Oma blogiluettelo

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tänään eteenpäin




Sesonki Sarandessa on selkeästi ohi, rantaravintolat tyhjenemässä, tunnelma on hiljainen ja seuraavaan sesonkiin pitkä aika. Ei ole helppoa ansaita perheelle leipä turisteja palvelemalla.

On ukkostanut ja satanut parina päivänä.  Sade taas aiheuttaa monenlaisia ongelmia, minä toistaiseksi kärsin vain first world-ongelmista, välillä odottelen netin virkoamista ja välillä taas sateen taukoamista ja kuuntelen ukkosta.

Finikas Linen nopea vene kulkee Korfulle syksyllä vain kerran päivässä. Lippu maksoi 19 euroa, juuri euroa ja varattuna oli vielä kasa lekuja.

 Lekut ovat osoittautuneet mukavan riittoisiksi. Luulen, että niitä ei tarvitse säästää pikaista uutta matkaa varten vaikka albanialaiset ovatkin ystävällisiä ja lekut hitaita kulumaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti