Oma blogiluettelo

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Balkanin vuoristokylät





Oli synkkä yö. Vain muutamat tähdet loistivat avaruudessa heikosti. Vasta nyt huomasin , miten uhkarohkeata oli tälläisenä yönä lähteä 
tuntemattomille seuduille.

Karl May: Balkanin rotkoissa ( WSOY, 1962) 

Jyväskylän kaupunginkirjaston aulassa on mukava kahvio, herkullisia toscapullia ja pieni Unicefin myymälä.

 Lahjoituskirjojen hyllykköä silmäillessä löysin Karl Mayn Balkanin rotkoissa. Maksoin tyytyväisenä kaksi euroa ja mietin onko kyseessä merkityksellinen yhteensattuma.

Nyt on hankittu kaksi ensimmäistä junalippua: Praha-Budapest ja yöjuna Budapest- Brasov. Hinnat tuntuivat todella edullisilta, mutta aikaa kului varsinkin tuon yöjunan vaihtoehtoja miettiessä, valuutat aiheuttivat melkoista päänvaivaa ja hieman epäilyttivät unkarilaiset  nettisivutkin. 

Vielä kaksi yötä ja Karl Mayn sankarien vuoristokylät - täältä olemme tulossa.

Toivon toki,että kirjan sankari Kara ben Nemsi apulaisineen on onnistunut rosvojahdissaan - olen ihan pienten ja ihan rauhallisten seikkailuiden ystävä. Matkalaukkuni on liian painava suuriin seikkailuihin ja mukavuudenhalukin melkoinen. Mutta jo jännittää.

2 kommenttia:

  1. Hyvää ja antoisaa seikkailumatkaa sinulle Pirjo!
    Pirkko-Liisa

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Täällä ollaan ja Suuri Junamatka on alkamassa.

    VastaaPoista