Oma blogiluettelo

torstai 9. lokakuuta 2014

Nuoruuteni Frantisek Sima


Prahassa. Osoite Kalisnicka 8, aikamoisen kaukana Astrologisesta kellosta ja Kaarlen sillasta.

Rauhallista seutua, oluen ja gulash-keiton saa puolet edullisemmin kuin Vanhan kaupungin kujilla, näkymä asunnosta vihreään Vitkov-puistoon. Hiljaista ja kaunista. Täällä voi katsella prahalaisten arkea ja bussilla 207 pääsee keskustaan alle puolessa tunnissa. Oikein mainiota.

Ensimmäinen päivä kului kävellessä ja ihastellessa. Niin kaunista, niin keskellä vanhaa Eurooppaa, jokaisen vanhan rakennuksen kohdalla voisi pysähtyä ja ihailla yksityiskohtien kauneutta.

 Jo oli aika palata Prahaan, sillä edellisestä kerrasta on kulunut uskomattomat 40 vuotta.

Kaarlen sillalla tuli mieleeni tsekin kielen opettajani Jyväskylän yliopistossa, hieno ja kohtelias herra Frantisek Sima. Tsekin pakollisesta kurssista ei jäänyt paljoakaan muistiini, mutta opettajaani muistan lämmöllä. Herra Sima kaipasi alati ja joka päivä kotikaupunkiaan Prahaa ja kertoili innokkaasti Kaarle Neljänneksen patsaasta - aina meitä hieman nauratti, nyt muisto herätti haikeuden ajan kulumisesta.


Parvekkeeni Prahassa

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla kuulumisiasi. Lähes 20 vuotta sitten ajelimme kahden poikani kanssa autolla Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan läpi Prahaan. Prahasta suuntasimme kohti Berliiniä. Kaarlen silta tuli tuolloin tutuksi. Ajattelin palaavani piakkoin takaisin tutkimaan tarkemmin idyllistä kaupunkia, mutta jostain syystä matka on jäänyt.
    Pirkko-Liisa

    VastaaPoista
  2. Tässä kaupungissa on helppo viihtyä. Ihan keskustassa turistien määrä on melkoinen vielä lokakuussakin, suorastaan uuvuttava. Mutta hieman kauempana tunnelma mukava, pimeät syksyn illat tunnelmallisia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista