Kotorin lahti on niin kaunis, että jo kaipaa arkisempaa, tai jotenkin kotoisen normaalia ympäristöä. Siksi aamulla bussilla Cetinjeen. Matka kesti puolitoista tuntia, maksoi viisi euroa ja sujui hyvin. Bussi kiipesi kapeaa tietä korkealle ja vähitellen rannikko jäi kauas.
Ei kuulaana kimmeltävää merenlahtea vaan maan entinen jo 1400-luvulla perustettu pääkaupunki.
Prinsessa Victoria ja Daniel ovat tuttuja, mutta keitä ovatkaan prinsessa Milena, prinssi Danilo ja kuningas Nikola? Tunnen huonosti Euroopan kuningashuoneita ja tämä kiinnostava kuninkaallinen sukuhaara tuli todellisena yllätyksenä.
Nikolan palatsi Cetinjessä on vaatimattoman maalaisserkun pytinki. Varsin kotoisa palatsi ja ison perheen oikea koti: seitsemän tytärtä ja kolme poikaa. Tuon tarkistin vasta illalla Wikipediasta vaikka ihastelin teehuoneen seinälle ripustettuja lasten muotokuvia. Laskin ne, mutta ajattelin että lapsista on teetetty useita muotokuvia. Eipä sitten, vaan siellä ovat Zorka, Milica, Stana, Elena, Anna, Ksenja, Vera, Danilo, Petar ja Mirko.
Nikola I oli puuhakas isä ja naitti kauniit tyttärensä Euroopan eri hoveihin ansaiten tästä ahkeruudesta Euroopan appiukko-lempinimen. Hauska pappa.
Diplomaattisen toimeliaisuuden ohella Nikola I:n aikana perustettiin Cetinjeen tyttökoulu. Kahta nuorinta tytärtä ei ollut tarpeen lähettää Pietariin Smolnan instituuttiin vaan prinsessat kävivät koulua kotikaupungissa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kansakoulun veroinen kaikkien sivistyslaitos vaan aatelisneitojen koulu. Edistysaskel kuitenkin ja sen muistoksi tämä seinämaalaus:
Hyvä, suorastaan loistava lounas Kole-ravintolassa oli puolet halvempi kuin risteilyvieraiden suosikkikaupungissa Kotorissa ja tyytyväisenä takaisin bussiasemalle.
Odotusta ja odotusta. Bussiasema on sunnuntaisin suljettu eikä aikatauluja ole katsottu tarpeelliseksi ripustaa ulos. Odotellaan rauhassa, onneksi on muita. Muut nousevat Podgorican bussiin ja meitä jää enää kolme odottelemaan.
Lopulta selviää, että liikenneonnettomuus on katkaissut tien ja ainoa ratkaisu on kimppakyyti. Istun takapenkille ja ystävällinen vanha herra tarjoaa minulle takkiaan. Vain tyhmä turisti on lähtenyt liikkeelle optimisen huolettomasti ja kevyesti.
Kaatosateessa, ukkosen ja salamoinnin saattamana Renault-kuski tuo meidät turvallisesti Kotoriin. Auton mittariin oli kertynyt yli 300 000 km, luotettava yksilö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti