Ukrainalainen junan vaunupalvelija pelasti päiväni. Kuusi tuntia makuuvaunun ahtaassa yläsängyssä ihan keskellä kirkasta päivää olisi ollut hankala kokemus. En aina nuku edes yöllä ja selkä/jalka vaivaa vieläkin, joten kuusi tuntia katonrajassa odottamassa perillepääsyä tuntui tukalalta ajatuksenakin. Ahtaanpaikankammo oli jo nousemassa ja yleinen ahdistus.
Varmaan aavistuksen epätoivoinen ilmeeni hellytti vaunupalvelijan ja ennen kuin ehdin edes yrittää kapuamista ylös, vaunupalvelija ilmoitti että täydestä junasta löytyi sittenkin tilaa. Toinen vaunu ja toinen vaunupalvelija otti meidät hoiviinsa. Kiitos ja kiitos!
Nyt ei olla tunnelmallisessa Lvivissä vaan kolmen miljoonan asukkaan Kiovassa. Tänne olen halunnut aina, tai ainakin luettuani Konstantin Paustovskin muistelmasarjan nuorena. Välimatkat ovat täällä suuria, metro toivottavasti auttaa. Jännittävää ja uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti