Oma blogiluettelo

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ateenassa: 9. päivä

Ateena on yllättänyt. Usein ja myönteisesti ja olen siitä onnellinen.



Päivät ovat kuluneet kävellen, sillä niin monet nähtävyydet ovat yllättävän helposti saavutettavissa ihan jalkaisin. Tänään kuitenkin ostin päivälipun julkisiin liikennevälineisiin, hinta 4,50 euroa,  jo tutulta Syntagma-aukiolta  ratikkaan ja suunta rannalle.

Syksyllä rannat ovat mukavan rauhallisia, vesi vielä lämmintä, kahviloissa ja ravintoloissa tilaa. Kaunista kuin Kreikan-lomalta lähetetyssä postikortissa.

Kaikki tämä ihanuus vain 30 minuutin hauskan ratikassa kolkuttelun jälkeen. En ajatellut, että Ateenassa voisi viettää vaikka rantalomaa.



Ratikoita rannoille kulkee ainakin paria eri reittiä, ne kolkuttelevat pitkin rannikkoa ja päivälipulla voi jäädä pois, istua kahvilla tai kävellä rannalla ja jatkaa sitten matkaa eteenpäin, seuraavalle rannalle.

Meri oli kirkas ja kimalteli auringonpaisteessa, rannat pientä kiveä ja enimmäkseen vanhempia ihmisiä nauttimassa syksyn lämpimästä päivästä.




1 kommentti:

  1. Nyt vasta huomasin, että oletkin päivittänyt matkakertomuksia. Kiva! Selasin koko reissun yhdeltä istumalta. On niin kauniita maisemia ja ruokakuvaukset pistää vähän kateelliseksi kanssa. Nauttikaa vikoista päivistä ja sitten kanssa Suomen marraskuusta ja kynttilöistä :) Terkkuja matkakumppanille.

    VastaaPoista