Nuoruuteeni kuuluivat venäjän opinnot. Olen yllättynyt itsekin, mutta kiinnostus venäjän kieleen, tapahtumiin ihmisten arjessa, muutoksiin Venäjällä - kaikki tuo on uudelleen pulpahtanut mieleni pinnalle, ihan odottamatta. Nykyisen Venäjä-kiinnostukseni ulkopuolelle suljen vain Putinin olympialaiset.
Muissa suhteissa yritän olla avoin ja ennakkoluuloton, otan viileän tarkkailevan asenteen niinä ärsyttävinä hetkinä kun tädeissä tai sedissä herää vanha ja äreä neukku-asiakaspalvelija. Ei siis mitään henkilökohtaista. No hard feelings.
Pietari ja Kiova edustavat minulle vanhaa venäläistä kulttuuria ja kaunista arkkitehtuuria, herkullisia lammaspiirakoita vodkalasillisen kera, mutta myös mahdollisuutta käydä luostareissa. Vierailen ortodoksisissa luostareissa mielelläni vaikka suhtaudun ortodoksiseen kirkkoon varauksellisesti ja vastenmielisyyteni herää helposti kun kohtaan tunkkaista vallankäyttöä ja naisten alistamista.
Mutta luostarit, oppineisuuden ja mietiskelyn, hiljaisuuden ja kauniiden puutarhojen, työn ja rukouksen kodit - tuohon tapaan haluaisin ne kokea. Siksi olen käynyt usein Aleksanteri Nevskin lavrassa Pietarissa ja vienyt joka kerralla yhden punaisen neilikan Dostojevskin haudalle. Ja sen punaisen neilikan ostan varsin arkisesti vastapäisen Moskova-hotellin edustalla olevasta kukkakioskista.
Luostari on luostari, mutta mikä on lavra?
Ortodoksinen kirkko luokittelee luostariensa merkityksen varallisuuden ja veljestön ( sitähän jo sanoin!) määrän mukaan. Lavra on huippuluostari. Ei köyhä eikä vähäväkinen. Kiovan lavran kullatut kupolit kertovat luostarin merkityksestä ja arvosta, ehkä ne kertovat myös hengellisen elämän rikkaudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti