskuussa, hauskan näköisiä väliasemia: Santa Ana,San Juan Capistrano, Solana Beach, Anaheim.
Junakuulutukset kertoivat isällisen huolehtivaisesti jokaisen pieneltäkin kuulostavan asian. Ei todella seisottu ja arvailtu syytä edes lyhyeen pysähdykseen. Konduktöörisetä ohjeisti hyvin milloin oli aika kerätä tavaroitansa ja siirtyä odottamaan vaunun eteiseen. Ja muistutti välillä, että tällä nimenomaisella asemalla onkin oltava tarkkana portaissa, parasta pitää kaiteesta kiinni ja katsoa jalkoihinsa.
San Diegosta jatkettiin muutama tunti tyttären autossa, Meksikon puolelle siirryttiin Tijuanan rajanylityspaikalla. Kuulostaa jännittävältä, mutta käytännössä autojono liikkui sujuvasti eikä meitä edes pysäytetty, kukaan ei ollut kiinnostunut. Mielikuva rajamuurista ei vastaa arkista totuutta, työmatkaliikkenne on jatkuvaa ja ostoksia käydään tekemässä puolin ja toisin. Toki rajalla on aitaa kuten ennenkin.
Aikaero valvottaa ja pimeässä yössä katselen Lumi-tilan valoja, on hiljaista. Yö on täällä jo syksyisen viileä Ei kuulu tänä yönä kojootteja, kuu katselee ihan eri kulmasta kuin kotona. Yritän muistella vanhan laulun sanoja:
Haukku kuuluu kojootin,
Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää
Siinä ensimmäisen päivän ja yön ajatuksia Lumi-tilalta Guadalupen laaksosta.
Lippu Los Angeles- San Diego maksoi 35 dollaria, matkalaukut sai jättää etukäteen kuljetettavaksi, ensin yö hotellissa ja aamulla ajoissa Union Stationille odottamaan. Ilman painavia matkalaukkuja lähtö tuntui helpolta ja kevyeltä.
Los Angelesin Union Station on - oikean sanan etsimisestä huolimatta sanon yksinkertaisesti melkoisen cool. Rauhallinenkin, paljon henkilökuntaa, hämmentävän hymyilevää ja hyvää asiakaspalvelua.
Pacific Surfliner oli mitä lupasi: kolme tuntia valtameren rantaviivaa, surffareita vielä marraskuussa, hauskan näköisiä väliasemia: Santa Ana,San Juan Capistrano, Solana Beach, Anaheim.
Junakuulutukset kertoivat isällisen huolehtivaisesti jokaisen pieneltäkin kuulostavan asian. Ei todella seisottu ja arvailtu syytä edes lyhyeen pysähdykseen. Konduktöörisetä ohjeisti hyvin milloin oli aika kerätä tavaroitansa ja siirtyä odottamaan vaunun eteiseen. Ja muistutti välillä, että tällä nimenomaisella asemalla onkin oltava tarkkana portaissa, parasta pitää kaiteesta kiinni ja katsoa jalkoihinsa.
San Diegosta jatkettiin muutama tunti tyttären autossa, Meksikon puolelle siirryttiin Tijuanan rajanylityspaikalla. Kuulostaa jännittävältä, mutta käytännössä autojono liikkui sujuvasti eikä meitä edes pysäytetty, kukaan ei ollut kiinnostunut. Mielikuva rajamuurista ei vastaa arkista totuutta, työmatkaliikkenne on jatkuvaa ja ostoksia käydään tekemässä puolin ja toisin. Toki rajalla on aitaa kuten ennenkin.
Aikaero valvottaa ja pimeässä yössä katselen Lumi-tilan valoja, on hiljaista. Yö on täällä jo syksyisen viileä Ei kuulu tänä yönä kojootteja, kuu katselee ihan eri kulmasta kuin kotona. Yritän muistella vanhan laulun sanoja:
Haukku kuuluu kojootin,
Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää
Siinä ensimmäisen päivän ja yön ajatuksia Lumi-tilalta Guadalupen laaksosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti