Oma blogiluettelo

lauantai 22. lokakuuta 2016

Ateenassa: 5. päivä

Yöllä en herännyt valvomaan ja yskimään ja juomaan lämmintä. Tälle päivälle riittää taas  voimia.

Niinpä museoon joka on minulle kaikkein odotetuin Ateenassa, Syntagma-aukiolta noin 15 minuutin kävely, pääsylippu kahdeksan euroa ja hetki museokahvilassa ennen kierrosta. Kahvilassa istuu jo viehättäviä vanhoja rouvia ystävättärineen ja keskustelu on vilkasta, suorastaan äänekästä, tunnelma eloisa.  Hienoa että museoon ei tulla vakavina ja hartaina.

Bysanttilaisen museon sisäpihalla kukkivat vielä laventeli ja ruusu, lentelee muutama perhonen. Väliaikainen Tretjakov-museon ikoninäyttely on yleisölle avoin vielä kolme päivää. Tämä oli hieno yllätys.



Tässä museossa, oikeastaan koko kaupungissa, jatkuvasti harmittelee oman yleissivistyksen puutteita. Ja joka päivä päätän, että kotona selvitän/ luen/ googletan / etsin wikipediasta milloin mitäkin. Tänään yritän muistella kirkkohistorian tietoja,  Johannes Angelosta ja ikonien aiheita, koko Bysantin maailma kiinnostaa.

Bysanttilaisen museon kokoelmassa on yli 3000 ikonia, mosaiikkeja, käsikirjoituksia, tekstiilejä, veistoksia, arjen esineitä. Kokonaisuus on kiinnostavasti järjestetty ja huomaamatta oppii uutta tai muistaa jotain vanhaa, saa aihetta ajatella ihmisen kummallista sielunelämää - menneisyys ei ole kuollut, ei edes menneisyyttä vaan uutisten tuttuja aiheita tänäänkin.

Kaikkea ei yhdellä kertaa jaksa. Johannes Angelosta en enää pysty lukemaan, se taitaa olla liian monisanainen nykyiseen makuuni, mutta muuten voisin itseäni sivistää ja katsoa uudestaan ja uusin ajatuksin tämän hienon kokoelman. Ja ensi kerralla haluaisin viettää kauemmin aikaa puutarhassa, ehkä vehreämpään vuodenaikaan.

Kaikista hienoista ikoneista tämä oli suosikkini tänään: kukkia, kynttilöitä, värejä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti