Hyvästi Berat, suunta aurinkoon ja rannikolle Sarandeen.
Olipa reissu. Lähes viisi tuntia ja noin kymmenen euroa. Pikkubussi täyttyi jo ennen lähtöä, mutta ei hätää - mukava oli istua ikkunan vieressä, katsella paikallisia kanssakulkijoita ja seurata rahastajapojan topakkaa tyyräystä. Harmi, että en ymmärtänyt runsaita ja äänekkäitä keskusteluja matkustajien ja rahastajan välillä. Jokainen löysi paikan kunhan neuvoteltiin ja järjesteltiin. Minä sain pitää paikkani, varmaan rahastaja arveli liian vaikeaksi siirreltäväksi osaksi.
Matkaan. Ja sitten ymmärsin pienien muovisten rahien funktion - lisää matkustajia, lisää istuimia keskikäytävälle ja tunnelma tiivistyi. Ahtaus ahdistaa helposti, parempi keskittyä maisemiin ja balkanilaiseen musiikkiin. Nyt ei saa panikoida.
Rahit jo loppuivat, mutta ei hätää. Meidän neuvokas rahastajamme seuraavassa kylässä nappasi lisää pieniä muovituoleja ja taas oli kaikilla jonkinlainen istuin.
Kuski oli harmaahiuksinen vanha tekijä, nopea ohittelija joka ei tuntenut nopeusrajoitusten merkitystä tieliikenteessä. Suupielessä roikkui tupakka, ei sentään ollut aikaa poltella.
Tie mutkitteli, noustiin korkeammalle ja viereinen rouva etsi laukustaan oksennuspussin. Mielessä kaksi ajatusta:
1. Nyt on pysyttävä rauhallisena kun muutakaan ei voi.
2. Olen liian vanha matkustamaan albanialaisessa pikkubussissa jonka kyljessä on selkeä ruotsinkielinen teksti: Denna bussen tar 19 passagerar.
Hyvin päästiin perille ja paikalliseen tapaan nopein taksi saalisti meidät vaivatta. Taksin takaikkunasta näin vielä rahastajan iloisen hymyn ja kädenheilautuksen.
Olipa reissu. Lähes viisi tuntia ja noin kymmenen euroa. Pikkubussi täyttyi jo ennen lähtöä, mutta ei hätää - mukava oli istua ikkunan vieressä, katsella paikallisia kanssakulkijoita ja seurata rahastajapojan topakkaa tyyräystä. Harmi, että en ymmärtänyt runsaita ja äänekkäitä keskusteluja matkustajien ja rahastajan välillä. Jokainen löysi paikan kunhan neuvoteltiin ja järjesteltiin. Minä sain pitää paikkani, varmaan rahastaja arveli liian vaikeaksi siirreltäväksi osaksi.
Matkaan. Ja sitten ymmärsin pienien muovisten rahien funktion - lisää matkustajia, lisää istuimia keskikäytävälle ja tunnelma tiivistyi. Ahtaus ahdistaa helposti, parempi keskittyä maisemiin ja balkanilaiseen musiikkiin. Nyt ei saa panikoida.
Rahit jo loppuivat, mutta ei hätää. Meidän neuvokas rahastajamme seuraavassa kylässä nappasi lisää pieniä muovituoleja ja taas oli kaikilla jonkinlainen istuin.
Kuski oli harmaahiuksinen vanha tekijä, nopea ohittelija joka ei tuntenut nopeusrajoitusten merkitystä tieliikenteessä. Suupielessä roikkui tupakka, ei sentään ollut aikaa poltella.
Tie mutkitteli, noustiin korkeammalle ja viereinen rouva etsi laukustaan oksennuspussin. Mielessä kaksi ajatusta:
1. Nyt on pysyttävä rauhallisena kun muutakaan ei voi.
2. Olen liian vanha matkustamaan albanialaisessa pikkubussissa jonka kyljessä on selkeä ruotsinkielinen teksti: Denna bussen tar 19 passagerar.
Hyvin päästiin perille ja paikalliseen tapaan nopein taksi saalisti meidät vaivatta. Taksin takaikkunasta näin vielä rahastajan iloisen hymyn ja kädenheilautuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti