Moskovskij Prospekt 194, ihan lähellä on suuri Park Pobedy. Puisto ei näillä räntäkeleillä houkuttele, mutta muuten kaupunginosa on hyvä paikka asua: täällä on Stalinin aikaista mahtiarkkitehtuuria, leveitä katuja, tilaa ja avaruutta, jo ajan pehmentämää kaupunkinäkymää.
Useamman olen kuullut täälläkin valittavan nykyistä rakentamisen tasoa. Näissä taloissa vielä on paksut seinät, katto korkealla ja sisäpihalla riittää tilaa puille ja penkeille, autoille, lapsille, leikkipaikalle ja jopa kuntovälineille.
Monet asukkaat ovat eläneet näillä kulmilla ikänsä, nyt hinnat ovat nousseet pilviin ja alue on erittäin prezshtiznij, jopa hieman elitnyj. Vilkaisu autoihin riittää kertomaan nykyisistä asukkaista, sellainen yhtenäisen tumma audi-bemari-linja, jota rikkoo yksittäinen sininen porsche.
Tässä asunnossa kaikki ikkunat ovat onneksi rauhalliselle sisäpihalle ja autojen sijaan olen kiinnittänyt huomiota naapurien ikkunoihin. Olen sova eli pöllö - siis ajoittain valvon yöllä ja lasken naapurien valaistuja ikkunoita. Kuka muu valvoo kello kaksi? Ja miksi? Toinen sova?
Pimeässä yössä valaistu ikkuna on kodikas ja lohduttava. Suuressa kaupungissa ei koskaan valvo yksin.
Eilen kiiruhdin läpi Poliittisen historian museon osastojen, mutta tämä kiinnitti huomioni. Öinen kaupunkikuva ja Marina Tsvetajevan runo:
Вот опять окно,
Где опять не спят.
Может - пьют вино.
Может - так сидят.
Или просто - рук
не разнимут двое.
В каждом доме, друг,
Есть окно такое.
joka ei sammu illalla.
Siellä juodaan kunnolla,
Tai muuten vaan ei nukuta.
Tai kaksi lämmintä syliä
Ei tohdi toisistaan irrota.
Joka talossa, hyvä ystävä,
On sellainen ikkuna.
( käännös Tapani Valkonen)
Runo kuuluu Unettomuus-sarjaan, ihan selvästi myös Marina Tsvetajeva oli sova.
Ja alkuperäisessä tekstissä juodaan viiniä. Kunnolla juominen toki saa valvomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti